Epeiroksen despotaatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Δεσποτάτο της Ηπείρου
Epeiroksen despotaatti
12041359
)
Bysantin valtakunta neljännen ristiretken jälkeen noin vuonna 1214. Latinalainen keisarikunta, Nikaian keisarikunta, Trebizondin keisarikunta ja Epeiroksen despotaatti. (Alueiden tarkat rajat ovat hyvin epävarmoja
Valtiomuoto Monarkia
Tärkein kaupunki Nikopolis
Yleisimmät kielet albanian kieli, kreikan kieli
Edeltäjä(t) Bysantin valtakunta
Seuraaja(t) Bysantin valtakunta

Epeiroksen despotaatti oli yksi niistä valtioista, jotka syntyivät neljännen ristiretken jälkeen vuonna 1204. Se piti itseään Bysantin valtakunnan perillisenä Nikaian ja Trebizondin keisarikuntien kanssa. Ne vastustivat Latinalaista keisarikuntaa, jonka olivat perustaneet Konstantinopolin valloittajat.

Despotaatin perusti Mikael Dukas, keisari Isaak II Angeloksen ja Aleksios III:n serkku[1]. Mikael oli aluksi liitossa Montferratin Bonifatiuksen kanssa, mutta kapinoi lopulta häntä vastaan. Konstantinopolin patriarkka Johannes Kamateros ei hyväksynyt Mikaelia Bysantin keisariksi, vaan hän seurasi Theodoros I Laskariksen mukana Nikaiaan. Mikael puolestaan tunnusti paavi Innocentius III:n ja katkaisi siteet Konstantinopoliin.

Mikael hallitsi vuoteen 1214, jolloin hänet murhattiin, ja Epeiroksen hallitsijaksi tuli hänen velipuolensa Theodoros. Hänen aikanaan saatiin vallattua Thessaloniki. Hän liittoutui myös bulgaarien kanssa ja valtasi Trakian latinalaisilta. Vuonna 1230 Theodoros rikkoi sopimuksensa bulgaarien kanssa. Bulgaarien Ivan Asen II kukisti hänet taistelussa. Taistelun jälkeen Theodoros vangittiin ja sokaistiin. Theodoroksen veljenpojasta Mikael II:sta tuli uusi hallitsija.

Vuonna 1246 Nikaia valtasi Thessalonikin, ja vuonna 1248 Johannes I Vatatzes pakotti Mikaelin tunnustamaan hänet keisariksi. Johannes puolestaan tunnusti Mikaelin virallisesti Epeiroksen despootiksi. Mikael liittoutui myös Akhaian ruhtinaan Wilhelm II Villehardouinin kanssa vuonna 1248. Seuraavien vuosikymmenien aikana Epeiros oli aina välillä Nikaian liittolainen ja toisinaan sen vihollinen. Epeiros joutui myös taistelemaan Sisilian Manfredia vastaan, joka yritti vallata Albanian.

Vuonna 1249 Nikaian keisari Mikael VIII Palaiologos valtasi Epeiroksen pääkaupungin Artan, mutta se saatiin vallattua takaisin samalla, kun nikaialaiset valtasivat takaisin Konstantinopolin. Vuonna 1267 Sisilian Kaarle I valtasi Kerkyran ja suurimman osa Epeirosta. Kun Mikael II kuoli vuonna 1271, tuli hänen tilalleen hänen poikansa Nikeforos. Vuonna 1279 Nikeforos julistautui Kaarlen vasalliksi[2]. Mutta Kaarlen kukistuttua Nikeforos menetti Albanian Bysantille.

Vuonna 1292 Nikeforos menetti myös suurimman osan valtakunnastaan Kaarlen pojalle Filip I:lle. Nikeforos kuoli vuonna 1292. Hänen poikansa Tuomaksen ollessa vielä alaikäinen Bysantin vaikutus kasvoi. Tuomaksen holhooja oli Andronikos II Palaiologoksen sisar Anna. Vuonna 1306 hän kapinoi Filipiä vastaan.

Vuonna 1318 Tuomaksen murhasi Nikolas Orsini, joka meni naimisiin Tuomaan lesken, Andronikoksen tyttären kanssa. Vuonna 1323 Nikolaksen syrjäytti hänen veljensä Johannes. Johanneksen taas murhasi hänen vaimonsa Anna[3]. Seuraavaksi hallitsi Nikeforos II Orsini, joka pakeni Italiaan, kun Andronikos III valtasi Epeiroksen vuonna 1337. Serbia valtasi vuorostaan Epeiroksen Johannes V Palaiologoksen ja Johannes VI Kantakuzenoksen sisällissodan aikana. Nikeforos sai vallattua takaisin Epeiroksen vuonna 1356, mutta hän kuoli vuonna 1359, ja despotaatti liitettiin jälleen Bysantin valtakuntaan.

Hallitsijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nicol, Donald MacGillivray: The Despotate of Epiros, 1267-1479: A Contribution to the History of Greece in the Middle Ages. Cambridge University Press, 1984. ISBN 0521261902. Google books (viitattu 29.3.2014). (englanniksi)
  1. Nicol, s. 1–2
  2. Nicol, s. 23
  3. Nicol, s. 105