Jamie Bell
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
| Jamie Bell | |
|---|---|
Jamie Bell vuonna 2011. |
|
| Syntymäaika | 14. maaliskuuta 1986 (ikä 27) |
| Syntymäpaikka | |
| Aktiivisena | 2000- |
| Ammatti | näyttelijä |
| Merkittävät roolit | Billy Elliot |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Andrew James Matfin ”Jamie” Bell (s. 14. maaliskuuta 1986 Billingham, Englanti) on englantilainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten pääroolistaan elokuvassa Billy Elliot. Hän voitti esikoiselokuvastaan parhaan miespääosan BAFTA-palkinnon vuonna 2000.
Sisällysluettelo |
Lapsuus [muokkaa]
Jamie Bell syntyi hänen äitinsä ollessa 16-vuotias. Jamie ei tuntenut isäänsä. Bell tulee tanssijoiden suvusta: hänen isoäitinsä, äitinsä, tätinsä ja siskonsa ovat tanssijoita. Bell innostui tanssimisesta ollessaan seuraamassa siskonsa tanssitunteja. Kuusivuotiaana hän meni itse tanssitunneille ja hänen uransa lähti käyntiin. Bell yritti pitää tanssiharrastuksensa salassa koulukavereiltaan. Bell oli National Youth -musiikkiteatterin jäsen ja esiintyi vuonna 1998 Bugsy Malone -näytelmässä, muun muassa Hannah Spearrittin ja Sheridan Smithin vierellä.
Ura [muokkaa]
Kun sana Bellin tanssiharrastuksesta levisi, häntä alettiin kiusata. Bell päätti todistaa, ettei tanssiminen ole pelkästään tytöille. Hän pääsi tavoitteeseensa Billy Elliotin avulla, sillä hänet valittiin päärooliin kahdentuhannen pohjoisenglantilaisen pojan joukosta. Valinta kannatti, sillä hän sai roolistaan monia palkintoehdokkuuksia, joista suurimman osan hän voitti.
Jamie päätti valita seuraavat roolinsa huolellisesti. Hän ei jatkanut samaa linjaa eikä valinnut tanssielokuvia. Jamie on sanonut, ettei aio tanssia enää uudelleen elokuvissa, ellei kyseessä olisi Moulin Rougen tai Chicagon jatko-osa. Hän halusi kasvaa lapsitähdestä aikuiseksi näyttelijäksi. Seuraava elokuvavalinta oli Deathwatch (2002). Kauhuelokuvaa seurasi elokuva Nicholas Nickelbyn elämä ja seikkailut (2002).
Bell piti hiljaiseloa pari vuotta ja sai sitten roolin Dermot Mulroneyn ja Josh Lucasin ohella elokuvassa Alakynnessä (2004), joka nosti hänet takaisin otsikoihin. Jamie voitti roolistaan Parhaan nuoren pääosan palkinnon Young Artist Awardsissa. Tämän jälkeen Bell nähtiin Green Dayn musiikkivideolla Evan Rachel Woodin kanssa. Bell sai osan elokuvasta Dear Wendy (2005), joka kertoi yhdysvaltalaisista pasifistinuorista ja aseista. Seuraava Bellin elokuva Ilopilleri (2005) kertoi kalifornialaisista nuorista ja heidän perheidensä ”onnellisista” kulissielämistä. Seuraavaksi Bell kiinnitettiin sivuosaan Peter Jacksonin uudelleenfilmatisointi King Kongiin (2005). Kuvausten vuoksi Bell oli Uudessa-Seelannissa viisi ja puoli kuukautta.
Bell esitti Ralph Ignatowskia Clint Eastwoodin sotaelokuva Isiemme lipuissa (2006) sekä pääosaa elokuvassa Hallam Foe, joka tuli teattereihin vuoden 2007 loppupuolella ja jota esitettiin myös Helsingissä Rakkautta ja Anarkiaa -filmifestivaaleilla 24. syyskuuta 2007. Hänet nähtiin myös vuoden 2007 keväällä Hayden Christensenin ohella elokuvassa Jumper. Bell palasi juurilleen sotaelokuvassa Uhma (2009), jossa esiintyy myös James Bond -tähti Daniel Craig ja Scream-elokuvista tuttu Liev Schreiber.
Jamie Bell esittää toista pääroolia vuonna 2011 ensi-iltansa saaneessa historiallisessa elokuvassa Kotka. Bell esittää myös Tinttiä Steven Spielbergin elokuvassa Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus.
Yksityiselämä [muokkaa]
Jamie seurusteli näyttelijä Evan Rachel Woodin kanssa vuosina 2005 ja 2006, mutta he erosivat alkuvuodesta 2007. Pari esitti rakastavaisia Green Dayn musiikkivideossa ”Wake Me Up When September Ends” vuonna 2005. Bell asuu tällä hetkellä New Yorkissa, mutta hänellä on myös koti Chelseassa, Lontoossa.
Filmografia [muokkaa]
| Vuosi | Nimi | Suomenkielinen nimi | Rooli | Huomioitavaa |
|---|---|---|---|---|
| 2000 | Billy Elliot | Billy Elliot | Billy Elliot | |
| Close & True | Lakitoimisto Close & True | Mark Sheedy | televisiosarja | |
| 2002 | Deathwatch | Deathwatch | Charlie Shakespeare | |
| Nicholas Nickleby | Nicholas Nickelbyn elämä ja seikkailut | Smike | ||
| 2004 | Undertow | Alakynnessä | Chris Munn | |
| 2005 | Dear Wendy | Dear Wendy | Dick Dandelion | |
| The Chumscrubber | Ilopilleri | Dean | ||
| King Kong | King Kong | Jimmy | ||
| 2006 | Flags of Our Fathers | Isiemme liput | Ralph ”Iggy” Ignatowski | |
| 2007 | Hallam Foe | Hallam Foe | Hallam Foe | |
| 2008 | Jumper | Jumper | Griffin | |
| Defiance | Uhma | Asael Bielski | ||
| 2011 | Jane Eyre | Jane Eyre | St. John | |
| The Eagle | Kotka | Esca | ||
| Retreat | Retreat | Jack | ||
| The Adventures of Tintin: The Secret of the Unicorn | Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus | Tintti | ||
| 2012 | Man on a Ledge | Reunalla | Joey Cassidy | |
| Filth | Filth | Ray Lennox | tuleva elokuva |