Hongxi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hongxi, 洪熙
明仁宗.jpg
Kiinan keisari
7. syyskuuta 142429. toukokuuta 1425
Edeltäjä Yongle
Seuraaja Xuande
Tiedot
Syntynyt 16. elokuuta 1378
Kuollut 29. toukokuuta 1425 (46 vuotta)

Hongxi (kiin. 洪熙), 16. elokuuta 137829. toukokuuta 1425), alkuperäiseltä nimeltään Zhu Gaochi (朱高熾), oli Kiinan Ming-dynastian neljäs keisari. Hän tuli keisariksi isänsä Yonglen jälkeen vuonna 1424. Hänen hallitsijanimensä ja valtakautensa nimi Hongxi merkitsee "suunnattoman kirkasta".

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zhu Gaochi syntyi 16. elokuuta 1378, ja häntä opettivat etevät kungfutse­laiset kotiopettajat. Hän toimi useita kertoja sijais­hallitsijana Nankingissa tai Pekingissä isänsä ollessa pohjoisessa sotaretkillä.

Jo touko­kuussa 1421, keisari Yonglen hallitsija­kaudella, annettiin määräys, jonka mukaan Zheng Hen oli lopetettava tutkimus­matkansa, virallisesti niiden suurten kustannusten vuoksi, joskaan määräys ei keskeyttänyt hänen kuudetta tutkimus­matkaansa, jolle hän oli silloin jo lähtenyt.[1] Tultuaan vuonna 1424 keisariksi Hongxi kielsi Zheng Heä tekemästä enää tutkimus­matkoja ja määräsi laivaston poltettavaksi[2]. Kuitenkin hänen seuraajansa Xuande salli Zheng Hen tehdä vielä yhden sellaisen vuosina 1431-1433. Hongxi kielsi myös valta­kunnan rajojen yli käydyn tee- ja hevos­kaupan sekä kullan ja helmien viennin Yunnaniin ja Vietnamiin.[2] Hän palautti virkoihinsa epä­suosioon joutuneet kungfutse­laiset virkamiehet kuten Yonglen raha­ministeri Xia Yanjin, joka oli ollut vankeudessa vuodesta 1421[2], ja järjesti hallinnon uudestaan nimittääkseen läheiset neuvon­antajansa korkeisiin virkoihin. Hanlinin akatemian jäsenistä tuli korkeita ministerejä, ja he lopettivat hänen isänsä epäsuositun milita­ristisen politiikan ja palauttivat siviili­hallinnon. Hongxi paransi raha-asioita keskeyttämällä puu­tavaran, kullan ja hopean pakko-otot. Veroja alennettiin niin, että kulkureiksi joutuneet maan­viljelijät saattoivat palata kotiinsa, varsinkin ennen raskaasti verotetulla Jangtsen suiston alueella. Hongxi asetti komission tutkimaan verotusta. Hän antoi ministereilleen määräyksen, että viljaa oli välittömästi lähetettävä onnetto­muuksista kärsineille alueille.

Hongxi siirsi valta­kunnan päävkaupugin Pekingistä takaisin Nankingiin, joka aikai­semminkin oli ollut pää­kaupunkina vuoteen 1421 saakka. Hän kuitenkin kuoli, toden­näköisesti sydän­kohtaukseen, kuukautta myöhemmin toukokuussa 1425. Hänen poikansa oli julistautunut vallan­perijäksi, ja hänestä tuli 26-vuotiaana keisari Xuande. Vaikka Hongxin valta­kausi jäi lyhyeksi, hän ehti saada aikaan useita pysyväksi jääneitä uudistuksia, ja hänen poikansa jatkoi hänen vapaa­mielistä politiikkaansa.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Isä
  • Äiti
    • Keisarinna Ren Xiao Wen, alkuperäiseltä nimeltään Xu Yuhua

Puolisot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvonimi Alkuperäinen nimi Syntynyt Kuollut Isä Äiti Lapset Huomautus
Keisarinna Cheng Xiao Zhao
誠孝昭皇后
Zhang (張) Yongcheng, Henan 1442 Zhang Qi
張麒
Keisari Xuande
Zhu Zhanyong, Yuen prinssi Jing
Zhu Zhanshan, Xiangin pronssi Xian
Prinsessa Jiaxing
Jalosukuinen puoliso Gong Su
恭肅貴妃
Guo (郭) 1425 Zhu Zhankai, Tengin prinssi Huai
Zhu Zhanji, Liangin prinssi Zhuang
Zhu Zhanyan, Wein prinssi Gong
Puoliso Zhen Hui Su
貞惠淑妃
Wang (王) 1425
Puoliso Hui An Li
惠安麗妃
Wang (王) 1425
Puoliso Gong Xi Shun
恭僖順妃
Tan (譚) 1425
Puoliso Gong Jing Chong
恭靖充妃
Huang (黃) 1425
Puoliso Zhen Jing Jing
貞靜敬妃
Zhang (張) Zhang Fu, Yingin herttua
英國公張輔
Hänen isänsä nuorempi sisar oli jalosukuinen puoliso Zhao Yi, yksi keisari Yonglen jalkavaimoista
Puoliso Dao Xi Li
悼僖麗妃
Li (李)
Puoliso Zhen Jing Shun
貞靜順妃
Zhang (張)
Puoliso Xian
賢妃
Li (李) Zhu Zhanxun, Zhengin prinssi Jing
Zhu Zhanyin, Qin prinssi Xian
Zhu Zhanyu, Huain prinssi Jing
Prinsessa Zhending
Puoliso Shun
順妃
Zhang (張) Zhu Zhangang, Prince Xian of Jing
Puoliso Hui
惠妃
Zhao (趙) Zhu Yuantong, Prinsessa Qingdou

Pojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestysluku Nimi Arvonimi Syntynyt Kuollut Äiti Puoliso Lapset Huomautus
1 Zhu Zhanji
朱瞻基
Keisari Xuande 16. maaliskuuta 1399
Peking
31. tammikuuta 1435 Keisarinna Cheng Xiao Zhao Hu Shanxiang, keisarinna Gong Rang Zhang
Keisarinna Xiao Gong Zhang
14 jalkavaimoa
Zhu Qizhen, keisari Zhengtong
Zhu Qiyu, keisari Jingtai
Prinsessa Shunde
Prinsessa Yongqing
Prinsessa Changde
2 Zhu Zhanxun
朱瞻埈
Zhengin prinssi Jing
鄭靖王
27. maaliskuuta 1404 8. kesäkuuta 1466 Puoliso Xian Zhu Qiying, Xhengin prinssi Jian Nimitettiin Zhengin prinssiksi 1. marraskuuta 1424
3 Zhu Zhanyong
朱瞻墉
Yuen prinssi Jing
越靖王
9. helmikuuta 1405 5. elokuuta 1439 Keisarinna Cheng Xiao Zhao Wu
(Wu Shengin (吳昇) tytär)
Nimitettiin Yuen prinssiksi 1. marraskuuta 1424
4 Zhu Zhanyin
朱瞻垠
Qin prinssi Xian
蘄獻王
1406 7. marraskuuta 1421 Puoliso Xian Nimitettiin kuolemansa jälkeen Qin prinssiksi 10. lokakuuta 1422
5 Zhu Zhanshan
朱瞻墡
Xiangin prinssi Xian
襄憲王
4. huhtikuuta 1406 18. helmikuuta 1478 Keisarinna Cheng Xiao Zhao Zhu Qiyong, Xiangin prinssi Ding Nimitettiin Xiangin prinssiksi 1424
6 Zhu Zhangang
朱瞻堈
Jingin prinssi Xian
荊憲王
1453 Puoliso Shun Zhu Qihao, Prince Jing of Jing
Zhu Qijian, Duchangin prinssi Huijing
Nimitettiin Jingin prinssiksi 1424
7 Zhu Zhanyu
朱瞻墺
Huain prinssi Jing
淮靖王
28. tammikuuta 1409 30. marraskuuta 1446 Puoliso Xian Lady Xiao Zhu Qiquan, Huain prinssi Kang
Zhu Qibin, Poyangin prinssi Xi
Zhu Qiyue, Yongfenin prinssi Gonghe
kolme tytärtä
nimitettiin Huain prinssiksi 1. marraskuuta 1424
8 Zhu Zhankai
朱瞻塏
Tengin prinssi Huai
滕懷王
marraskuu 1409 26. elokuuta 1425 Jalosukuinen puoliso Gong Su nimitettiin Tengin prinssiksi 1. marraskuuta 1424
9 Zhu Zhanji
朱瞻垍
Liangin prinssi Zhuang
梁莊王
7. heinäkuuta 1411 3. helmikuuta 1441 Jalosukuinen puoliso Gong Su Rouva Ji
(Ji Zhain (紀詹) tytär)
Puoliso Wei, jalkavaimo
(Wei Hengin (魏亨) tytär)
nimitettiin Liangin prinssiksi 1. marraskuuta 1424
10 Zhu Zhanyan
朱瞻埏
Gongin prinssi Wei
衛恭王
9. tammikuuta 1417 3. tammikuuta 1439 Jalosukuinen puoliso Gong Su nimitttiin Wein prinssiksi 1424

Tyttäret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestysluku Arvonimi Nimi Syntynyt Kuollut Avioitui Puoliso Äiti Lapset Huomautus
1 Prinsessa Jiaxing
嘉興公主
Zhu (朱)
(oma nimi tuntematon)
1409 9. maaliskuuta 1439 1428 Jing Yuan
井源
Keisarinna Cheng Xiao Zhao Nimitettiin Jiaxingin prinsessaksi 1425;
Hänen aviomiehensä kuoli vuonna 1449 Tumu-kriisin aikana
2 Prinsessa Qingdou
慶都公主
Zhu (朱)
Yuantong (圓通)
9. lokakuuta 1409 12. kesäkuuta 1440 8. joulukuuta 1428 Jiao Jing
焦敬
Hui nimitettiin Qingdoun prinsessaksi 24. huhtikuuta 1425
3 Prinsessa Qinghe
清河公主
Zhu (朱)
(oma nimi tuntematon)
1433 1429 Li Ming
李銘
4 Prinsessa De'an
德安公主
Zhu (朱)
(oma nimi tuntematon)
Kuoli kahdeksan kuukauden ikäisenä
5 Prinsessa Yanping
延平公主
Zhu (朱)
(oma nimi tuntematon)
Kuoli naimattomana
6 Prinsessa Deqing
德慶公主
Zhu (朱)
(oma nimi tuntematon)
Kuoli naimattomana
7 Prinsessa Zhending
真定公主
Zhu (朱)
(oma nimi tuntematon)
1450 1429 Wang Yi
王誼
Xian Wang Ying
王瑛
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Hongxi Emperor

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Edward L. Dreyer: Zheng He: China and the oceans in the early Ming dynasty, 1405–1433, s. 90. Pearson Longman, 2006. ISBN 0-321-08443-8.
  2. a b c Dreyer, s. 137
Edeltäjä:
Yongle
Kiinan keisari
1424–1425
Seuraaja:
Xuande