Katsuobushi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Katsuobushia lautasella.

Katsuobushi (鰹節 tai かつおぶし) on japanilainen nimi kuivatun, liekitetyn ja käyneen tonnikalan valmistukselle. Katsuobushi ja kombu (merilevätyyppi) ovat dashin, monien keittojen, pohjan tärkeimmät valmistusaineet. Dashia käytetään esimerkiksi misokeiton ja kastikkeiden tekoon.

Nykyään katsuobushia löytää yleensä pieninä vaaleanpunaisina ja ruskeina lastuina pussitettuna. Suurempia, paksumpia lastuja, kezurikatsuoja (削り鰹; けずりかつお), käytetään dashi-liemen valmistukseen. Pieniä ja laihempia lastuja, hanakatsuoja (花鰹; はなかつお) käytetään monien japanilaisten ruokien, kuten okonomiyakin, maustamiseen ja koristelemiseen.

Kun hanakatsuota lisätään kuuman annoksen päälle, höyry saa lastut liikkumaan kuin tanssien. Tämän vuoksi katsuobushikoristelua kutsutaan myös "tanssiviksi kalalastuiksi".

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dashin lisäksi katsuobushia käytetään myös muiden japanilaisten ruokien valmistukseen:

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]