IDM

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
IDM musiikkityylin edustaja englantilainen Autechre esiintyy.

IDM eli Intelligent Dance Music on elektronisen musiikin suuntaus, joka haarautui tekno-musiikista 1990-luvun alussa artistien alettua hakea vaikutteita konkreettisesta musiikista ja industrialista. Tavanomaiseen technoon verrattuna IDM on äänimaailmaltaan kokeellisempaa, melodisempaa ja rytmirakenteeltaan monimutkaisempaa.

Nykyään IDM käsittää laajan skaalan kokeellista elektronista musiikkia ambientista breakcoreen.

Kritiikki [muokkaa]

Termin laajetessa kattamaan yhä laajempaa artistien ja tyylien kirjoa sitä on arvosteltu "uutena tapana nimittää kaikkea elektronista musiikkia teknoksi". Myös koko nimityksen tarpeellisuus on myöhemmin kyseenalaistettu väittämällä sitä keinotekoiseksi ja epämääräiseksi yläkäsitteeksi.

Tunnustetuimpiin IDM-artisteihin kuuluva Aphex Twin on ilmaissut huvittuneisuutensa termin käyttöön, koska se voidaan tulkita muun elektronisen musiikin leimaamiseksi "tyhmäksi tanssimusiikiksi".[1]

Tunnettuja IDM-artisteja [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. Richard Jamesin (Aphex Twin) haastattelu, syyskuu 1997 [1]
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.