G4S
G4S plc. (G4S) (LSE: GFS, OMX: G4S) on kansainvälinen kaupallinen turvallisuus- ja vartiointialan konserni, joka toimii yli 120 maassa ja työllistää yli 625 000 henkilöä.
Suomessa G4S työllistää n. 2 250 ihmistä. Suomessa G4S toimii useana eri yhtiönä.
- G4S Cash Solutions Oy (arvologistiikka ja rahankäsittely)
- G4S Logistic Solutions Oy (turvalogistiikka)
- G4S Security Services Oy (vartiointi ja turvallisuus)
- G4S Lukkoasema Oy (lukkoliikkeet)
Pääyhtiöitä ovat G4S Security Services, jonka vt. toimitusjohtajana toimii palvelujohtaja Reijo Kähäri ja G4S Cash Solutions, jonka toimitusjohtajana toimii Niclas Ahlbom.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Group 4 Securicor syntyi vuonna 2004, kun kaksi suurta turvallisuusalan yritystä, Securicor plc ja Group 4 Falck a/s, fuusioituivat Näin ollen Suomessa toimivat Falckin yhtiöt Falck Security sekä Falck Cash Services muuttivat nimensä uuden konsernin mukaisiksi; G4S Security Services ja G4S Cash Solutions.
Suomessa Falck Securityn nimi vaihtui G4S Security Services -muotoon 1.1.2007 alkaen. Falck Cash Services Oy siirtyi käyttämään G4S-nimeä jo vuonna 2006. Vuoden 2009 alusta alkaen yritys tunnetaan kansainvälisesti nimellä G4S plc. Uuden ulkoasun ja ilmeen myötä yrityksen nimestä ja logosta poistui "Group 4 Securicor".
[muokkaa] G4S-yhtiöt Suomessa
[muokkaa] G4S Cash Solutions
G4S Cash Solutions Oy toimii Suomessa valtakunnallisesti ja työllistää yli 600 rahankäsittelyn ja arvokuljetuksen osaajaa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Vantaalla Turvalaaksossa. G4S Cash Solutions Oy:n ydinliiketoimintaa ovat käteisen rahan ja muun arvokkaan aineiston kuljetus ja käsittely. Lisäksi G4S Cash Solutions Oy ylläpitää käteis- ja maksuautomaatteja sekä tuottaa kokonaisvaltaista CASH360 rahankäsittelyratkaisua, joka sisältää pohjakassa-automaatin ja talletusautomaatin yhdistelmän sekä siihen liittyvät huolto- ja ylläpitotoiminnot tietoliikenneyhteyksineen.
G4S Cash Solutions Oy:llä on oma palvelukeskus, joka valvoo yhtiön omia ja asiakkaiden kohteita tekniikan ja turvallisuudenkin osalta sekä suorittaa asiakaspalveluun liittyviä toimintoja.
G4S Cash Solutions Oy:n tytäryhtiö G4S Logistic Solutions Oy tarjoaa myös kansainvälisiä turvakuljetuspalveluita hyödyntäen G4S:n yli 120 maan verkostoa. G4S voi kuljettaa muun muassa dokumentteja, lääkkeitä ja maksuvälineitä sekä eri tuotteiden komponentteja. Kuljetuksissa on aina mukana lain määrittelemän koulutuksen saaneet vartijat; autot ovat seurannassa ja kuljetuksissa noudatetaan TAPA-standardeja.
[muokkaa] G4S Lukkoasema
G4S Lukkoasema Oy on G4S Security Services Oy:n tytäryhtiö ja yksi Suomen suurimmista Abloy-valtuutetuista lukkoliikeketjuista. G4S Lukkoasema työllistää n. 50 työntekijää ympäri Suomea viidessä toimipisteessä, jotka ovat Vantaa, Jyväskylä, Kajaani, Oulu ja Tampere.
G4S Lukkoasemalle on myönnetty ISO 9001 -laatusertifikaatti ja ISO 14001 -ympäristösertifikaatti. Näiden sertifikaattien myötä G4S Lukkoasema on sitoutunut ylläpitämään työnsä korkeaa laatua jatkuvasti sekä kantamaan vastuunsa ympäristönsuojelun osalta. G4S Lukkoaseman palveluihin kuuluvat rakennuslukitus, joka tuottaa mekaaniset ja sähköiset lukitusjärjestelmät uudisrakennuksista remontointikohteisiin, oviautomatiikka ja palonsulkujärjestelmät sekä avainhallintapalvelun.
[muokkaa] G4S Security Services
G4S Security Services Oy:llä on n. 1 600 työntekijää ympäri Suomea ja sen ydinliiketoimintaa ovat vartiointi- ja tapahtumaturvallisuuspalveluiden tuottaminen sekä turvallisuuskoulutusten järjestäminen. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä Pitäjänmäessä. G4S:n vartiointipalveluihin kuuluvat piiri- ja paikallisvartiointi sekä kaupan turvallisuus- ja receptionist- palvelut. Näiden lisäksi tapahtumaturvallisuus- ja järjestyksenvalvontapalvelut ovat tärkeä osa G4S Security Services Oy:n liiketoimintaa. G4S Security Services Oy:n valtakunnallinen palvelukeskus sijaitsee Jyväskylässä. Se monitoroi kaikki G4S Security Services Oy:n hälytykset sekä palvelee asiakkaita 24 tuntia vuorokaudessa.
G4S Security Services Oy:lle myönnettiin ISO 9001:2008 -sertifikaatti, joka astui voimaan 15.3.2011. Sertifikaatti kattaa vartiointi- ja turvallisuuspalveluiden myynnin ja tuottamisen sekä niiden tukitoiminnot. Sertifikaatti osoittaa palveluiden yhtenäisyyden ja tasalaatuisen valtakunnallisesti.
G4S Security Services Oy:lla on perinteisten vartiointipalveluiden lisäksi konseptoituja palveluita, joissa yhdistyvät tekniset ratkaisut sekä turvallisuuspalvelut.
[muokkaa] Ympäristö
Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu ovat G4S:lle merkittäviä asioita, joita seurataan sekä paikallisella tasolla että maailmanlaajuisesti. G4S Security Services Oy:n pääkonttori on saanut WWF:n Green Office -merkin. Kuljettajien liikennekäyttäytymistä seurataan Sensior -ajotavanseurantajärjestelmällä.
[muokkaa] Kansainvälisyys
Kansainvälisen yhteistyön ansiosta G4S:n yhtiöt vaihtavat tietotaitoa muiden G4S-maiden kanssa parhaista toimintatavoista sekä uusista teknisistä innovaatioista.
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
- G4S Security Services
- G4S plc. (englanniksi)
3i · Admiral Group · Alliance & Leicester · Alliance Trust · AMEC · Anglo American · Antofagasta · Associated British Foods · AstraZeneca · Aviva · BAE Systems · BG Group · BHP Billiton · BP · BT Group · Barclays · British Airways · British American Tobacco · British Energy Group · British Land Company · British Sky Broadcasting Group · Cable & Wireless · Cadbury Schweppes · Cairn Energy · Capita Group · Carnival · Carphone Warehouse · Centrica · Cobham · Compass Group · Diageo · Enterprise Inns · Eurasian Natural Resources Corporation · Experian · FirstGroup · Friends Provident · G4S · GlaxoSmithKline · HBOS · HSBC · Hammerson · Home Retail Group · ICAP · ITV · Imperial Tobacco · InterContinental Hotels Group · International Power · Johnson Matthey · Kazakhmys · Kingfisher · Land Securities Group · Legal & General · Liberty International · Lloyds TSB · London Stock Exchange Group · Lonmin · Man Group · Marks & Spencer · Wm Morrison Supermarkets · National Grid · Next · Old Mutual · Pearson · Persimmon · Prudential · Reckitt Benckiser · Reed Elsevier · RResolution · Rexam · Rio Tinto Group · Rolls-Royce Group · Royal & Sun Alliance Insurance · Royal Bank of Scotland Group · Royal Dutch Shell · SABMiller · Sage Group · J Sainsbury · Schroders · Scottish & Newcastle · Scottish and Southern Energy · Severn Trent · Shire · Smith & Nephew · Smiths Group · Standard Chartered Bank · Standard Life · Tate & Lyle · Tesco · Thomas Cook Group · Thomson Reuters · TUI Travel · Tullow Oil · Unilever · United Utilities · Vedanta Resources · Vodafone · WPP Group · Whitbread · Wolseley · Xstrata ·
Sivulta puuttuu