Iso hautavajoama
Wikipedia
Iso hautavajoama on laaja vajoamakokonaisuus, joka levittäytyy Mosambikista Syyrian pohjoisosiin.
Itä-Afrikan hautavajoama on syntynyt noin 15 miljoonaa vuotta sitten itäisen Afrikan irtautuessa muusta Afrikasta. Afrikan ja Arabian laatat olivat irtautuneet toisistaan jo aikaisemmin, noin 35 miljoonaa vuotta sitten. Punaisenmeren ja Adeninlahden pohjassa sijaitsevat em. laattojen reunavyöhykkeet.
Vajoamien leveys on noin 30–100 kilometriä, syvyyden ollessa muutamasta sadasta metristä useisiin tuhansiin metreihin. Etelä-pohjoissuunnassa alue kattaa 6 000 kilometriä.
Maan järvistä syvimmällä sijaitseva Kuollutmeri Israelissa sijaitsee aktiivisessa Kuolleenmeren transformisiirroksessa. Punaisenmeren Akabanlahdessa on syvänteitä, joissa veden lämpötila nousee jopa 50°C asteeseen maankuoren ohuuden takia.
Itä-Afrikan hautavajoama tunnetaan myös monien ihmisen evoluutioon liittyvien fossiilien löytöpaikkana.
Etsittäessä tietoa mm. englanninkielisistä teksteistä pitää muistaa, että suomen kielessä Iso hautavajoama on vastine englannin kielen termille Great Rift Valley; East African Rift tai -Rift Valley termiä voidaan käyttää kuvaamaan sen Afrikan osaa.[1]
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Afrikka halkeaa joskus kahtia Etiopiasta etelään. Aamulehti 12.2.2007
- The Red Sea Parts Again 19.7.2006. www.livescience.com. Viitattu 14.2.2007. (englanniksi)
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Geosanasto Geologiset asiasanat ja maantieteelliset paikannimet. Geologinen tutkimuskeskus.

