Itkuvirsi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Itkuvirret eli itkut ovat muun muassa itämerensuomalaisten kansojen ja slaavilaisten kansojen keskuudessa määrätilanteissa, kuten häissä ja hautajaisissa esitettäviä valitusrunoja, jotka on improvisoitu perinteisistä aineksista[1] Itkuvirret on jaettu neljään päälajiin: kuolinitkut, hääitkut, sotaanlähtöitkut sekä tilapäisitkut.[2] Itkijöitä ovat yleensä olleet naiset. Itkijän kautta on purkautunut paitsi itkijän oma paha olo, myös yhteinen suru.[3] Itkuvirsiperinnettä harjoitetaan Suomessa vain ortodoksikarjalaisten parissa.[3]

Itkuvirsi on kirjallisuudessa ja tutkimuksessa käytetty nimitys. Paikallisilla on omat nimityksensä eri puolilla Karjalaa. Muun muassa Vienan Karjalassa itkemistä kutsutaan äänellä itkemiseksi ja Aunuksessa luvotteluksi.[4]

1900-luvun alusta lähtien itkeminen alkoi menettää myös karjalaisten parissa merkitystään. Kuitenkin esimerkiksi evakkokarjalaiset Suomessa pitivät itkuperinnettä yllä. Lisäksi Suomessa on viime aikoina perustettu itkemistä varten omia seuroja ja järjestetty kursseja.[5] Itkuvirsiä on kirjoitettu muistiin ja nauhoitettu talteen runsaasti, joten käytöstä poistuneitakin itkuvirsiä on palautettavissa eloon. Nykyaikaiselle itkuvirrelle on ominaista itsehoitotehtävä: itkemällä voidaan purkaa suruja ja pettymyksiä. Nykyitkijätkin saattavat entisten itkijöiden tapaan esittää itkuja myös julkisesti.[3]

Tunnettuja itkijänaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Taskutietojätti: A–Ö: Gummeruksen yksiosainen tietosanakirja. Jyväskylä: Gummerus, 1984. ISBN 951-20-2603-1.
  3. a b c Jonkka, Miia: Itkuvirret saivat amerikkalaistutkijan opettelemaan suomen kielen Helsingin sanomat. 21.2.2009. Viitattu 22.2.2009.
  4. Juurela, Tiina: Kuolema, matka tuonilmaiseen www.karjalankalmot.net. Viitattu 28.2.2010.
  5. Riutta, Nina: Sanoitettua itkua Vantaan Lauri. 12.3.2009. Viitattu 28.2.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Konkka, Unelma: Ikuinen ikävä: Karjalaiset riitti-itkut. Valokuvat: Pekka Laaksonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 428. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1985. ISBN 951-717-418-7.
  • Nenola-Kallio, Aili: Itämerensuomalaiset itkuvirret. Teoksessa Asplund, Anneli & Hako, Matti (toim.): Kansanmusiikki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 366. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1981. ISBN 951-717-234-6.
  • Nenola, Aili: Inkerin itkuvirret. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 735. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-058-9.
  • Tenhunen, Anna-Liisa: Itkuvirren kolme elämää. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1051. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-809-1.
  • Wilce, James MacLynn: Crying shame: Metaculture, modernity, and the exaggerated death of lament. Malden: Wiley-Blackwell, 2009. ISBN 978-1-4051-6992-9. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]