Fermium

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
EinsteiniumFermiumMendelevium
Er

Fm

  
 
 


Yleistä
Nimi Fermium
Tunnus Fm
Järjestysluku 100
Luokka aktinoidi
Lohko f-lohko
Ryhmä -
Jakso 7
Tiheys- · 103 kg/m3
Kovuus- (Mohsin asteikko)
Väriluultavasti hopeanvalkoinen tai metallinharmaa
Löytövuosi, löytäjä 1952, -
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)(257)
Orbitaalirakenne[Rn] 5f127s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 32, 30, 8, 2
Hapetusluvut+3
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste1 800(ennustettu) K (1 527 °C)
Muuta
Elektronegatiivisuus1,3 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti luotettavaa dataa ei saatavissa kJ/(kg K)
CAS-numero7440-72-4
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa
Fermium-ytterbium-lejeerinki, jota on käytetty Fermiumin höyrystymislämmön määrittämiseen. Puhdasta Fermiumia ei ole pystytty tuottamaan valokuvattavissa olevia määriä.

Fermium on keinotekoisesti valmistettu alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Fm (lat. fermium), järjestysluku 100 ja CAS-numero 7440-72-4. Fermium on hyvin radioaktiivinen metallinen aktinoidisarjaan kuuluva transuraaninen alkuaine. Vain pieniä määriä fermiumia on tuotettu ja eristetty, joten kemiallisista ominaisuuksista tiedetään vähän. Fermiumin arvellaan olevan hopeanhohtoista tai harmaata metallia. Se on nimetty fyysikko Enrico Fermin mukaan.[1]

Fermiumia valmistetaan pommittamalla plutoniumia neutroneilla. Fermium on järjestysluvultaan korkein alkuaine, jota voidaan valmistaa reaktoreissa. Sitä raskaampia ytimiä, samoin kuin niitä Fermiumin isotooppeja joiden massaluku on suurempi kuin 257, saadaan vain hiukkaskiihdyttimistä. Pysyvin isotooppi on Fm-257, jonka puoliintumisaika on 100,5 päivää. Yhteensä 19 Fermiumin isotooppia tunnetaan.[2]

Fermium löydettiin ensi kerran vetypommiräjähdyksen jäljiltä Marshallinsaarilla vuonna 1952. Lähiatollilla analysoitiin laskeumaa, josta löytyi kahta uutta alkuainetta. Ne nimettiin einsteiniumiksi ja fermiumiksi. Fermiumia syntyi vain parisataa atomia. Näitä uusia raskaita alkuaineita syntyi, kun uraanin 238U-isotoopin atomiytimet kaappasivat räjähdyksessä neutroneja.[1]

Tällä hetkellä fermiumille ei ole mitään tunnettua käyttöä. Isotooppia 255Fm kuitenkin tutkitaan mahdollisena syövän säteilyhoidon välineenä.[1]

Isotoopit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fermiumille tunnetaan yhteensä 19 isotooppia. Niiden massaluvut ovat 242–260 välillä.

Isotooppi Puoliintumisaika Hajoamistyyppi
242Fm 0,8 ms SF
243Fm 0,18 s α
244Fm 3,3 ms SF
245Fm 4,2 s α
246Fm 1,1 s SF (8%), α (92%)
247aFm 35 s EC (< 50%), α (> 50%)
247aFm 9,2 s α
248Fm 36 s SF (0,1%), α (99,9%)
249Fm 2,6 min α
250Fm 30 min α, SF (5,7·10-4%)
250mFm 1,8 s IT
251Fm 5,3 h EC (98,2%), α (1,8%)
252Fm 25,39 h α, SF (2,3·10-3%)
253Fm 3,0 d EC (88%), α (12%)
254Fm 3,240 h α (>99%), SF (0,0592%)
255Fm 20,07 d α, SF (2,4·10-5%)
256Fm 2,63 h SF (91,9%), α (8,1%)
257Fm 100,5 d α (99,79%), SF (0,21%)
258Fm 0,37 ms SF
259Fm 1,5 s SF
260Fm 4 ms SF

Lähde:[2](s. 1623) (247a-merkitystä isotoopista ei tiedetä onko se perustilan nuklidi vaiko isomeeri)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Marko Hamilo: Fermiumia löytyi vetypommin jäljiltä 23.8.2005. Helsingin Sanomat. Arkistoitu . Viitattu 28.10.2015.
  2. a b Silva, Robert J.: ”luku 13”, Fermium, Mendelevium, Nobelium, and Lawrencium, s. 1621–1651. Teoksessa: Morss, Lester R. et al. (toim.) The Chemistry of the Actinide and Transactinide Elements, 3. painos. Dordrecht: Springer, 2006. ISBN 1402035985. Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]