Eräiden leipomotuotteiden valmistevero

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eräiden leipomotuotteiden valmistevero oli Suomessa 1964–1966 käytössä ollut valmistevero, jota kannettiin maassa valmistetuista ja maahan tuoduista leipomotuotteista niiden nettopainon mukaan. Veroa oli maksettava korpuista, korppujauhoista, kakuista, tanskalaisista wienerleivistä, kekseistä ja vohveleista. Kotimainen valmistaja sai tuotteiden raaka-aineiden kotimaisten ja maailmanmarkkinahintojen erotuksena maataloustuotteiden markkinointirahastosta valmisteveron suuruisen summan itselleen. Verosta oli vapautettu ulkomaille vietävät valmisteet.[1]

Tämän valmisteveron tarkoituksena oli ratkaista maataloudesta saatavien raaka-aineiden kotimaisten ja maailmanmarkkinahintojen erosta aiheutuva ongelma. Veron avulla luotiin sellainen järjestelmä, joka toisaalta oli EFTA-konvention mukainen ja toisaalta turvasi kotimaisen teollisuuden kilpailuedellytykset tuontisuojan alentuessa. Valmisteveroa kannettiin samansuuruisena sekä kotimaassa valmistetuista että maahan tuoduista tuotteista. Kotimainen valmistaja sai vähentää maataloustuotteiden markkinointirahastosta suoritettavaa määrää vastaavan summan maksettavasta valmisteverosta. Näin kotimaiset valmistajat eivät joutuneet maksamaan valmisteveroa tai anomaan palautusta, koska sekä valmistevero että vähennettävä hintaero olivat yhtä suuret. Tuontituotteista sen sijaan valmistevero kerättiin täysimääräisenä.[2]

Vuosina 1967–1994 veron nimenä oli eräiden elintarviketuotteiden valmistevero. Veroa oli maksettava korpuista, korppujauhoista, rinkeleistä, rinkelitaikinasta tehdyistä tangoista, kaakuista, tanskalaisista wienerleivistä, kekseistä, vohveleista, suklaajäätelöstä sekä eräistä kastikkeista, keitoista ja liemistä. Vuonna 1968 verollisiksi tuotteiksi tulivat makeutettu kaakaojauhe, kaakaotahna sekä jäätelö- ja vanukasjauheet. Seuraavina vuosina verollisiksi tulivat muun muassa jauhetuista manteleista sokerin tai hunajan kera tehdyt massat, kääretortut, ruisleipä, muut ruokaleivät, ruisnäkkileivät. Vuodesta 1980 lähtien verollisten tuotteiden luettelo oli yli 5 sivua pitkä ja 1993 lähtien 9 sivun pituinen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laki eräiden leipomotuotteiden valmisteverosta, 621/1963.
  2. Hallituksen esitys numero 132 vuoden 1963 valtiopäivillä.
  3. Laki 684/1966 ja sen seuraajat.