Keijukainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Keiju” ohjaa tänne. Margariinia käsittelee Keiju (margariini) ja Artemis Fowl -kirjasarjan käsitettä käsittelee Keiju (Artemis Fowl)
Ruotsalaisen John Bauerin kuvitusta Alfred Smedbergin satukokoelmaan.

Keijukainen eli keiju on pieni ja siro, usein siivekäs ja vaalea, jopa läpinäkyvä ihmismuotoinen taruolento. Keiju saattaa olla myös hyönteismäinen. Keijujen siivet ovat esimerkiksi perhosen tai sudenkorennon siipien kaltaiset. Keiju saattaa olla osittain tai kokonaan aineeton tai sumunkaltainen. Keijujen mielipaikoiksi on usein mielletty pienet metsälammet tai järvien tyynet lahdet. Tällaisia on maalattu esimerkiksi ruotsalaisessa maalaustaiteessa.

Veden yllä liikkuva hyönteinen tai veden pinnasta illalla kohoava sumukiehkura voi näyttäytyä hyvinkin keijun oloisena. Toinen niin hyönteisten kuin keijujenkin suosima paikka on kukkaketo ja tällaisia ”kukkaiskeijuja” liikkuu etenkin kuvitustaiteen puolella. Moni on varmaan nähnyt Mary Cicely Barkerin herttaiset keijukaiskuvitukset.

Keijujen suhde ihmisiin on ohut. Keijukaiset vain lentelevät tai tanssivat onnellisina omilla asioillaan, joita ihminen voi lähinnä vain häiritä läsnäolollaan. Joskus keijut pilailevat ihmisten kustannuksella – ne saattavat esimerkiksi vaihtaa oman lapsensa ihmisvauvan tilalle. Läntisessä Euroopassa tunnetaan paikkoja, joihin uskottiin olevan vaarallista mennä niillä tanssivien keijukaisten vuoksi. Tämä tanssi muodostui niin hurjaksi, että se saattoi jopa tappaa lähistölle erehtyneen.

Suomalaisessa muinaistarustossa eräänlaisia keijuja olivat kauniisti pukeutuneet metsissä kulkevat luonnottaret, sekä ilman immet tai ilmattaret, jotka istuivat taivaalla, esimerkiksi sateenkaaren päällä, ja olivat usein hohtavan valkoisia tai hopeisia ja kultaisia. Myös metsänneidot eli sinipiiat ovat melko lähellä ulkomaalaisia keijukaisolentoja.

Nykykulttuuri tuntee myös toiveita toteuttavat, ihmis-sosiaaliset keijut, kuten hammaskeijun. Keijua on käytetty myönteisenä kannusteena lapsille, kertoen keijun palkitsevan kilttejä lapsia. Vastaavasti peikoilla ja muilla ilkeillä otuksilla on peloteltu tuhmia lapsia.


Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Niinisalo, Suvi: Keijukaisten lähteillä. Jyväskylä: Atena, 2004. ISBN 951-796-358-0.
Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.