Jacobus Clemens non Papa

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jacobus Clemens non Papa (n. 15101555/6) oli flaamilaisen koulukunnan säveltäjä renessanssiajalla. Hänen nimensä yhteyteen vakiintui aikalaisten suissa lisänimi non Papa erotukseksi paavi Klemens VII:stä.

Clemens syntyi 1510-luvun alkuvuosina nykyisen Belgian tai Alankomaiden alueella. Tarkemmasta syntymäajasta ja -paikasta ei ole varmuutta.

Vuosina 15441545 Clemens työskenteli Bruggen katedraalissa. Tämän jälkeen Clemensillä oli liikesuhde Tielman Susaton kanssa, ja hän toimi ilmeisesti kuoromestarina Kaarle V:n hovissa 1540-luvun viimeisinä vuosina. Lisäksi Clemensin uskotaan työskennelleen ainakin 's-Hertogenboschissa, Ieperissä ja Leidenissä.

Clemens kuoli noin vuonna 1555, mahdollisesti hieman sen jälkeen. Jacobus Vaetin kirjoittamasta itkuvirrestä käy ilmi, että Clemens surmattiin. Oletetun henkirikoksen taustoja ei tunneta.

[muokkaa] Musiikki

Clemens kirjoitti elämänsä aikana huomattavan kirkkomusiikkituotannon. Siihen kuuluu viisitoista messua, 233 motettia, viisitoista magnificatia ja 159 Souterliedekens-psalmia.

Clemens sävelsi jonkin verran myös maallista musiikkia. Hänen 89 ranskalaista chansoniaan on kirjoitettu ajan polyfoniseen tyyliin.[1]

[muokkaa] Lähteet

  1. http://www.naxos.com/composerinfo/213.htm


Tämä säveltäjää käsittelevä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut