Johan DeFarfalla
Johan DeFarfalla (s. 1971 Tukholma) on ruotsalainen basisti. Hän toimi progressiivisen metalliyhtye Opethin basistina vuosina 1991 ja 1994-1996.
DeFarfalla liittyi Opethiin alun perin vielä sen hyvin alkuvaiheilla, kun David Isberg toimi yhtyeen laulajana. Hänen piti korvata yhtyeen entinen basisti Nick Döring. Hän kuitenkin toimi yhtyeen basistina vain yhden keikan, ja lopetti saman tien, jolloin hänen tilalleen yhtyeen basistiksi siirtyivät ensin Mattias Ander, ja sen jälkeen Stefan Guteklint, kumpikin kuitenkin hyvin lyhyeksi aikaa.
DeFarfalla palkattiin yhtyeeseen takaisin, kun Candlelight Records lähestyi Opethia uuden albumin tekemisen aloittamisen merkeissä. DeFarfalla palkattiin aluksi vain sessiobasistiksi, mutta lopulta hänestä kehkeytyi yhtyeen vakiobasisti myös kiertuille. Hän soittaa yhtyeen kahdella ensimmäisellä albumilla, Orchidilla sekä Morningrisella. Morningrisen jälkeisen kiertueen jälkeen Opethin keulahahmo Mikael Åkerfeldt kuitenkin erotti DeFarfallan vedoten siihen että hän ei ollut enää sopiva basisti yhtyeeseen.
DeFarfallan lähdettyä yhtyeestä lähes samaan aikaan silloisen rumpalin Anders Nordinin kanssa Opethin soundi muuttui väkisinkin jonkin verran. DeFarfallan korvasi uruguayslähtöinen Martin Mendez, joka kuuluu nykyäänkin yhtyeen kokoonpanoon.
Nykyään DeFarfalla kuuluu Ruotsin kristillisdemokraatteihin ja on poliitikko. Hän on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.
|
|
|
|---|---|
| Studioalbumit |
Orchid • Morningrise • My Arms, Your Hearse • Still Life • Blackwater Park • Deliverance • Damnation • Ghost Reveries • Watershed |
| Live-albumit |
Lamentations • The Roundhouse Tapes • In Live Concert at the Royal Albert Hall |
| Kokoelma-albumit |
Collecter's Edition Slipcase • The Candlelight Years • The Wooden Box |
| Singlet |
The Drapery Falls • Still Day Beneath the Sun • The Grand Conjuration • Porcelain Heart • Mellotron Heart • Burden |
| Katso myös | |
Sivulta puuttuu