Kantabrianvesikoira
| Kantabrianvesikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
Cantabria,  Espanja |
| Määrä | Suomessa ei yhtään, Pohjois-Espanjassa 1 200 |
| Rodun syntyaika | ikivanha |
| Alkuperäinen käyttö | kalastuskoira |
| Nykyinen käyttö | seurakoira |
| Muita nimityksiä | perro de agua cantábrico, Cantabrian Water Dog, txurikos, perro de lanas, merlucero |
| FCI-luokitus | ei |
| Ulkonäkö | |
| Paino | uros 15–17 kg, narttu 12–14 kg |
| Säkäkorkeus | uros 42–45 cm, narttu 40–43 cm |
| Väritys | valkoinen, musta, musta-valkoinen ja fawn-valkoinen |
Kantabrianvesikoira (esp. perro de agua cantábrico, baskiksi kantauriko ur-txakurra) on espanjalainen koirarotu. Se ei ole FCI:n eikä Real Sociedad Canina de Españan hyväksymä, mutta alueellinen ympäristöministeriö MMA tunnusti sen viralliseksi roduksi 22. maaliskuuta 2011.[1]
Ulkomuoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kantabrianvesikoira on keskikokoinen, lihaksikas, elegantti ja tasapainoinen koira. Kirsu, huulet ja silmäluomet ovat joko mustat tai ruskeat. Iho on joustavaa, ohutta ja tiivistä. Karvapeite on vesikoirille tyypilliseen tapaan kihara, vedenkestävä ja tiheä. Runsas alusvilla muodostaa kasvaessaan karvapeitteeseen rastamaisia "laattoja", minkä vuoksi karvapeite pysyy helppohoitoisempana jos sen leikkaa säännöllisesti lyhyeksi. Väri on yleensä valkoinen, mutta myös mustia, musta-valkoisia ja fawn-valkoisia yksilöitä esiintyy. Urosten säkäkorkeus on 42–45 cm ja paino 15–17 kg, nartuilla vastaavat mitat ovat 40–43 cm ja 12–14 kg.
Rotu eroaa selvästi sekä ulkoisesti että geneettisesti lähialueiden ja naapurimaiden vesikoirista. Geneettisten tutkimusten mukaan se on yhtä lähellä villakoiraa ja barbetia kuin espanjanvesikoiraa. Se on esimerkiksi pienikokoisempi ja kevytrakenteisempi kuin espanjanvesikoira.[2]
Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kantabrianvesikoira on älykäs, aktiivinen, iloinen, itsevarma ja erittäin oppivainen työkoira. Se on erinomainen uimari, joka nauttii vedestä. Se on kotioloissa tyyni ja hiljainen, mutta työskennellessään aktiivinen. Jalostuksessa pääpaino on koirien rohkeudessa, valppaudessa, älykkyydessä, työhalukkuudessa, luontaisessa vedestä nauttimisessa ja ennen kaikkea yleisessä laadussa. Arkuus ja aggressiivisuus ovat ei-toivottuja ominaisuuksia.
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kantabrianvesikoira on ikivanha rotu, jolla on yhteinen alkuperä barbetin kanssa.[2] Sen sosiaaliset, kulttuurilliset, historialliset ja maantieteelliset juuret ovat vahvasti sidoksissa Biskajanlahden kylissä, erityisesti Kantabrian rannikolla, mutta myös osittain Itä-Asturiassa ja Länsi-Vizcayassa. Sitä on perinteisesti käytetty kalastukseen liittyviin tehtäviin: pyydystämään yli laidan pudonneita tai verkoista karanneita kaloja, paikantamaan matalikoissa uivia kaloja, valvomaan saaliita veneen ollessa ankkuroituna satamassa, kuljettamaan köysia veneestä toiseen tai kiinnittämistä varten laiturille ja tilapäisten haaksirikkojen aikana toimimaan lisäksi hengenpelastajana.[3] 1900-luvun puolivälistä lähtien populaation lukumäärä on laskenut jyrkästi, koska nykyteknologian vuoksi rotu ei ole enää yhtä tärkeä apu kalastuksessa kuin ennen. Sitä näkee nykyisin mukana veneissä vain harvoin, mutta se on yleinen satamissa pelkkänä seurakoirana.[2] Kantabrian Maataloudellisen Kehityksen Ministeriön laskennan mukaan nykyinen populaatio käsittää 1 200 yksilöä.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Larga vida al perro de agua del Cantábrico. El Diario Montañés, 2011. Haettu 18.11.2012
- ↑ a b c Méndez. Caracterización del Perro de Agua del Cantábrico. 2011. Haettu 18.11.2012
- ↑ Estándar del Perro de Agua del Cantábrico. Asociación Perro de Agua del Cantábrico, 2009. Haettu 18.11.2012
