Havaitseminen
Wikipedia
Havaitseminen on aistimista, aistinelinten toimintaan pohjautuvaa tietoisuutta tai käsitystä jostakin asiasta tai ilmiöstä. Havaitseminen tapahtuu aivoissa, jonne aistinelimet lähettävät signaaleita hermoston välityksellä. Kognitiotiede tutkii havaitsemista pohjaten työnsä toisaalta psykologiaan, toisaalta filosofiaan.
Ihmisellä on ainakin seitsemän aistia, näköaisti, kuuloaisti, hajuaisti, makuaisti, tuntoaisti, tasapainoaisti ja sisätuntemusaisti. Esimerkiksi nälän tuntemusta, kykyä aistia oman kehon liikkeet yms. pidetään joskus erillisinä sisätuntemusaisteina. Kuudennesta aistista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä telepatiaa tai muuta paranormaalia, tieteellisesti todentamatonta aistia.
Immanuel Kant luonnehtii omaa epistemologista näkemystään havaitsemisesta teoksessaan Puhtaan järjen kritiikki. Hän esittää teoriansa skeemoista, joka on hämmästyttävästi vielä nykyneurologiankin tietojen mukaista. Nykyisissä kognitiotieteissäkin käytetään vielä jonkin verran Kantilaista käsitteistöä.
Hänen mukaansa aistiaines, joka aivoihimme välittyy, on kohtalaisen raakaa. Aivot poimivat sieltä tiettyjä muotoja ja tiettyjä rakenteita, joita se sovittaa yhteen skeemojen kanssa. Kaksi pitkää korvaa, pyöreä kuono ja paljon karvaa yhdistetään jänikseen, kun taas neljä rengasta ja valot yhdistetään autoon. Aivot ovat täynnä tällaisia skeemoja, eli rakennekuvauksen malleja, joita aivot jatkuvasti sovittavat havaintoaineksen päälle jäsentääkseen sitä.
Skeemoja on toisaalta laveampia, kuten yleisiä esineitä erottelevia skeemoja sekä tarkempia yksityiskohtiin liitettäviä skeemoja, kuten naamojen skeemat tai sanojen skeemat. Tämän takia kirjoitusvirheitä on niin vaikea huomata ja sanoissa ei oikeastaan juuri muulla ole väliä, kuin ensimmäisellä ja viimeisellä kirjaimella ja yleisesti samankaltaisella muodolla.
Skeemat toimivat myös muissa aisteissa. Tällainen malli selittää, esimerkiksi minkä takia suomalainen erottaa kansainvälisessä ravintolassa monikielisestä puheensorinasta juuri suomenkielisen puheen. Aivot poimivat automaattisesti ja tiedostamatta kuulluista äänistä tuttuja rakenteita, ja erityisen tutut rakenteet nousevat esille erityisen hyvin.
BBC-televisiokanavalla esitetään Brainstorm-nimistä tv-sarjaa, jossa tutkitaan aivoja ja niiden osuutta havaitsemisessa. Eräässä sarjan jaksossa esiteltiin onnettomuuksissa aivovamman saaneita. Eräältä mieheltä oli aivovaurion seurauksena kadonnut kasvoja erotteleva skeemajärjestelmä, eikä hän yksinkertaisesti tunnistanut edes omia kasvojaan valokuvasta. Toisella miehellä vamma oli pahempi, eikä hän kyennyt tunnistamaan minkäänlaisia esineitä. Hän oli yksinkertaisesti opetellut ulkoa, että "jos se on iso, sininen ja ylhäällä, se on taivas".
Kantin mukaan ihminen havaitsee kahdella tasolla. Aikainen näköjärjestelmä järjestää kolmiulotteisen jäykkyysoletuksen ja pysyvän esineen skeeman avulla havaintoaineksen spatiaalisiin kolmiulotteisiin esineisiin. Myöhäinen näköjärjestelmä on lingvistinen ja käsitteellinen ja siellä aivomme antavat nimen sekä merkityksen eri esineille. David Marrin neuropsykologiset havainnot ihmisen näköjärjestelmästä ovat antaneet täysin samankaltaista tietoa.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Enqvist, Kari: Olemisen porteilla. Porvoo – Helsinki – Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22915-6.
- Järvilehto, Timo: Ihminen ja ihmisen ympäristö: Systeemisen psykologian perusteet. Prometheus-sarja. Oulu: Pohjoinen, 1994. ISBN 951-749-194-8.
- Neisser, Ulric: Kognitio ja todellisuus. (Cognition and reality, 1976.) Englanninkielisestä alkuteoksesta suomentanut Helena Jahnukainen. Prisma-tietokirjasto. Psykologia. Espoo: Weilin + Göös, 1982. ISBN 951-35-2457-4.
- Schacter, Daniel L.: Muistin seitsemän syntiä: Miten aivot muistavat ja unohtavat. (Alkuteos: The seven sins of memory: How the mind forgets and remembers, 2001.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2002. ISBN 952-5202-64-X.
