Jodikloridi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jodikloridi

Iodine monochloride1.jpgIodine-monochloride-2D.png

Tunnisteet
CAS-numero 7790-99-0
Ominaisuudet
Molekyylikaava ICl
Moolimassa 162,35 g/mol
Ulkomuoto Punaisia kiteitä tai ruskea neste[1]
Sulamispiste 27,2°C (α-ICl)
13,9°C (β-ICl)[1]
Kiehumispiste 97,4°C[1]
Tiheys 3,86 g/cm3
Liukoisuus veteen Liukenee veteen

Jodikloridi eli jodimonokloridi (ICl) on jodin ja kloorin muodostama epäorgaaninen interhalogeeniyhdiste. Sitä käytetään pääasiassa orgaanisessa ja analyyttisessä kemiassa.[2]

Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jodikloridi on molekyyliyhdiste, joka esiintyy kahdessa eri kidemuodossa, α- ja β-muodoissa. Näistä α-ICl on punaisia kiteitä, jotka sulavat korkeammassa lämpötilassa kuin levymäiset ja mustat β-ICl-kiteet. Yhdiste liukenee veteen, mutta hydrolysoituu osittain vetykloridiksi ja jodihapokkeeksi. Veden lisäksi se liukenee myös muun muassa etanoliin, asetoniin ja hiilisulfidiin.[1][2][3]

Jodikloridia valmistetaan jodin reaktiolla nestemäisen kloorin kanssa. Vesiliuoksia voidaan valmistaa myös käyttämällä jodia ja vetykloridin ja kloorin seosta.[2]

I2 + Cl2 → 2 ICl

Jos klooria on ylimäärä, muodostuu joditrikloridia. Tämä on reversiibeli tasapainoreaktio.[4]

ICl + Cl2 \rightleftharpoons ICl3

Jodikloridia käytetään aromaattisten yhdisteiden jodaukseen, ja tyydyttymättömien yhdisteiden kanssa se muodostaa sekä klooratun että jodatun johdannaisen. Lisäksi sitä voidaan käyttää hiili-metalli-sidoksen katkaisemiseen. Analyyttisessä kemiassa jodikloridia käytetään niin kutsuttuna Wijsin liuoksena rasvojen jodiluvun määrittämiseen.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 156. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c d Armin Lauterbach & Gustavo Uber :Iodine and Iodine Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2011 Teoksen verkkoversio viitattu 21.02.2012
  3. a b Ronald G. Brisbois, Randall A. Wanke, Keith A. Stubbs & Robert V. Stick: Iodine Monochloride, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2004 Teoksen verkkoversio Viitattu 21.02.2012
  4. Ann Fullick, Patrick Fullick: Chemistry for AQA, s. 144. Heinemann, 2001. ISBN 978-0435583910. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.02.2012). (englanniksi)
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.