Hemiini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hemiini
Tunnisteet
CAS-numero 16009-13-5
PubChem CID 455658
Ominaisuudet
Molekyylikaava C34H32N4O4FeCl
Moolimassa 651,936 g/mol
Liukoisuus veteen Ei liukene veteen

Hemiini (C34H32N4O4FeCl) on porfyriineihin kuuluva raudan kompleksiyhdiste. Hemiini esiintyy prosteettisena ryhmänä eräissä hapettavissa entsyymeissä kuten eräissä sytokromeissa, katalaasissa ja peroksidaaseissa. [1]

Rakenne ja ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa hemiini on hyvin tummansinistä metallinkiiltoista kiteistä ainetta. Yhdiste ei liukene veteen, mutta liukenee eräisiin orgaanisiin liuottimiin.[2] Hemiinin rakenteessa rauta on sitoutunut protoporfyriini IX:n pyrrolirenkaiden typpiatomeihin koordinaatiosidoksilla. Näin sen rakenne muistuttaa hemin rakennetta, mutta hemistä poiketen hemiinissä rauta on hapetusluvulla +III. Tämän lisäksi rauta on myös koordinoituneena kloridiligandiin. Tämä ligandi voi korvautua hydroksidiryhmällä emästen vaikutuksesta, jolloin hemiinistä muodostuu hematiinia (C34H34FeN4O5). Hemiinin rakenteen selvitti saksalainen kemisti Hans Fischer.[1][3] Hemiinillä on tärkeä merkitys eliöissä liiallisen porfyriinisynteesin estäjänä, koska se inhiboi hyvin tehokkaasti porfyriinien biosynteesissä tarvittavaa aminolevulinaattisyntaasia[4].

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hemiiniä eristetään nautojen tai sikojen veren hemoglobiinista. Hemoglobiinia käsitellään kuumentamalla hemoglobiinia etikkahapon ja natriumkloridin läsnä ollessa. [1][2]

Koska hemiini estää aminolevulinaattisyntaasia, voidaan sitä käyttää vakavien porfyrioiden hoitoon.[5] Eräät bakteerit kuten Haemophilus-suvun bakteerit vaativat kasvaakseen hemiiniä (X-tekijä). Tämän vuoksi näiden bakteerien kasvatusalustoihin lisätään verta tai hemiiniä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 485. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
  2. a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 793-794. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  3. Theophil Eicher, Siegfried Hauptmann, Andreas Speicher: The Chemistry of Heterocycles, s. 53. John Wiley & Sons, 2013. ISBN 978-3-527-66986-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.3.2017). (englanniksi)
  4. Pamela C. Champe,Richard A. Harvey,Denise R. Ferrier: Biochemistry, s. 277. Lippincott Williams & Wilkins, 2008. ISBN 978-0-7817-6960-0. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.3.2017). (englanniksi)
  5. Rainer Seitz, Herbert König & Johannes Dodt: Blood, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 23.3.2017
  6. Patricia Tille: Bailey & Scott's Diagnostic Microbiology, s. 441. Elsevier, 2015. ISBN 978-0323354820. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.3.2017). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]