Fredrik III (keisari)
| Fredrik III | |
|---|---|
 Hans Burgkmair vanhemman maalaama Fredrik III:n muotokuva 1400-luvun lopulta tai 1500-luvun alulta. Teos pohjautuu kadonneeseen maalaukseen vuodelta 1468. | |
| Pyhä saksalais-roomalainen keisari | |
| Valtakausi | 19. maaliskuuta 1452 – 19. elokuuta 1493 |
| Kruunajaiset | 19. maaliskuuta 1452 |
| Edeltäjä | Albrekt II |
| Seuraaja | Maksimilian I |
| Syntynyt |
21. syyskuuta 1415 Innsbruck, Tiroli |
| Kuollut |
19. elokuuta 1493 (77 vuotta) Linz, Itävalta |
| Puoliso | Eleonoora Portugalilainen |
| Lapset |
Maksimilian I Kunigunde |
| Suku | Habsburg |
| Isä | Ernest |
| Äiti | Cymburgis Masovialainen |
| Uskonto | roomalaiskatolilaisuus |
Fredrik III (saks. Friedrich III); (21. syyskuuta 1415 Innsbruck, Tiroli – 19. elokuuta 1493 Linz, Itävallan arkkiherttuakunta) oli Habsburg-sukuun kuulunut Itävallan herttua vuodesta 1424, Saksan kuningas vuodesta 1440 ja Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari vuodesta 1452[1] sekä Itävallan arkkiherttua vuodesta 1457 lähtien. Hän oli viimeinen paavin vuonna 1452 Roomassa kruunaama keisari.[2][3]
Suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänen vanhempansa olivat Leopold III Itävallan herttua (1351–1386), Rudolf IV:n nuorin veli ja Viridis Viscontin (1352–1414), joka oli Milanon herttuakunnan herra Barnabò Viscontin (1323–1385) ja Beatrice Regina della Scala (1331– 1384) tytär.[2]
Hänellä oli kuusi sisarusta, joista vanhin veli Vilhelm (saks. Wilhelm der Freundliche) Itävallan herttua (n. 1370–1406) avioitui Napolin kuningatar Johanna II:n (1371–1435) kanssa, liitto oli lapseton; vanhempi veli Leopold IV Lihava (1371–1411) avioitui Catherine de Valois Burgundilaisen (1378–1425) kanssa, liitto oli lapseton; Ernest Rautainen (saks. Ernst der Eiserne); (1377–1424) avioitui 1. vuonna 1392 Margareeta Pommerilaisen kanssa (k. 1407 tai 1410), liitto oli lapseton, avioitui 2. Cymburgis Masovialaisen (1394/1397–1429) kanssa, heillä oli yhdeksän lasta; Fredrik IV Tyhjätasku (saks: Friedrich mit der leeren Tasche); (1382–1439) avioitui 1. Elisabet Palatinatelaisen (1381–1408) kanssa, liitosta syntyi tytär joka kuoli äitinsä kanssa, avioitui 2. Anna von Brunswick-Lüneburgin (k. 1432) kanssa, heillä oli neljä lasta; Elisabet (1378–1392) kuoli 14-vuotiaana; Margareeta (1370–?) ja Katariina (1385–?) ryhtyi nunnaksi Wienin Pyhän Klaran luostariin.[2]
Herttua, kuningas ja keisari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennen keisarilksi kruunaustaan hän oli Sisä-Itävallan herttuakuntien Steiermarkin, Kärntenin ja Carniolan herttua vuodesta 1424 ja toimi myös Itävallan herttuakunnan valtionhoitajana vuodesta 1439 lähtien. Hänet valittiin ja kruunattiin Saksan kuninkaaksi vuonna 1440.[2] Häntä vaivasivat konfliktit sukulaistensa ja voimakkaan, kapinallisen aateliston kanssa koko hänen hallituskautensa ajan. Ladislaus V Postumuksen, serkkunsa Saksan kuningas Albrekt II:n nuorimman pojan holhoojana Fredrik yritti käyttää hyväkseen vaatimuksia Böömin ja Unkarin valtaistuimiin omaksi edukseen, mutta kapinalliset aateliset pakottivat hänet vapauttamaan Ladislausin ennenaikaisesti vuonna 1452. Pojan kuoltua vuonna 1457 Habsburgien suku menetti tilapäisesti molemmat alueet; Böömi valitsi Georg Poděbradyn Yrjö Podebrady (1458–1471) ja Unkari Matias I Corvinuksen kuninkaiksi.[3]
Itävallan aateliston kapinat, kiistat saksalaisten ruhtinaiden kanssa ja kyvyttömyys toteuttaa hallintouudistuksia saivat Fredrikin vetäytymään lähes kokonaan Saksan asioista. Tämä lisäsi saksalaisten tyytymättömyyttä ja johti useiden valtaistuimen tavoittelijoiden esiintuloon, kuten Fredrikin oma veli Albrekt VI. Albrektin kuoltua vuonna 1463 ja kun Fredrikin serkku Sigismund Luxemburgilainen luovutti Tirolin Fredrikin pojalle Maksimilianille, itävaltalainen perintö, joka oli jaettu Habsburgien suvun kahden kilpailevan haaran välillä vuonna 1379, yhdistyi jälleen.[3]
Fredrik säilytti jonkin verran paremmat suhteet kirkkoon. Matkustamalla Italiaan hän sai Lombardian kuninkaan kruunun vuonna 1452 ja 19. maaliskuuta 1452 hänestä tuli viimeinen keisari, jonka paavi kruunasi Roomassa.[3]
Fredrik III ei koskaan pystynyt rauhoittamaan valtakuntansa itärajoja. Ottomaanit valloittivat Konstantinopolin vuonna 1453 ja etenivät Steiermarkiin ja Kärnteniin taloudellisesti ja sotilaallisesti heikon keisarin vastustamatta. Hänen hallituskautensa jälkeen Habsburgit pitivät kuitenkin itseään kristillisen Euroopan ensimmäisenä puolustuslinjana islamia vastaan, roolissa joka heillä oli ollut yli kolmen vuosisadan ajan. Fredrik joutui kärsimään nöyryytyksen nähdessään unkarilaisen Matias I Corvinuksen valloittavan suuren osan Itävallasta ja saapuvan Wieniin vuonna 1485, mutta Matiasin kuolema vuonna 1490 antoi Fredrikin pojalle Maksimilianille mahdollisuuden valloittaa takaisin Itävalta vuosina 1490–1491.[3]
Fredrik III:n suurin saavutus oli saada poikansa Maksimilian avioitumaan vuonna 1477 Burgundin herttuan Kaarle Rohkean tyttären ja perijän, herttuatar Maria Burgundilaisen kanssa. Liitto antoi Habsburgien suvulle suuren osan Burgundin alueista ja teki Itävallan arkkiherttuakunnasta eurooppalaisen suurvallan. Vuoden 1486 jälkeen, kun Maksimilian I:stä tuli saksalaisten ruhtinaiden vaatimuksesta roomalaisten kuningas ja toinen valtionhallinto, keisari otti vähemmän aktiivisen roolin valtion asioissa.[3]
Kuten monet muutkin aatelismiehet myöhäiskeskiajalla, hän käytti aikaansa astrologiaan, magiaan ja alkemiaan eli kullan valmistamiseen epäjaloista metalleista. Hän matkusti Pyhään maahan vuonna 1437 humanistien seurassa sekä keräsi kirjoja ja jalokiviä.[3]
Fredrik III:n 53 vuotta kestänyt hallituskausi on pisin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja Saksan monarkian historiassa. Hänen kuoltuaan vuonna 1493 häntä seurasi hallitsijana hänen poikansa Maksimilian I. Hallintonsa aikana Fredrik keskittyi Itävallan Habsburgien "perintömaiden" yhdistämiseen ja oli vähemmän kiinnostunut keisarillisista asioista. Siitä huolimatta hän loi perustan myöhemmälle Habsburgien valtakunnalle dynastisella oikeudellaan Unkariin sekä Burgundiin. Huolimatta siitä, että häntä elinaikanaan pilkattiin "Pyhän Rooman valtakunnan arkki-unikeoksi" (saks.: Erzschlafmütze), nykyään häntä pidetään tehokkaana hallitsijana.[2]
Avioliitto ja lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fredrikin puoliso vuodesta 1451 oli Portugalin infanta, kuningas Edvard I:n ja Eleonoora Aragonialaisen kolmanneksi vanhin tytär Eleonoora Portugalilainen (1434–1467). Avioliitosta ei tullut onnellinen, koska aviopuolisot olivat täysin erilaisia luonteiltaan ja kiinnostuksiltaan. Heille syntyi viisi lasta, joista kaksi eli aikuiseksi:[2]
- Kristofer (1455–1456), kuoli vuoden ikäisenä
- Maksimilian I (1459–1519), Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari, avioitui vuonna 1477 herttuatar Maria Burgundilaisen (1457–1482), Burgundin herttua Kaarle Rohkean tyttären ja perijän kanssa; toinen puoliso vuonna 1494 oli Bianca Maria Sforza (1472–1510), Milanon herttuan Galeazzo Maria Sforzan tytär
- Helene (1460–1462), kuoli kaksivuotiaana
- Kunigunde (1465–1520), avioutui vuonna 1487 Baijerin herttua Albert IV:n kanssa
- Johannes (1466-1467), kuoli vuoden ikäisenä
Eleonoora kuoli viimeisen lapsensa synnytykseen 34-vuotiaana vuonna 1467. Fredrik III:n seuraaja oli hänen toiseksi vanhin poikansa Maksimilian, joka oli myös hänen kanssahallitsijanaan kymmenkunta vuotta ennen hänen kuolemaansa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Friedrich III Biographisch-Bibliographisches Kirchenlexikon (BBKL) (saksaksi)
- ↑ a b c d e f g Deutsche Biographie: Friedrich III. - Deutsche Biographie www.deutsche-biographie.de. Viitattu 22.1.2024. (saksaksi)
- ↑ a b c d e f g Frederick III | Holy Roman Emperor, German King & Habsburg Ruler | Britannica www.britannica.com. Viitattu 22.1.2024. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fredrik III Wikimedia Commonsissa
 |
Edeltäjä: Albrekt II |
Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija (1440–1493) |
Seuraaja: Maksimilian I |
| ||||||||||||||||||||||||||
