Joosef Arimatialainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pietro Perugino: Joosef Arimatialainen

Joosef Arimatialainen oli kaikkien Uuden Testamentin evankeliumien mukaan varakas juutalainen, joka Jeesuksen kuoltua ristillä yllättäen tarjosi hänelle oman hautapaikkansa ja hautasi hänet[1][2][3]. Johanneksen evankeliumin mukaan hautaamiseen osallistui myös Nikodemus[4]

Markus ja Luukas kertoivat Joosef Arimatialaisen olleen juutalaisten korkeimman neuvoston, Sanhedrinin, jäsen. Joosef ei esiinny evankeliumeissa missään muussa yhteydessä, eikä hänen kohtalostaan kerrota mitään.

Apostolien teoissa Paavali kuitenkin antaa ymmärtää Jeesuksen surmanneiden henkilöiden myös huolehtineen hänen hautauksestaan[5]. Tarina Joosef Arimatealaisesta saattaa siten olla syntynyt vasta myöhemmässä vaiheessa vuoden 100 molemmin puolin.

Luukkaan mukaan[6] Joosef tuli juudealaisesta kaupungista nimeltä Arimatea. Mitkään aikalaislähteet eivät kuitenkaan mainitse sellaisen kaupungin olemassaoloa. On esitetty, että se olisi sama kuin joko "Ramleh" tai "Ramathaim-Zophim", jossa Daavid tuli Samuelin luokse.

Ennustettu Messiaan hautaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristityt katsoivat Joosef Arimatialaisen olleen se "rikas mies", jonka hautaan profeetta Jesajan[7] ennustuksen mukaan Messias tultaisiin hautaamaan. Evankelistojen mukaan Joosef keräsi rohkeutta, meni Pontius Pilatuksen luokse, pyysi ja sai ruumiin ja hautasi sen Nikodemoksen kanssa, ja sitten suuri kivi vieritettiin haudan eteen.

Kuningas Arthur, Graalin malja ja Joosef Arimatialainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillisten tarujen mukaan Graalin malja oli kuppi (tai tarjotin), jota Jeesus käytti viimeisellä ehtoollisella viinin tarjoamiseen ja jolla on uskottu olevan taikavoimia: se parantaisi kaikki haavat. Ensimmäisenä maljan yhdisti Joosef Arimatialaiseen 1100-luvun lopulla Robert de Boronin kertomuksessa Joseph d'Arimathea. Siinä Joosef saa pyhän Graalin maljan hänelle ilmestyneeltä Jeesukselta ja vie seuraajineen sen Britanniaan. Myöhemmissä taruissa Joosef ottaa ristillä kuolleen Jeesuksen veren talteen maljaan ja Britanniassa perustaa vartijasuvun suojaamaan maljaa ja verta. Tämä legenda yhdistää kristiliset tarut kelttimyytteihin kattilasta, jolla on ihmevoimia.

Tarun mukaan kuningas Arthurin äiti on Joosefin jälkeläinen ja pyöreän pyödän tarujen lopussa ritarit lähtevät etsimään ja lopulta löytävät Graalin maljan.

Brittitarujen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cornwallista vietiin tinaa Roomaan jo varhain, ja ilmeisesti rikkaat kristityt juutalaiset kauppiaat olivat osallisina hankkeissa, koska jo Tertullianus (155-222) kirjoitti, miten jo (viimeistään) hänen elinaikanaan evankeliumi oli saapunut Britanniaan. On esitetty, että vasta myöhemmin britit yrittivät etsiä apostoliaan Raamatusta. Joosef Arimatialainen oli ainoa rikas kristitty kauppias, jonka myöhemmistä vaiheista ei kerrottu, ja siksi britit keksivät hänen saattaneen olla evankeliumin Britanniaan tuonut henkilö. Yhteys Graalin maljaan keksittiin vasta paljon myöhemmin.

Eräissä legendoissa Joosef oli äiti-Marian eno ja oli jo aikanaan vienyt Jeesuksenkin Britanniaan tinakauppiaana sekä palannut sinne vuonna 63 lähetyssaarnaajana, haudannut Graalin maljan Glastonburyn luokse ja perustanut sinne Glastonburyn luostarin turvaamaan maljaa. Luostarilla on keskeinen sija Arthurin taruissa. Joosefin sauva juurtui maahan ja alkoi kasvaa lehtiä. Tätä aihetta on käsitellyt mm. George F. Jowett kirjassaan "The Drama of The Lost Diciples".

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matt. 27:57-61
  2. Mark. 15:42-47
  3. Luuk. 23:50-55
  4. Joh. 19:38-42
  5. Ap.T. 13:28-29
  6. Luuk. 23:50-51
  7. Jes. 53:9

George F. Jowett. The Drama of The Lost Diciples. Covenant Publishing Co Ltd. London. 1967.