Greg Graffin
Gregory Walter Graffin (s. 6. marraskuuta 1964 Racine, Wisconsin), joka tunnetaan myös nimellä Greg Graffin, on punk rock -yhtye Bad Religionin solisti sekä perustajajäsen.
Vuonna 1979, 14 vuoden ikäisinä, Greg Graffin perusti Bad Religionin muutaman lukioaikaisen luokkatoverinsa kanssa. Yhtye perustettiin eteläisessä Kaliforniassa, San Fernando Valleyssä. Tehtyään jonkin aikaa nimeä itselleen Los Angelesin punk-scenessä sekä julkaistuaan kolme EP:tä ja kaksi täyspitkää albumia yhtye hajosi vuonna 1984. Yhtye kasattiin uudelleen vuonna 1987 How Could Hell Be Any Worse? -albumin aikaisella kokoonpanolla. Uutena jäsenenä tässä vaiheessa yhtyeeseen oli liittynyt entinen Circle Jerksin kitaristi Greg Hetson. Yhtye julkaisi seuraavana vuonna laajalti arvostetun comeback-albuminsa Suffer. Yhtye on vuoden 1988 jälkeen levyttänyt ja keikkaillut tauotta näihin päiviin asti. Bad Religion tunnetaan poliittisesti kantaaottavista lyriikoistaan sekä tunnusomaisista harmonioista ja melodioista.
Graffin sekä yhtyeen kitaristi Brett Gurewitz ovat tällä hetkellä yhtyeen pääasialliset biisien sanoittajat. 1990-luvun loppupuolella Graffin vastasi kolmen albumin osalta kappaleiden kirjoittamisesta yksinään, Gurewitzin erkaannuttua yhtyeestä väliaikaisesti. Greg Graffin nauhoitti ensimmäisen sooloalbuminsa vuonna 1997. Albumi "American Lesion" sisälsi pehmeämpää ja enemmän popmusiikkiin orientoitunutta materiaalia. Julkaistuaan 1990-luvun lopussa muutaman albumin monikansalliselle levy-yhtiölle, Atlantic Recordsille, Bad Religion palasi Epitaphille. Näihin aikoihin myös Gurewitz palasi yhtyeen jäsenistöön. Kesäkuussa 2005, ilmoitettiin Graffinin seuraavasta sooloalbumista, joka julkaistiin nimellä "Cold as the Clay". Uudella albumillaan Graffin esittää vanhoja amerikkalaisia folk-lauluja taustayhtyeen säestämänä. Albumin tuotti Brett Gurewitz ja sen julkaisijana toimi Epitaph Recordsin vuonna 1999 perustettu sisarlevy-yhtiö ANTI- Records. Albumi julkaistiin 10. heinäkuuta 2006.
Graffin on opiskellut sekä antropologiaa että geologiaa Kalifornian yliopistossa, Los Angelesissa (UCLA). Hän suoritti maisterin tutkinnon geologiasta UCLA:ssa ja ansaitsi filosofian tohtorin arvonimen (Ph.D.) evolutionaarisesta paleontologiasta Cornellin yliopistossa. Bad Religionin virallisilla nettisivuilla ja Cornellin yliopiston sivuilla olleen videopätkän mukaan Graffinin päättötyö olisikin kuitenkin ollut eläintieteiden alaan kuuluva tutkimus. Graffinin päättötyön nimi oli "Monism, Atheism and the Naturalist Worldview: Perspectives from Evolutionary Biology".
Tällä hetkellä Greg Graffin asuu Los Angelesissa, Kaliforniassa. Bad Religioniin liittyvän toiminnan lisäksi hän luennoi arvostetussa UCLA:n yliopistossa.
Soolotuotanto[muokkaa]
- American Lesion (1997)
- Cold as the Clay (2006)
Suomennettu teos[muokkaa]
- Graffin, Olson & Olson, Steve: Anarkia = evoluutio: Usko, tiede ja Bad Religion. (Anarchy evolution: Faith, science and bad religion in a world without god, 2010.) Suomentanut Tarja Lipponen. Helsinki: Like, 2011. ISBN 978-952-01-0566-2.
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Bad Religion (Bad Religionin virallinen sivu)
- BAD RELIGION NET
- Greg Graffinin lyriikoita
Sivulta puuttuu