Betamax
Betamax on Sonyn kehittämä videonauhurijärjestelmä, joka suunnattiin kuluttajamarkkinoille. Betamax kuitenkin hävisi kilpailussa JVC:n VHS:lle, johon ironisesti lisensoitiin juuri Sonyn kehittämää tekniikkaa. Tappion syynä pidetään lähinnä sitä, että Sony, toisin kuin JVC, ei saanut myytyä lisenssiä tarpeeksi muille merkittäville videoalan yhtiöille. Amerikassa viimeinen Betamax-malli julkaistiin 1993 ja Japania lukuun ottamatta valmistus lopetettiin vuonna 1998. Betamaxin levittäminen Japanissa, ja samalla koko maailmassa, loppui vuonna 2002.
[muokkaa] Betamax-tekniikka
Betamax (tai Beta, kuten formaattia myös kutsuttiin) julkaistiin vuonna 1975 ja yleisesti ottaen sitä pidettiin VHS:ää kehittyneempänä. Kasettien fyysinen koko on jonkin verran pienempi, kuva hieman tarkempi ja nauhan toistamisen aloittaminen nopeampaa. Toisaalta kuitenkin Betamax-nauha kuluu VHS:ää nopeammin, kun nauhaa kelataan paljon. Betamax-nauhaa pystytään myös käyttämään pelkästään äänen tallentamiseen, jolloin ääni saadaan korkealaatuisemmaksi.
Betamax-järjestelmän videokaseteissa käytetään puolen tuuman (12,7 mm) levyistä magneettinauhaa kuten useimmissa muissakin analogisissa videokasettijärjestelmissä. Nauhan kulkunopeus on vain 18,7 mm/s, jolloin pienikokoiseen kasettiin voidaan mahduttaa nauhaa jopa 3,5 tunnin tallentamista varten. Pienestä nauhanopeudesta johtuen äänentoiston laatu hieman kärsii pitkittäisiä ääniraitoja käyttäen. Tämä ongelma ratkaistiin myöhemmässä vaiheessa ottamalla käyttöön Hi-Fi-ääniraidat, jotka tallennetaan ja toistetaan kuvarumpuun asennetuilla erillisillä äänipäillä syvyysmultipleksoinnin avulla.
[muokkaa] Betamaxin kehittäminen
Betamax-järjestelmän nauhakoneiston mekanismi on jatkojalostettu Sonyn aikaisemmin kehittämästä U-matic-järjestelmästä: se on kuin pienennetty versio U-Maticin koneistosta käyttäen samaa U-nauhanpujotustapaa, jota Sony hyödynsi myöhemmin muunneltuna myös kehittämissään ammattikäyttöön suunnatuissa Betacam- ja Betacam SP -nauhurijärjestelmissään.
Sony käytti muutoinkin osittain hyödykseen Betamaxia varten luotua mekanismia Betacam-formaattiperheen nauhurituotteissaan. Betacam-järjestelmän nauhakasetti kameranauhureita varten on rakenteeltaan täsmälleen samanlainen kuin kuluttajakäyttöön tarkoitettu Betamax-kasetti. Eroina näissä ovat kaseteissa käytetty nauhalaatu ja järjestelmien välinen tallennusmenetelmien yhteensopimattomuus.
Betamax-kaseteissa käytetty L-merkintä viittaa nauhan fyysiseen pituuteen jalkamitoissa. Nauhapituudeltaan suurimman L-750 kasetin merkintä tarkoittaa kasetissa olevan nauhaa 750 jalkaa (228,6 metriä).
Sivulta puuttuu