Heike Matthiesen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heike Matthiesen

Heike Matthiesen (1964 Braunschweig24. joulukuuta 2023) oli saksalainen klassinen kitaristi.[1][2][3]

Matthiesen syntyi musikaaliseen perheeseen ja sai varhaisesta lapsuudestaan lähtien pianonsoiton opetusta. Hän vaihtoi pääsoittimensa kitaraan 18-vuotiaana. Vuosi myöhemmin Matthiesen aloitti opinnot Frankfurtin musiikki- ja teatteriyliopistossa. Kaksi vuotta tämän jälkeen hän alkoi soittaa Frankfurtin oopperan orkesterin kanssa. Tänä aikana hänestä tuli myös kysytty kamarimusiikin esittäjä.[4] Matthiesenin kehitykseen kitaristina vaikutti varsinkin hänen Pepe Romerolta saamansa oppi. Hän osallistui myös Manuel Barruecon, David Russellin, Roland Dyensin, Álvaro Pierrin ja Leo Brouwerin pitämille mestarikursseille.[1] Matthiesen esiintyi muun muassa Salzburgin musiikkijuhlilla. Hän teki esiintymisiä eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvalloissa, Kiinassa, Japanissa, Pakistanissa, Nigeriassa, Päiväntasaajan Guineassa ja Etiopiassa.[4] Matthiesen esitti usein aikansa musiikkia[3] ja häntä varten sävellettiin myös uusia teoksia.[4]

Vuodesta 1997 Matthiesenilla oli läheinen yhteistyösuhde Mainzin Villa Musican kanssa. Hän tulkitsi kamarimusiikkiohjelmistoa esimerkiksi Los Romerosin kanssa.[1] Matthiesen julkaisi neljä sooloalbumia. Näihin kuuluu naissäveltäjien teoksille omistettu Guitar Ladies (2016)[4]. Matthiesen kuului eri kilpailujen tuomaristoihin.[2] Hän kuoli 59-vuotiaana sairastettuaan syöpätautia useiden vuosien ajan.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Heike Matthiesen Savarez, viitattu 24.12.2023 (englanniksi)
  2. a b Susanne Wosnitzka, Heike Matthiesen: Komponistinnen | 15. Nov 2022 FFM Archiv Frau & Musik 17.10.2022, viitattu 24.12.2023 (saksaksi)
  3. a b c Sad news: Guitarist Heike has died Slippedisc 24.12.2023, viitattu 24.12.2023 (englanniksi)
  4. a b c d Heike Matthiesen Kronberg Academy 07/2021, viitattu 24.12.2023 (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]