Jean Rouch
Jean Rouch [ʁuʃ] (31. toukokuuta 1917 Pariisi – 19. helmikuuta 2004 Niger)[1] oli ranskalainen dokumentaristi ja antropologi, jonka elokuvat liikkuvat dokumentin ja fiktion rajamailla ja käsittelevät valtaosin Länsi-Afrikan ihmisiä. Häntä pidetään yhtenä cinema veritén eli totuuselokuvan kehittäjistä ja merkittävänä vaikuttajana ranskalaisen uuden aallon elokuvailmaisun syntymiseen.
Rouchin elokuvia ovat Minä, musta mies (Moi, un noir, 1958), Ihmispyramidi (La Pyramide humaine, 1958), Ranskalainen päiväkirja (Chronique d'un été, 1961) ja Afrikkalainen Pariisissa 1–3 (Petit à petit, 1970).[1]
Rouch oli alun perin ammatiltaan vesi-insinööri. Toisen maailmansodan aikana vuonna 1941 hän tuli ensi kerran työkomennukselle Nigeriin, jossa hän asui valtaosan elämästään. Yhdessä sikäläisten elokuvantekijöiden Damouré Zikan ja Oumarou Gandan kanssa Rouch teki puolidokumentaarisia elokuvia djerma-, songhai- ja sorko-heimojen elämästä.[2]
Rouch kuoli 87-vuotiaana auto-onnettomuudessa Nigerissä.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Jean Rouch Elonetissä.
- ↑ a b Vakkuri, Juha: Afrikan poikki, s. 41. Like 2010. ISBN 978-952-01-0539-6.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bagh, Peter von: ”Elokuva valheena ja uskontona”, Rouchin haastattelu. Filmihullu 4/2003.
- Kuuskoski, Martti-Tapio: ”Jean Rouch – modernin elokuvan ja antropologian kummisetänä”. Filmihullu 4/2003.
- Kuuskoski, Martti-Tapio: ”Kinotranssi – Jean Rouchin dionyysinen elokuvakone”. Filmihullu 4/2003.
- Rouch, Jean: ”Kamera ja ihminen, Etnografinen elokuva tänään”. Filmihullu 4/1982.
- Rouch, Jean: ”Todellisuuden ohjaus ja dokumentaarinen näkökulma”. Filmihullu 4/1982.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jean Rouch - afrikkalaisen elokuvan isä, Helsingin Sanomat 12.6.2003 (vaatii tilauksen)
| ||||||||||||||||||||||||||
