Kazoo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kazoo

Kazoo on yksinkertainen soitin (membranofoni), joka synnyttää tietynlaisen soinnin, kun soittaja hyräilee siihen. Kazoo on niin sanottu mirliton-soitin, jollainen muuntaa soittajan ääntä värähtelevän kalvon avulla.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikassa on käytetty kazoon tapaisia instrumentteja satoja vuosia naamioimaan ihmisääntä tai matkimaan eläimiä, usein seremoniallisissa tarkoituksissa. Juuri tällaiseen instrumenttiin perustui ensimmäinen kazoo, jonka keksi afroamerikkalainen Alabama Vest 1800-luvulla. Ensimmäisen kazoon valmisti Vestin määritysten mukaan saksalainen kelloseppä Thaddeus von Clegg. Kazoon ensiesittely tapahtui Georgian osavaltion markkinoilla vuonna 1852.

Ensimmäiset metalliset kazoot valmistettiin ja patentoitiin New Yorkin osavaltion länsiosassa Edenin pikkukaupungissa, jossa niitä valmistetaan edelleen samassa tehtaassa. Kazoon tapaisen soinnin voi saada myös itse aikaan kamman ja ohuen paperin avulla.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kazoota käyttävät muun muassa skiffleyhtyeet, huumorimusiikin esittäjät ja monet harrastelijat. Se on yksi harvoista Yhdysvalloissa kehitetyistä akustisista soittimista ja yksi helpoimmista oppia soittamaan, sillä siihen tarvitaan vain hyräilemisen taitoa. Original Dixieland Jass Bandin levytyksessä ”Crazy Blues” vuodelta 1921 on taidokas kazoosoolo, jota voisi luulla jopa pasuunasooloksi. Seminaarinmäen mieslaulajien kappale ”Böönat” huipentuu kazoolla toteutettuun mopohurjasteluun. Satunnaisesti kazoota on kuultu myös erilaisissa popmusiikin levytyksissä, kuten Jimi Hendrixin kappaleessa ”Crosstown Traffic” (jossa omatekoinen kazoo soittaa samoja säveliä sähkökitaran kanssa), Uriah Heepin kappaleessa ”The Magician's Birthday”, Klamydian kappaleessa ”Nina Autio” sekä Hurriganesin tulkinnassa Johnny and the Hurricanesin klassikosta ”Red River Rock”. Myös Eric Claptonin Unplugged-levyllä julkaistussa versiossa kansanmusiikkikappaleesta ”San Francisco Bay Blues” on kazoo-soolo.

Kazoota ei ole juurikaan käytetty klassisessa musiikissa, paitsi David Bedfordin teoksessa With 100 Kazoos, jossa korostuu soittimen yksinkertaisuus. Kazoo'ita jaettiin muutamalle yleisön edustajalle, jotka säestävät niillä ammattilaisorkesteria.