Fernando de Rojas

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fernando de Rojas. (Tuntemattoman taiteilijan muotokuva, 1530-luku.)

Fernando de Rojas (k. huhtikuussa 1541, Talavera de la Reina, Toledo) oli espanjalainen kirjailija. Hänet tunnetaan tiettävästi ainoaksi jääneestä teoksestaan Celestina, jonka varhaisin versio julkaistiin vuonna 1499. Teosta pidetään usein espanjalaisen keskiajan viimeisenä ja renessanssin varhaisimpana teoksena.[1] Celestinaan viitataan usein professori Marcelino Menéndez Pelayon sanoin merkittävimpänä espanjalaisena teoksena heti Don Quijoten jälkeen. Eurooppalaisesta kirjallisuudesta puhuttaessa se on toistuvasti rinnastettu muun muassa Shakespearen näytelmätuotantoon. [2]

Elämänvaiheet ja Celestinan synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fernando de Rojasin elämänvaiheet tunnetaan huonosti, vain muutamien vähäisten lähteiden pohjalta. Rojas syntyi juutalaisuudesta kristinuskoon kääntyneeseen perheeseen Toledon Montalbánissa. Hänen syntymäajastaan ei ole varmaa tietoa; lähteistä riippuen Rojasin syntymä ajoitetaan yleensä vuosien 1465-76 väliselle ajalle. Aikalaisdokumenteissa Rojas mainitaan konversoksi, mutta ei tiedetä, tarkoitetaanko tällä nimenomaan Rojasin kääntymistä vai hänen sukunsa juutalaista alkuperää yleensä.[3] Syntyperä ei välttämättä tarkoittanut estettä elämässä etenemiselle, ja Rojasin perhe oli ollut oikeutettu alhaisaateliseen hidalgon titteliin kolmen sukupolven ajan.[3] Espanjan inkvisitio piti kuitenkin juutalaiskäännynnäisiä tarkasti silmällä, minkä vuoksi he olivat alituiseen alttiita salajuutalaisuussyytteille. [4]

Rojas opiskeli lakia Salamancan yliopistossa, mistä hän valmistui vuoden 1498 tienoilla.[1] Opiskeluaikanaan hän kirjoitti Celestinan varhaisimman version. Teos julkaistiin alunperin nimellä "Comedia de Calisto y Melibea". Seuraavaan painokseen Rojas muutti "comedian" (tässä yhteydessä merkityksessä "näytelmä") antiikin esikuvien mukaan "tragicomediaksi". Kansan suussa teosta alettiin piankin kutsua sen eniten mielenkiintoa herättävän henkilön, parittajana toimivan noita-akka Celestinan mukaan. Myöhemmissä painoksissa ryhdyttiin noudattamaan samaa käytäntöä. Teos käsittelee alkuperäisten nimihenkilöidensä välille kehittyvää rakkaussuhdetta. Alkupään usein alatyylinen komiikka saa teoksen mittaan yhä synkempiä sävyjä, kunnes tarina lopulta päättyy traagisesti.

1500-luvun alkupuolella teoksesta julkaistiin lukuisia perättäisiä, täydentyviä painoksia. Alkuperäinen 16 näytöksen mittainen tarina laajeni lopulta 21-näytöksiseksi. Tyyliltään omintakeista Celestinaa on kuvailtu näytelmäksi, runonäytelmäksi, dialogimuotoiseksi romaaniksi, näytelmäromaaniksi; siitä on käytetty myös teoksen poikkeuksellista muotoa alleviivaten nimitystä "omalajinen" (ageneric).[5] Vaikka teosta ei Rojasin elinaikana esitettykään, useimmat nykypäivän tutkijat luokittelevat sen pääasiallisesti näytelmäksi. Celestina oli luultavasti Rojasin ainoaksi jäänyt kaunokirjallinen teos. Sen vaikutus jälkimaailmaan on joka tapauksessa ollut huomattava.[6]

Comedia de Calisto y Melibea. "Celestinan" varhaisin tunnettu painos vuodelta 1499.

Pian Rojasin valmistumisen jälkeen osa hänen sukulaisistaan joutui syytteisiin salajuutalaisuudesta.[3] Monille juutalaiskäännynnäisille oli tuohon aikaan tyypillistä avioitua perinteisesti kristityksi tiedettyihin sukuihin, mutta Rojas vei poikkeuksellisesti vihille konversoperheen tyttären Leonor Álvarez de Montalbánin. Pari sai neljä poikaa ja kolme tytärtä. [1]

Vuoden 1507 tienoilla Rojas perheineen muutti Talavera de la Reinan kaupunkiin, missä Rojas toimi lakimiehenä. Vuonna 1525 inkvisitio nosti syytteen salajuutalaisuudesta Rojasin appea vastaan, ja Rojas toimi tämän puolustusasianajajana. Hän onnistui voittamaan jutun inkvisitiota vastaan, ja syytteistä Álvaro de Montalbánia vastaan luovuttiin. 1530-luvulla Rojas valittiin Talavera de la Reinan kaupunginjohtajaksi.[1] Hän toimi virassaan kuolemaansa saakka 1541. Rojasin testamentti paljastaa hänen keränneen laajan yksityiskirjaston. Tieteelliset teokset hän jätti perinnöksi lakimiehen uralle lähteneelle vanhemmalle pojalleen ja kaunokirjalliset hän testamenttasi vaimolleen; näistä tiedoista voidaan päätellä, että perheen sivistystaso oli ajan mittakaavassa erittäin hyvä.

Celestina kohosi suureen suosioon jo Rojasin elinaikana. 1500-luvun mittaan teoksesta otettiin ainakin 60 painosta ja sille kynäiltiin kuusi erilaista jatko-osaa eri kirjoittajien toimesta. Yllättävää kyllä, teoksen seksuaalinen suorasukaisuus ja amoraalinen pessimismi eivät häirinneet Espanjan inkvisitiota, joka tyytyi ainoastaan siistimään teoksesta yksittäisiä papistonvastaisiksi miellettyjä kohtia.[7]

Celestina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fernando de Rojasin elinaikana kaikki Celestinan painokset ilmestyivät vailla tekijänsä nimeä. Rojas oli kuitenkin piilottanut nimensä teoksen esipuheessa olevaan akrostikon-muotoiseen runoon. Esipuheessaan hän kertoo "löytäneensä" ensimmäisen näytöksen tekstin viettäessään lomaa ystäviensä luona ja kirjoittaneensa sen inspiroimana ensimmäisen painoksen 15 muuta näytöstä seuraavien parin viikon aikana. Rojas arvailee alkusanoissaan ensimmäisen näytöksen tekijää, mutta jättää kysymyksen avoimeksi. Nykyisin ollaan useimmiten sitä mieltä, että Rojas johdattaa lukijan huomiota tarkoituksellisesti poispäin omasta tekijyydestään. [2]

Esipuhe paljastaa tekijän olleen kiinnostunut luonnontieteistä. Aikalaisekseen poikkeuksellisella tavalla hän vetääkin yhteyksiä viettien vallassa toimivien ihmisten, sekä eläinten käyttäytymisen ja luonnonilmiöiden välille. Yleisesti ottaen voidaan havaita, että Celestina on lukeneen ja kulttuurinsa syvästi tunteneen miehen tekoa.

Celestinan varsinainen juoni on suhteellisen yksinkertainen. Tarina etenee fragmentaarisesti, pelkästään henkilöiden replikoinnin varassa. Karannutta metsästyshaukkaansa etsiskelevä aatelisnuorukainen Calisto tapaa vahingossa rikkaan ja ylhäisen Melibean tämän puutarhassa. Calisto rakastuu silmittömästi, mutta Melibea torjuu hänen lähentelynsä. Caliston epärehellinen palvelija Sempronio käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ehdottaa Calistolle, että tämä käyttäisi hyväkseen noidan mainetta nauttivan vanhan parittajaeukko Celestinan apua. Sempronio lupautuu järjestämään tapaamisen ja sopii salassa jakavansa Calistolta saamansa tuotot Celestinan kanssa. Yhdessä parivaljakko houkuttelee juoneen mukaan myös Caliston toisen palvelijan, vastahakoisen Pármenon. Pármeno pyrkii aluksi toimimaan isäntänsä parhaaksi, mutta saadessaan järkipuheidensa vastineeksi vain vihanpuuskia ja halveksuntaa isännältään, hän liittyy katkeroituneena salaliittolaisiin.

Tragicomedia de Calisto y Melibea. "Celestinan" painos vuodelta 1507.

Celestina onnistuu kääntämään Melibean pään, ja nuoret alkavat tapailla toisiaan salassa. Celestina yrittää pitää Calistolta saamansa palkkion itsellään, ja tästä vihastuneina Sempronio ja Pármeno surmaavat hänet riitelyn tuoksinassa. Palvelijat tekevät kauhuissaan itsemurhan, kun heitä tullaan hakemaan hirtettäviksi Celestinan murhasta syytettyinä. Sempronion ja Pármenon tyttöystävät, Celestinan ilotyttöinä työskentelevät Areúsa ja Elicia päättävät kostaa miesten kuoleman Calistolle ja Melibealle.

Calisto ja Melibea kohtaavat öisessä puutarhassa, mutta muurin toisella puolella paikalle saapuvat Arúsan ja Elician palkkaamat murhamiehet ja hyökkäävät Caliston mukaan ottamien palvelijoiden kimppuun. Calisto lähtee auttamaan väkeään, suistuu alas tikapuilta ja kuolee. Kun Melibea saa kuulla Caliston menehtyneen, hän kertoo kaiken isälleen ja hyppää sen jälkeen korkeasta tornista kuolemaansa.

Celestinan suorasukaista realismia on usein varhaisemmissa yhteyksissä paheksuttu. Kuitenkin juuri tämä sievistelystä ja kiertelystä paljaaksi riisuttu ihmiskuvaus tekee kirjan hahmoista uskottavia ja inhimillisiä.kenen mukaan? Teoksen vahvin ja omintakeisin puoli on nimenomaan pelkkien repliikkien kautta muotoutuvassa elävässä luonnekuvauksessa.kenen mukaan? Siinä missä ylemmän luokan jäsenet puhuvat hienostuneesti ja Caliston tapauksessa suorastaan koomisen kirjallisesti, alempien luokkien puheenparsi on rehevää ja värikästä. Espanjalaisen proosadialogin piirissä Fernando de Rojasia pidetäänkin alansa ensimmäisenä todellisena mestarina. [2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Severin, Dorothy: "Rojas, Fernando de", Reference Guide to World Literature, ed. Sara Pendergast & Tom Pendergast, Gale Virtual Reference Library. Viitattu 13.7.2012.
  2. a b c Tuulio, Tyyni: Espanjan kirjallisuuden historia. Gaudeamus: Helsinki 1983, s. 54-57.
  3. a b c Green, Otis H: "Fernando de Rojas, converso and hidalgo", Hispanic Review, Vol. 15, No. 3 (1947), ss. 384–387. Haettu 13. heinäkuuta 2012.
  4. Barbera, Raymond: "Fernando de Rojas, Converso", Hispania, Vol. 51, No. 1 (1968), s. 140–144. Viitattu 13.7.2012.
  5. Beeson, Margaret: "Fernando de Rojas", The Modern Language Review, Vol. 72, No. 2 (1977), s. 471–472. Viitattu 13.7.2012.
  6. Gregor, Keith: "Rojas, Fernando de", Oxford Encyclopedia of Theatre and Performance, ed. Dennis Kennedy, Oxford University Press, 2003. Haettu 13. heinäkuuta 2012.
  7. Campbell, Gordon: "Rojas, Fernando de", Oxford Dictionary of the Renaissance, Oxford University Press, 2003. Viitattu 13.7.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]