Karl vom Stein

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karl vom Stein, Johann Christoph Rincklaken maalaama muotokuva.

Heinrich Friedrich Karl vom und zum Stein (26. lokakuuta 1757 Nassau an der Lahn29. kesäkuuta 1831 Cappenbergin linna, Westfalen)[1][2] oli saksalainen valtiomies, joka toimi Preussin pääministerinä 1807–1808 maan ollessa Napoleonin joukkojen miehittämä. Noin vuoden kestäneen virkakautensa aikana Stein käynnisti Preussissa monia merkittäviä yhteiskunnallisia ja taloudellisia uudistuksia, kuten maaorjien vapautuksen.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stein kuului ikivanhaan saksalaiseen aatelissukuun, jolla oli harvinainen valtakunnanparonin arvo.[1] Hänen isänsä oli Mainzin arkkipiispan hovimarsalkka. Stein varttui Reininmaalla ja opiskeli 1773–1777 lakia Göttingenin yliopistossa, tähtäimessään tuomarinura. Vuosina 1777–1780 hän perehtyi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan tuomioistuinlaitokseen Wetzlarissa ja Wienissä sekä valtiopäiviin Regensburgissa. Stein ei kuitenkaan ryhtynyt luomaan uraa keisarikunnan oikeuslaitoksessa, vaan meni 1780 virkamieheksi Preussin kaivosministeriön palvelukseen.[2] Hän toimi 1784–1786 Westfalenin alueen kaivostoimen johtajana sekä 1787–1793 Kleven ja Markin alueiden kruununtilojen johtajana.[1] Vuodesta 1796 Stein oli Preussin länsiosien hallinnon johtaja (oberkammerpräsident), ja osoittauitui hallintomiehenä aikaansaavaksi. Vuonna 1802 hän sai tehtäväkseen vastata Lunévillen rauhassa Preussille päätyneiden sekulaarien Paderbornin ja Münsterin hiippakuntien hallinnollisesta yhdistämisestä valtakuntaan.[2][1]

Steinin puoliso oli vuodesta 1793 kreivitär Wilhelmine Wallmoden, jonka isä oli hannoverilainen kenraali ja Englannin kuningas Yrjö II:n avioton poika.[2]

Vallassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stein nimitettiin lokakuussa 1804 Preussin kauppa- ja veroministeriksi.[2][1] Hän lakkautti Preussin sisäiset tullit. Jenan taistelussa 1806 kärsityn tappion jälkeen Stein kuului hallituksen sisäiseen vähemmistöön, joka toivoi kuningas Fredrik Vilhelm III:n jatkavan sotaa Ranskaa vastaan.[1] Kun hänelle pian sen jälkeen tarjottiin sisäministerin paikkaa, hän asetti ehdoksi toivomiensa hallinnollisten uudistusten hyväksymisen, jonka jälkeen kuninkaan henkilökohtainen kabinetti ei enää voisi puuttua maan hallituksen toimintaan. Kuningas ei hyväksynyt tätä, ja erotti Steinin tammikuun 1807 alussa.[2][1] Sen jälkeen Stein vetäytyi tiluksilleen, jossa hän laati Nassaun muistiona tunnetun suunnitelman Preussissa tarvittavista reformeista. Hän oli ajatusmaailmaltaan uudistusmielinen konservatiivi, jonka mielestä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon oli lisättävä, jotta valtion ja kansan välillä säilyisi terve suhde.[2] Hän oli saanut vaikutteita varsinkin Englannin paikallisesta itsehallinnosta.[2][1]

Tilsitin rauhan jälkeen kesällä 1807 Fredrik Vilhelm III joutui Napoleonin vaatimuksesta erottamaan johtavan ministerinsä (leitender minister) Karl August von Hardenbergin. Niin ikään Napoleonin suosituksesta kuningas nimitti taitavana hallintomiehenä tunnetun Steinin Hardenbergin tilalle hallituksen johtoon 4. lokakuuta 1807.[2][1] Poikkeuksellisessa tilanteessa kuningaskin ymmärsi suurten muutosten olevan välttämättömiä, varsinkin kun rauhansopimus asetti Preussin valtiolle hankalasti täytettäviä raskaita velvoitteita. Stein sai siten vapaat kädet uudistusohjelmansa toteuttamiseen. Jo 9. lokakuuta hän antoi niin sanotun lokakuun ediktin, jolla talonpojat vapautettiin maaorjuudesta, aatelin perintömaiden myyminen vapautettiin säätyrajoituksista ja elinkeinovapaus toteutettiin. Toinen merkittävä Steinin toteutama reformi oli 19. marraskuuta 1808 annettu kaupunkiasetus (städteordnung), jolla luotiin kaikille kaupunkialueille kunnallinen, edustuksellinen itsehallinto. Stein uudisti myös Preussin keskushallintoa erottamalla hallituksen politiikkaan sekaantuneet kuninkaan neuvonantajat sekä lakkauttamalla Fredrik Vilhelm I:n aikana perustetun päädirektorion (Generaldirektorium), jonka tilalle luotiin ulko-, sisä-, valtiovarain-, oikeus- ja sotaministeriöt. Aluehallintoa uudistettiin perustamalla oberpräsidentin virat, jotka olivat suoraan keskushallinnon alaisia aluejohtajia.[2] Samaan aikaan Preussin armeijassa toteutettiin uudistuksia kenraali Schanhorstin ja kenraali Gneisenaun johdolla.[1]

Kun Espanjassa nousi kesällä 1808 kapina Napoleonin joukkoja vastaan, Stein alkoi elätellä toivoa myös Saksan vapautumisesta.[1] Elokuussa 1808 Napoleonin agentit sieppasivat Steinin kirjoittaman kirjeen, jossa hän mainitsi uuden sodan Ranskaa vastaan olevan mahdollinen. Tämän jälkeen Ranska painosti kuningasta erottamaan hänet, mikä tapahtui 24. marraskuuta. Napoleon julisti Steinin 16. joulukuuta lainsuojattomaksi, jolloin hän joutui pakenemaan Itävaltaan. Suuri osa Steinin suunnittelemista maatalouden ja talouselämän uudistuksista jäi häneltä itseltään toteuttamatta, mutta hänen seuraajakseen tullut Hardenberg vei niitä vuodesta 1810 alkaen taas eteenpäin.[2] Suunnitelmiin, joita Stein ei itse ehtinyt toteuttaa, kuuluivat muun muassa kansallisen edustuslaitoksen luominen, aatelin etuoikeuksien karsiminen ja yleisen asevelvollisuuden käyttöönotto.[1]

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1875 pystytetty Hermann Schievelbeinin ja Hugo Hagenin veistämä Steinin patsas Berliinissä, sijaitsee nykyään Berliinin osavaltioparlamentin edessä.

Toukokuusta 1812 vuoteen 1815 Stein toimi Venäjän keisari Aleksanteri I:n henkilökohtaisena neuvonantajana. Napoleonin epäonnistuneen Moskovan-sotaretken jälkeen hänet asetettiin johtamaan hallintoa Venäjän miehittämällä Länsi- ja Itä-Preussin alueella, jossa hän auttoi nostattamaan ranskalaisvastaista mielialaa sekä kokoamaan sotajoukkoja.[1][2] Stein myös neuvotteli Venäjän puolesta vuoden 1813 Kaliszin sopimuksen, jolla Preussi liittoutui Venäjän kanssa Ranskaa vastaan.[2] Sen jälkeen hän toimi puheenjohtajana neuvostossa, jonka Preussi ja Venäjä yhdessä asettivat tilapäisesti johtamaan Pohjois-Saksan hallintoa, ja lokakuussa 1813 käydyn Leipzigin taistelun jälkeen hänestä tuli kaikkien liittoutuneiden Saksassa miehittämien alueiden hallinon johtaja. Stein osallistui myös Wienin kongressiin tsaari Aleksanterin neuvonantajana. Stein olisi halunnut luoda yhtenäisen Saksan sodan jälkeen, mutta varsinkin Itävallan konservatiivinen ulkoministeri Klemens von Metternich teki nämä suunnitelmat tyhjiksi, ja Saksan jako pikkuvaltioihin palautettiin.[1]

Vuodesta 1816 Stein asui tiluksillaan Westfalenin Cappenbergissa. Viimeisinä vuosinaan hän johti 1819 perustettua Saksan vanhemman historian seuraa (Gesellschaft für ältere deutsche Geschichtskunde), joka julkaisi vuodesta 1826 alkaen merkittävää keskiajan lähdejulkaisusarjaa Monumenta Germaniae Historica.[2] Lisäksi hän toimi 1823–1832 Westfalenin maapäivien maamarsalkkana.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Nordisk familjebok (1917), s. 1176–1178 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 28.2.2014.
  2. a b c d e f g h i j k l m n Ernst Walter Zeeden: Karl, Reichsfreiherr vom und zum Stein (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 28.2.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]