Harrachov
Wikipedia
Harrachov (saks. Harrachsdorf) on kaupunki Pohjois-Tšekissä Mumlavajoen varrella. Sen pinta-ala on 36,6 neliökilometriä ja asukasluku 1 700 (2004). Mäkihyppykeskus Čertak sijaitsee Harrachovissa.
[muokkaa] Historia
Ensimmäiset kirjoitetut maininnat Harrachovista ovat 1600-luvulta, kun saksalaiset perustivat kylän nykyisen kaupungin alueelle. 1714 sen nimeksi tuli Harrachsdorf erään jalosukuisen maanomistajan mukaan. 1800-luvun lopusta lähtien kaupunki on ollut tunnettu lasin valmistuksesta, tekstiiliteollisuudesta ja kaivostoiminnasta. 1900-luvun alussa teollisuustoiminta kasvoi valmistuneen rautatien ansiosta. Suurin osa viennistä kulki pohjoiseen Itävalta-Unkarin rajojen taakse Saksaan.
Toisen maailmansodan jälkeen yhteydet pohjoiseen katkesivat Puolan laajenemisen myötä, ja kaupunki alkoi näivettyä. Rajoja ei avattu Tšekkoslovakian ja Puolan kommunistististen hallintojen kiistojen vuoksi, mutta raja-alueita vaihdettiin siten, että kaksi pientä puolalaista rajakylää liitettiin Harrachoviin 1973.

