Keikahduspiste

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Keikahduspiste (engl. tipping point) tarkoittaa aiemmin harvinaisen ilmiön nopeaa leviämistä. Sosiologiassa käsitteen otti ensimmäisen kerran käyttöön Morton Grodzins. Vertauskohtana hän käytti tunnettua fysiikan ilmiötä, jossa pienen painon lisääminen tasapainotetun esineen toiselle puolelle saattaa keikauttaa sen kumoon.

Grodzins tutki 1960-luvulla amerikkalaisten kaupunginosien muodostumista. Hän huomasi, että suurin osa valkoihoisten perheistä pysyi alueella niin kauan kuin mustaihoisten perheiden lukumäärä pysyi tietyn rajan alapuolella. Mustaihoisten lukumäärän ylittäessä tietyn rajan, valkoihoiset muuttivat joukolla pois. Tätä prosessia on kutsuttu nimellä valkoisten pako. Rajapisteen ylityksen hetkeä hän alkoi kutsua keikahduspisteeksi. Ajatusta laajensi nobelisti Thomas Schelling vuonna 1972. Samankaltainen idea esiintyy myös Mark Granovetterin kollektiivisen käyttäytymisen kynnysmallissa.

Muita käyttötarkoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmaisu on laajentunut yli alkuperäisen merkityksensä, ja sitä käytetään nykyään kuvaamaan mitä tahansa prosessia, jonka tapahtumisnopeus kiihtyy tietyn pisteen jälkeen dramaattisesti. Käsitettä on sovellettu monilla aloilla, mm. taloustieteessä, ympäristötieteessä[1] ja epidemologiassa. Sama ilmiö tunnetaan myös fysiikan faasimuutoksessa ja mekanismeissa, joiden mukaan populaatiot leviävät epätasapainotilassa olevissa ekosysteemeissä.

Matematiikassa luonnollinen kaatumiskulma voidaan nähdä bifurkaationa. Säätötekniikassa positiivinen takaisinkytkentä kuvaa samaa ilmiötä. Käänteisen heilurin tasapainottaminen on alan klassinen ongelma. Myös sen, kuinka uudet teknologiat saavuttavat valtavirtakulttuurin hyväksynnän, on nähty noudattavan keikahduspisteen periaatetta. Esimerkkeinä on käytetty mm. VHS-kasettien voittoa Betamax-kaseteista.

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmiö popularisoitui myös arkisempaan yhteyteen Malcolm Gladwellin suositussa kirjassa Leimahduspiste (The Tipping Point: How Little Things Can Make a Big Difference).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]