Hopman Cup 2013

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hopman Cup XXV
Voittajat Espanjan lippu Espanja
Päivät 29. joulukuuta 2012 –
5. tammikuuta 2013

Hopman Cup 2013 oli 25:s Hopman Cup -turnaus, jossa naiset ja miehet pelaavat joukkueina. Turnaus järjestettiin 29. joulukuuta 2012 – 5. tammikuuta 2013 Perth Arenalla Perthissä, Australiassa. Turnaus pelattiin ensimmäistä kertaa hiljattain valmistuneessa Perth Arenassa.[1]

Kahdeksan joukkuetta kilpaili voitosta kahdessa eri neljän joukkueen lohkossa. Molempien lohkojen voittajajoukkue selviytyi loppuotteluun.

Espanja voitti turnauksen päihittämällä loppuottelussa Serbian 2–1.[2]

Turnaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyundai Hopman Cup 2013 on tenniksen kutsuturnaus ja se tunnetaan myös ITF:n virallisena sekajoukkueiden maailmanmestaruuskisana[3]. Palkintorahaa turnauksessa jaetaan miljoona Yhdysvaltain dollaria.[1] Molempien lohkovaiheen lohkojen paras joukkue selviytyy loppuotteluun. Kaikissa maiden kohtaamisissa pelataan ensin naisten kaksinpeli, sitten miesten kaksinpeli ja lopuksi sekanelinpeli.

Kilpailijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoitetut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoitetut pelaajat turnaukseen päättivät Steve Ayles, Paul Kilderry, Kim Hames ja Terry Waldron.

  1. Serbian lippu SerbiaAna Ivanović[4] / Novak Đoković
  2. Yhdysvaltain lippu YhdysvallatVenus Williams / John Isner
  3. ItaliaFrancesca Schiavone / Andreas Seppi
  4. Espanjan lippu EspanjaAnabel Medina Garrigues / Fernando Verdasco
  1. Saksan lippu SaksaAndrea Petkovic / Tatjana Malek[5] / Tommy Haas
  2. Etelä-Afrikan lippu Etelä-AfrikkaChanelle Scheepers / Kevin Anderson
  3. Ranskan lippu RanskaMathilde Johansson / Jo-Wilfried Tsonga[6]
  4. Australian lippu AustraliaAshleigh Barty / Bernard Tomic

Lohkovaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-lohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[7]

Sij. Maa V H Ottelut Erät Pelit
1 Serbian lippu Serbia 3 0 7–2 14–5 103–55
2 Australian lippu Australia 2 1 6–3 14–8 104–64
3 Italia 1 2 4–5 8–12 84–104
4 Saksan lippu Saksa 0 3 1–8 5–16 49–117

Saksa vs. Australia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of Germany.svg
Saksa
0
Perth Arena, Perth
29. joulukuuta 2012, 17.45
Kova (sisäkentät)
Flag of Australia.svg
Australia
3
1 2 3
1 Flag of Germany.svg
Flag of Australia.svg
Tommy Haas
Bernard Tomic
6(6)
7
6
3
5
7
 
2 Flag of Germany.svg
Flag of Australia.svg
Andrea Petkovic
Ashleigh Barty
6
4
    luovutus
 
3 Flag of Germany.svg
Flag of Australia.svg
Andrea Petkovic / Tommy Haas
Ashleigh Barty / Bernard Tomic
       
w/o


Serbia vs. Italia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of Serbia.svg
Serbia
2
Perth Arena, Perth
31. joulukuuta 2012, 10.00
Kova (sisäkentät)
Flag of Italy.svg
Italia
1
1 2 3
1 Flag of Serbia.svg
Flag of Italy.svg
Ana Ivanović
Francesca Schiavone
6
0
6
4
   
2 Flag of Serbia.svg
Flag of Italy.svg
Novak Đoković
Andreas Seppi
6
3
6
4
   
3 Flag of Serbia.svg
Flag of Italy.svg
Ana Ivanović / Novak Đoković
Francesca Schiavone / Andreas Seppi
64
7
4
6
   


Italia vs. Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of Italy.svg
Italia
2
Perth Arena, Perth
2. tammikuuta 2013, 10.00
Kova (sisäkentät)
Flag of Germany.svg
Saksa
1
1 2 3
1 Flag of Italy.svg
Flag of Germany.svg
Andreas Seppi
Tommy Haas
63
7
67
7
   
2 Flag of Italy.svg
Flag of Germany.svg
Francesca Schiavone
Tatjana Malek
3
6
6
3
6
3
 
3 Flag of Italy.svg
Flag of Germany.svg
Francesca Schiavone / Andreas Seppi
Tatjana Malek / Tommy Haas
6
4
7
5
   


Serbia vs. Australia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of Serbia.svg
Serbia
2
Perth Arena, Perth
2. tammikuuta 2013, 17.45
Kova (sisäkentät)
Flag of Australia.svg
Australia
1
1 2 3
1 Flag of Serbia.svg
Flag of Australia.svg
Novak Đoković
Bernard Tomic
4
6
4
6
   
2 Flag of Serbia.svg
Flag of Australia.svg
Ana Ivanović
Ashleigh Barty
6
2
6
3
   
3 Flag of Serbia.svg
Flag of Australia.svg
Ana Ivanović / Novak Đoković
Ashleigh Barty / Bernard Tomic
6
4
68
7
10
6
 


Italia vs. Australia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of Italy.svg
Italia
1
Perth Arena, Perth
3. tammikuuta 2013, 17.45
Kova (sisäkentät)
Flag of Australia.svg
Australia
2
1 2 3
1 Flag of Italy.svg
Flag of Australia.svg
Andreas Seppi
Bernard Tomic
3
6
5
7
   
2 Flag of Italy.svg
Flag of Australia.svg
Francesca Schiavone
Ashleigh Barty
0
6
3
6
   
3 Flag of Italy.svg
Flag of Australia.svg
Francesca Schiavone / Andreas Seppi
Ashleigh Barty / Bernard Tomic
2
6
6
4
10
3
 


Serbia vs. Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of Serbia.svg
Serbia
3
Perth Arena, Perth
4. tammikuuta 2013, 17.45
Kova (sisäkentät)
Flag of Germany.svg
Saksa
0
1 2 3
1 Flag of Serbia.svg
Flag of Germany.svg
Novak Đoković
Tommy Haas
6
2
6
0
   
2 Flag of Serbia.svg
Flag of Germany.svg
Ana Ivanović
Tatjana Malek
6
0
6
1
   
3 Flag of Serbia.svg
Flag of Germany.svg
Ana Ivanović / Novak Đoković
Tatjana Malek / Thanasi Kokkinakis
6
2
7
5
   


B-lohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[7]

Sij. Maa V H Ottelut Erät Pelit
1 Espanjan lippu Espanja 3 0 7–2 14–5 103–54
2 Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 2 1 4–5 8–13 74–102
3 Etelä-Afrikan lippu Etelä-Afrikka 1 2 4–5 10–11 100–103
4 Ranskan lippu Ranska 0 3 3–6 9–12 88–106

Espanja vs. Etelä-Afrikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of Spain.svg
Espanja
2
Perth Arena, Perth
29. joulukuuta 2012, 10.00
Kova (sisäkentät)
Flag of South Africa.svg
Etelä-Afrikka
1
1 2 3
1 Flag of Spain.svg
Flag of South Africa.svg
Fernando Verdasco
Kevin Anderson
6(5)
7
4
6
   
2 Flag of Spain.svg
Flag of South Africa.svg
Anabel Medina Garrigues
Chanelle Scheepers
6
4
6
2
   
3 Flag of Spain.svg
Flag of South Africa.svg
Anabel Medina Garrigues / Fernando Verdasco
Chanelle Scheepers / Kevin Anderson
6
4
6(3)
7
10
8
 


Yhdysvallat vs. Etelä-Afrikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of the United States.svg
Yhdysvallat
2
Perth Arena, Perth
30. joulukuuta 2012, 10.00
Kova (sisäkentät)
Flag of South Africa.svg
Etelä-Afrikka
1
1 2 3
1 Flag of the United States.svg
Flag of South Africa.svg
Venus Williams
Chanelle Scheepers
4
6
6
2
6
3
 
2 Flag of the United States.svg
Flag of South Africa.svg
John Isner
Kevin Anderson
6(0)
7
6(4)
7
   
3 Flag of the United States.svg
Flag of South Africa.svg
Venus Williams / John Isner
Chanelle Scheepers / Kevin Anderson
6
3
6
2
   


Espanja vs. Ranska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of Spain.svg
Espanja
2
Perth Arena, Perth
30. joulukuuta 2012, 17.45
Kova (sisäkentät)
Flag of France.svg
Ranska
1
1 2 3
1 Flag of Spain.svg
Flag of France.svg
Fernando Verdasco
Jo-Wilfried Tsonga
5
7
3
6
   
2 Flag of Spain.svg
Flag of France.svg
Anabel Medina Garrigues
Mathilde Johansson
6
3
6
2
   
3 Flag of Spain.svg
Flag of France.svg
Anabel Medina Garrigues / Fernando Verdasco
Mathilde Johansson / Jo-Wilfried Tsonga
6
3
6
3
   


Yhdysvallat vs. Ranska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of the United States.svg
Yhdysvallat
2
Perth Arena, Perth
1. tammikuuta 2013, 17.45
Kova (sisäkentät)
Flag of France.svg
Ranska
1
1 2 3
1 Flag of the United States.svg
Flag of France.svg
John Isner
Jo-Wilfried Tsonga
3
6
2
6
   
2 Flag of the United States.svg
Flag of France.svg
Venus Williams
Mathilde Johansson
3
6
7
5
6
4
 
3 Flag of the United States.svg
Flag of France.svg
Venus Williams / John Isner
Mathilde Johansson / Jo-Wilfried Tsonga
65
7
6
2
10
8
 


Yhdysvallat vs. Espanja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of the United States.svg
Yhdysvallat
1
Perth Arena, Perth
3. tammikuuta 2013, 10.00
Kova (sisäkentät)
Flag of Spain.svg
Espanja
2
1 2 3
1 Flag of the United States.svg
Flag of Spain.svg
Thanasi Kokkinakis
Fernando Verdasco
64
7
3
6
   
2 Flag of the United States.svg
Flag of Spain.svg
Venus Williams
Anabel Medina Garrigues
6
3
6
4
   
3 Flag of the United States.svg
Flag of Spain.svg
Venus Williams / Thanasi Kokkinakis
Anabel Medina Garrigues / Fernando Verdasco
1
6
3
6
   


Etelä-Afrikka vs. Ranska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of South Africa.svg
Etelä-Afrikka
2
Perth Arena, Perth
4. tammikuuta 2013, 10.00
Kova (sisäkentät)
Flag of France.svg
Ranska
1
1 2 3
1 Flag of South Africa.svg
Flag of France.svg
Chanelle Scheepers
Mathilde Johansson
4
6
6
4
6
4
 
2 Flag of South Africa.svg
Flag of France.svg
Kevin Anderson
Jo-Wilfried Tsonga
63
7
64
7
   
3 Flag of South Africa.svg
Flag of France.svg
Chanelle Scheepers / Kevin Anderson
Mathilde Johansson / Jo-Wilfried Tsonga
6
3
     
luovutus


Loppuottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serbia vs. Espanja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of Serbia.svg
Serbia
1
Perth Arena, Perth
5. tammikuuta 2013, 17.45
Kova (sisäkentät)
Flag of Spain.svg
Espanja
2
1 2 3
1 Flag of Serbia.svg
Flag of Spain.svg
Novak Đoković
Fernando Verdasco
6
3
7
5
   
2 Flag of Serbia.svg
Flag of Spain.svg
Ana Ivanović
Anabel Medina Garrigues
4
6
7
63
2
6
 
3 Flag of Serbia.svg
Flag of Spain.svg
Ana Ivanović / Novak Đoković
Anabel Medina Garrigues / Fernando Verdasco
4
6
5
7
   


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b About the Hyundai Hopman Cup hopmancup.com. Viitattu 30.12.2012. (englanniksi)
  2. World No 1 Djokovic denied as Spain beat Serbia to lift Hopman Cup in Perth dailymail.co.uk. Viitattu 5.1.2013. (englanniksi)
  3. Successful debut for Electronic Line-Calling System itftennis.com. Viitattu 30.12.2012. (englanniksi)
  4. Big guns headed for the Hopman Cup in Perth as field finalised Herald Sun.
  5. Schwieriges Jahr der Schmerzen sueddeutsche.de. 30.12.2012. Viitattu 30.12.2012. (saksaksi)
  6. Tsonga leads Hopman Cup field Sportal.
  7. a b Round Robin Results hopmancup.com. Viitattu 30. joulukuuta 2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]