Keisarillisen Japanin armeijan ilmavoimat
| Keisarillisen Japanin armeijan ilmavoimat 大日本帝國陸軍航空部隊 Dai-Nippon Teikoku rikugun Kōkūbutai |
|
|---|---|
 Keisarillisen Japanin sotalippu |
|
 Konetunnus |
|
| Toiminnassa | 1912–1945 |
| Valtio |
 Japanin keisarikunta |
| Puolustushaarat | Keisarillisen Japanin armeija |
| Aselajit | ilmavoimat |
| Sodat ja taistelut | |
Keisarillisen Japanin armeijan ilmavoimat (jap. 大日本帝國陸軍航空部隊, Dai-Nippon Teikoku rikugun Kōkūbutai) oli keisarillisen Japanin armeijan aselaji, joka vastasi armeijan lentokoneiden hankinnasta ja käytöstä. Sen ensisijaisena tehtävänä oli maavoimien joukkojen taktinen lähitulituki ja lentotiedustelu.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen keisarillisen Japanin armeijan lentokokeilu oli 1877 kuumailmapalloilla. Näitä seurasi Venäjän–Japanin sodassa 1904 kahden kuumailmapallon käyttäminen neljääntoista onnistuneeseen lentoon, joilla avustettiin japanilaisten joukkojen Port Arthurin piiritystä. Ilmaa raskaammilla lentolaitteilla tehtiin vuodesta 1789 alkaen kokeiluja ainoastaan siviilikäytössä.[1]
Vasta 1900-luvun alussa ulkomaiden ilmailukokemukset lentokoneilla saavuttivat japanilaiset, minkä seurauksena armeija, laivasto ja Tokion keisarillisen yliopiston henkilökunta perustivat 30. heinäkuuta 1909 sotilaallisen kuumailmapalloilun tutkimusyhdistyksen (engl. Provisional Military Balloon Research Society), joka seuraavana vuonna lähetti kapteeni Yoshitoshi Tokugawan Ranskaan ja kapteeni Kumato Hinon Saksaan lentäjäkoulutukseen sekä hankkimaan lentokoneita. Upseerit toivat palatessaan Henri Farman-kaksitason ja Grade-yksitason, joilla lennettiin 19. joulukuuta 1910 ensi kerran Japanissa Yoyogin sotaharjoituksessa.[1]
Vuonna 1911 hankittiin ulkomailta lisää erilaisia lentokoneita ja Tokugawa suunnitteli parannetun version Farmanista, minkä armeijan kuumailmapalloyksikkö valmisti. Lisäksi japanilaisia upseereita koulutettiin lentäjiksi ulkomailla ennen kuin ensimmäiset lentäjät kyettiin kouluttamaan Japanissa.[1]
Armeijan kuljetusjoukkojen alaisuuteen perustettiin joulukuussa 1915 Tokorozawaan ilmailupataljoonaan, johon kuului lentokomppania ja ilmapallokomppania. Kuljetusjoukkojen vastuulle siirrettiin kaikki ilmaoperaatiot. Vuosina 1914-1915 ilmailupataljoona vastaanotti kymmenen lentokonetta. Huhtikuussa 1919 armeijaan perustettiin ilmailuosasto, jonka komentajaksi tuli kenraalimajuri Ikataro Inouye.[1]
Vuodesta 1918 alkaen ilmavoimat uudelleen organisoitiin, jolloin perusyksikkönä säilyi kaksilaivueinen kōkū daitai (jap. 航空大隊, ilmailupataljoona), jossa oli yhteensä 24 lentokonetta. Yksiköitä oli kolme, joista ensimmäinen oli varustettu Nieuport 24 -hävittäjin. Ne nimettiin 1922 uudelleen hikō daitaiksi.[2]
Vuonna 1919 komentosuhteet järjestettiin uudelleen, kun ilmavoimille luotiin oma esikunta osaksi sotaministeriötä. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Japani hankki suuren määrän lentokoneita ylijäämävarastoista. Näitä olivat muun muassa 20 Sopwith 1 1/2 Strutteria, 3 Nieuport 24:ää ja 6 Spadia. Lisääntynyt konemäärä mahdollisti lentokoulutuksen aloittamisen ja ensimmäinen lentokoulu perustettiin Tozorozawaan. Lisäksi perustettiin lentokoulut huhtikuussa 1921 Akenoon ja Shimoshizuun.
Jacques-Paul Fauren johtama ranskalainen lähetystä kutsuttiin luomaan armeijalle ilma-ase. Joulukuussa 1918 Japaniin saapunut lähetystö toi mukanaan 30 Salmson 2A2 ja 2 Caquotia. Vuonna 1919 ostettiin vielä 40 Nieuportia, 100 Spad S.13C-1 ja 2 Breguet 14:ää. Näistä Spad S.13 oli alkuvaiheessa niin sanottu "standardihävittäjä". Nakajima aloitti Nieuport 24C-1 koneiden valmistuksen koulukoneeksi ja Kawasaki Salmson 2A-2 koneiden valmistuksen tyypin Otsu 1 tiedustelukoneena. Lisäksi koneita ostettiin Britanniasta kuten Sopwith Pup ja Avro 504K.[1]
Armeijan ilmavoimista tuli 1. toukokuuta 1925 aselaji, jonka johtoon tuli kenraaliluutnantti Kinichi Yasumitsu. Tällöin siihen kuului 3 700 henkeä ja noin 500 lentokonetta. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana ilmavoimat osallistui 1920 Vladivostokin kahakkaan ja Kiinassa Jinanin kahakkaan 1. toukokuuta 1928.[1] Vuonna 1925 aloitettiin myös ilmavoimien kuuden daitain, joihin kuului 11 tiedustelu- ja viisi hävittäjälaivuetta, laajentaminen kahdeksaksi rentaiksi (11 hävittäjä- ja 11 tiedustelu- sekä 2 kevyttä pommittaja- ja 2 raskasta pommittajalaivuetta)[3]
Ilmavoimat organisoitiin 5. toukokuuta 1927 uudelleen lentorykmenteiksi (jap. 飛行連隊, hikō rentai), joihin kuhunkin kuului kaksi jopa nelilaivueista pataljoonaa. Rykmentteihin kuului erilaisia laivueita kuten tiedustelu- ja hävittäjälaivueita. Toisen Kiinan-Japanin sodan alkaessa 1937 todettiin, että joukkojen käyttö suosi pieniä yksiköitä. Tämän seurauksena luotiin useita erillisiä pataljoonia (jap. 独立飛行大隊, dokuritsu hikō daitai) ja laivueita (jap. 独立飛行中隊, dokuritsu hikō chutai).
Elokuussa 1938 ilmavoimat organisoitiin uudelleen luomalla sentait (jap. 飛行戦隊, hikō sentai), jotka korvasivat aiemmat ilmailupataljoonat ja lentorykmentit. Kussakin kolmilaivueisessa sentaissa oli vain yhden tyyppisiä laivueita. Sentaihin kuului normaalisti 45 hävittäjä tai 30 tiedustelu- tai pommikonetta. Kaksi tai useampi sentaita muodosti lentoprikaatin (jap. 飛行団, hikōdan), joka tukikohta- ja tukiyksiköiden sekä erillisten laivueiden kanssa muodosti ilma-armeijakunnan (jap. 飛行集団, hikō shudan). Vuonna 1942 ilma-armeijakunnat nimettiin uudelleen lentodivisiooniksi (jap. 飛行師団, hikō shidan), jotta organisaatio muistuttaisi muita armeijan aselajien organisaatioita. Kaksi lentodivisioonaa täydennettynä erillisyksiköillä muodosti ilma-armeijan (jap. 航空軍, kōkūgun).
Huhtikuussa 1944 ilmavoimat organisoitiin uudelleen, kun tukikohta- ja huoltojoukot liitettiin sentaiden kanssa yhteen. Lentävät osat muodostivat nyt laivueita (jap. 飛行隊, hikōtai) ja maajoukot tukiyksiköitä (jap. 整備隊, seibutai). Sodan lopulla perustettiin vielä erityisyksiköitä, mutta ne toimivat muiden yksiköiden osana. Niiden tehtävänä oli esimerkiksi törmäämällä tuhota liittoutuneiden pommikoneita.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Francillon, René J.: Japanese Aircraft of the Pacific War. Lontoo, UK: Putnam & Company, 1979. ISBN 0-370-30251-6. (englanniksi)
- Hata, Ikushiko, Izawa, Yasuho & Shores, Christopher: Japanese Army Fighter Aces 1931-45. Stackpole Military History Series. Sstackpole books, 2002. ISBN 978-0-8117-1076-3. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Keisarillisen Japanin armeijan ilmavoimat Wikimedia Commonsissa
