Joseph Schillinger
Joseph Schillinger (31. elokuuta 1895 Harkova – 23. maaliskuuta 1943 New York)[1] oli matemaatikko, keksijä, valokuvaaja, säveltäjä ja musiikkiteoreetikko.[2]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Schillinger vietti elämänsä 33 ensimmäistä vuotta Venäjällä, jossa sai arvostusta työllään säveltäjänä ja pedagogina.[2] Hän opiskeli Pietarin konservatoriossa ja sai myös matemaattisen koulutuksen.[1] Hän oli Ukrainan opetuslautakunnan musiikkiosaston päällikkö ja Leningradin Taidehistorian valtioninstituutin professori. Hän myös johti Venäjän ensimmäistä jazzorkesteria, jonka ensimmäinen konsertti käynnistettiin hänen luennollaan, joka koski muun muassa jazzin roolia uudessa musiikin kehityksessä.[2]
Schillinger sävelsi 22 laajaa ja lukuisia pienimuotoisempia teoksia. Hänen keskeisiä pianoteoksiaan ovat Viisi kappaletta (op. 12) ja Excentriade (op. 14). Hänen suuriin orkesteritöihinsä kuuluvat Sinfoninen rapsodia, jonka valtionkomitea valitsi parhaaksi teokseksi Neuvostoliiton historian ensimmäisen vuosikymmenen ajalta, sekä March of the Orient, jonka kantaesitti Clevelandin orkesteri. Schillinger sävelsi ensimmäisen thereminille tehdyn kappaleen (First Airphonic Suite), jonka kantaesitti Leon Theremin Clevelandin orkesterin kanssa.[2]
Schillinger sai vuonna 1928 kutsun Yhdysvaltoihin luennoimaan venäläisestä nykymusiikista. Häntä pidettiin jo yhtenä johtavista nuorista venäläissäveltäjistä, mutta hän koki ensisijaiseksi tehtäväkseen omien musiikkia koskevien teorioidensa tekemisen tunnetuiksi. Hänen tutkielmansa The Schillinger System of Musical Composition ja The Mathematical Basis of the Arts julkaistiin kuitenkin vasta postuumisti.[2] Schillinger jäi aikoinaan taidemusiikkipiirien valtavirran ulkopuolelle eikä menestynyt akateemisesti. Siihen vaikutti hänen terminologiansa ja metodiensa epätavanomaisuus. Hänen yhteytensä kaupalliseen musiikkiin etenkin Hollywoodin ja Tin Pan Alleyn kautta ei lisännyt hänen suosiotaan.[3]
Saavuttuaan New Yorkiin Schillinger teki yhteistyötä ystävänsä, myös kiistellyn Leon Thereminin kanssa ja pääsi luennoimaan tämän studiolle. Vuonna 1929 Schillinger, Henry Cowell, Joseph Yasser, Otto Kinkeldey ja Charles Seeger perustivat New Yorkin musikologisen seuran, jonka pohjalta myöhemmin saivat alkunsa Yhdysvaltain musikologinen seura ja Yhdysvaltain vertailevan musikologian seura. Cowellin ja Thereminin kanssa Schillinger osallistui uusien soitinten kehittämiseen. Tammikuussa 1932 Schillinger ja Cowell esittelivät New Yorkissa yleisölle ensimmäistä kertaa Rhythmiconin, jota pidetään maailman ensimmäisenä rumpukoneena.[3]
Schillingerin johdolla opiskelivat muiden muassa George Gershwin, Benny Goodman, Tommy Dorsey, Glenn Miller ja useat elokuvamusiikin säveltäjät. Myöhemmin Schillingerin ideoihin tutustuivat hänen kirjojensa kautta Eubie Blake sekä saksofonistit Sonny Rollins ja John Coltrane.[2]
Schillingerin leski Frances Schillinger kirjoitti teoksen Joseph Schillinger: A Memoir By His Wife.[2] Pari oli naimisissa vuodesta 1938, kunnes mies kuoli syöpään 1943.[4]
Teoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Schillinger pyrki hyödyntämään asteikkojen ja rytmien tarjoamat mahdollisuudet niin laajasti kuin mahdollista. Tässä hän eteni loogisella, matemaattisella tavalla, jolla halusi ottaa huomioon kaikki eri asteikot ja rytmit. Nicolas Slonimsky luonnehti Schillingerin merkitystä musiikille "kuin Mendelejeviksi kemialle". Elliott Carter piti hänen kirjoituksiaan kaikkein perustavanlaatuisimpina musiikin osatekijöiden, tyylikeinojen ja menetelmien erittelyinä. Schillinger käsitteli teorioissaan asteikkojen ja rytmien lisäksi harmoniaa, kontrapunktia, soittimia, dynamiikkaa ja orkestrointia.[2]
1930-luvulla Schillinger ennusti sinfoniaorkesterin soitinten vanhenevan ja elektronisten soitinten korvaavan ne.[5]
Schillingerin ideoiden kriitikot ovat usein keskittyneet niiden matemaattiseen luonteeseen. Gil Goldstein on vastannut tähän viittaamalla myös matematiikan keskeiseen asemaan perinteisessä musiikin teoriassa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b The Schillinger Society: Who was Joseph Schillinger (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e f g h i Gil Goldstein: Joseph Schillinger - A Brief Look at His Life and His Theoretical system
- ↑ a b The West End Museum: Electronic Avant-Garde (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ned Quist: Toward a Reconstruction of the Legacy of Joseph Schillinger
- ↑ The Schillinger Society: Joseph Schillinger: The Real Father of Electronic Music (Arkistoitu – Internet Archive)
| ||||||||||||||||||||||
