Giovanni Vailati

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Giovanni Vailati (24. huhtikuuta 1863 Crema, Italia14. toukokuuta 1909) oli italialainen analyyttinen ja pragmatistinen filosofi, tieteenhistorioitsija ja matemaatikko.

Vailati syntyi Cremassa Lombardiassa ja opiskeli insinööritieteitä Torinon yliopistossa. Hän työskenteli Giuseppe Peanon ja Vito Volterran apulaisena ja luennoi mekaniikan historiasta. Myöhemmin hän opetti matematiikkaa ja suoritti omia tutkimuksiaan. Vailati sai kansainvälistä mainetta jo eläessään, mutta tuli uudelleen löydetyksi 1950-luvulla. Hän ei julkaissut kokonaisia teoksia, mutta jätti jälkeensä muun muassa noin 200 esseetä.

Vailatin filosofiaa koskeva näkemys oli, että se tarjosi valmistautumisen ja työkaluja tieteelliselle työlle. Koska filosofian tuli olla neutraalia suhteessa kilpaileviin uskomuksiin, käsityksiin, teoreettisiin rakenteisiin jne., filosofin tuli välttää erityisen teknisen kielen käyttöä, ja käyttää sen sijaan kieltä, jota kiinnostuksen kohteena olevalla alueella jo käytettiin. Tämä ei tarkoittanut kaiken tavallisen kielen hyväksymistä, vaan sen vikojen korjaamista uusien termien kehittämisen sijaan.

Vailatin totuutta ja merkitystä koskevat teoriat saivat vaikutteita muun muassa C. S. Peirceltä ja Ernst Machilta. Hän sai vaikutetita myös Peanolta, William Jamesilta, Platonilta, George Berkeleyltä, Gottfried Leibnizilta, Victoria Welby-Gregoryltä, G. E. Moorelta, Bertrand Russellilta ja Franz Brentanolta.

Tieteenhistoriassa Vailati oli kiinnostunut ennen kaikkea mekaniikan, logiikan ja geometrian historiasta. Hän tutki muun muassa Aristoteleen jälkeistä antiikin kreikkalaista mekaniikkaa, Galileo Galilein edeltäjiä, logiikan ja tietoteorian matemaattisia seurauksia sekä Gerolamo Saccherin epäeuklidista geometriaa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Giovanni Vailati