Elisabet (Itävalta)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keisarinna Elisabet, Franz Xaver Winterhalterin maalaama muotokuva vuodelta 1865.

Elisabet (saks. Elisabeth Amalie Eugenie, unk. Erzsébet, 24. joulukuuta 183710. syyskuuta 1898), Baijerin herttuatar, Itävallan keisarinna ja Unkarin kuningatar, oli naimisissa Itävallan keisari Frans Joosefin kanssa vuodesta 1854. Hän oli Baijerin herttua Maksimilian Joosefin ja prinsessa Ludovikan tytär. Häntä kutsuttiin jo nuorena nimellä Sisi (elokuvissa ja joissain kirjoissa Sissi).

Itävallan keisarinna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabetista tuli Itävallan keisarinna sattumalta 16-vuotiaana. Elisabetin serkun, keisari Franz Josephin, oli tarkoitus avioitua Elisabetin isosiskon Helenen kanssa, mutta keisari muutti mieltään nähtyään viehättäväksi neidoksi kasvaneen Elisabetin.

Nuoren Elisabetin oli vaikea sopeutua Itävallan hovietikettiin hänen saatuaan elää lapsuutensa melko vapaasti kotonaan Baijerissa. Avioliittoa varjosti myös Elisabetin täti ja anoppi, arkkiherttuatar Sophie. Elisabet ja Sophie olivat hyvin erilaisia, eivätkä heidän välinsä koskaan lämmenneet. Sovinto saatiin aikaan vasta Sophien kuolinvuoteella. Elisabet oli muutenkin onneton, sillä hovielämän vaatimukset ahdistivat häntä.

Elisabet ja Franz Joseph saivat neljä lasta. Kruununprinssiä saatiin kuitenkin odotella, sillä kaksi ensimmäistä lasta olivat tyttöjä, ja heistä ensimmäinen kuoli kaksivuotiaana. Sophie otti lastenhoidon täysin omalle vastuulleen, myös kruununprinssi Rudolfin synnyttyä 1858. Elisabet tuskin tapasi poikaansa, eikä heidän suhteensa muodostunut läheiseksi, vaikka Rudolf ihannoikin äitiään. Rudolfin hämärissä olosuhteissa tapahtunut itsemurha vuonna 1889 oli Elisabetille suuri järkytys, ja hän pukeutui lopun elämänsä mustaan. Neljännen lapsen, Marie Valerien, Elisabet sai kasvattaa itse, ja heidän suhteensa muodostuikin paljon läheisemmäksi kuin Elisabetin ja hänen muiden lastensa.

Elisabet valokuvassa vuonna 1867

Ulkonäön tarkkailua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabet oli hyvin hoikka ja tarkka painostaan. Jos paino nousi vähänkin, Elisabet aloitti tiukan laihdutuskuurin ja lisäsi runsasta liikuntaa entisestään. Näyttääkseen mahdollisimman hoikalta hän käytti tiukkaa korsettia ja antoi ommella puvut päälleen, jotta niistä tuli mahdollisimman tyköistuvia.

Hän oli muutenkin tarkka ulkonäöstään ja etenkin polviin asti ulottuvista runsaista hiuksistaan. Hiusten päivittäinen harjaaminen suoritettiin rituaalinomaisesti. Kampaaja oli pukeutunut täysin valkoisiin ja levitti lattialle valkoisen kankaan. Tapahtuma kesti jopa pari tuntia, ja jos Elisabetilta irtosi kampauksen aikana hiuksia, hän sai raivokohtauksen. Elisabetin hiukset nähtiin usein taidokkailla palmikoilla ja kampauksilla. Elisabet huolsi hiuksiaan pesemällä ne kolmen viikon välein raaoilla kananmunilla, joihin oli lorautettu tilkka hienointa ranskalaista konjakkia.

Vuosien alkaessa näkyä Elisabetin ihossa hän ei enää antanut tehdä itsestään muotokuvia. Hän halusi ihmisten muistavan hänet ikuisesti nuorena.

Matkustelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabet tunsi tukahtuvansa Wienissä ja vuonna 1860 hän alkoi matkustella ilman Franz Josephia. Hän kärsi keuhkotaudista, mutta myöhemmin on arveltu oireiden olleen psykosomaattisia. Hän vietti talven Madeiralla ja palasi Wieniin. Pian tämän jälkeen hän sairastui jälleen ja palasi Korfulle. Elisabet rajoitti matkansa tuttuihin maisemiin ja eksoottisina pidettyihin Välimeren maihin, joissa sen ajan kuninkaalliset eivät yleensä matkustelleet. Hänen lempipaikkojaan olivat Ranskan Riviera, jossa turismi oli vähäistä, Geneve-järvi Sveitsissä ja Itävallan Bad Ischl, jossa keisarillinen pari vietti kesänsä. Osasyy matkailuun oli Elisabetin melankolisuus ja sairastelu. Parannellessaan itseään hän vietti aikaansa paljon muun muassa Korfussa ja matkustelu nostikin keisarinnan mielialaa.

Unkarin kuningatar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Preussin voitettua Itävallan Königgrätzin taistelussa ja Prahan rauhan 1866 jälkeen. Elisabet kiinnostui vuonna 1867 Wieniin palattuaan Itävaltaan kuuluvan, laajempaa itsehallintoa kaipaavan Unkarin tilanteesta. Hänen myötävaikutuksellaan tilanne ratkaistiin perustamalla Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia, jossa Unkarilla oli itsehallinto ja tasavertainen asema Itävallan kanssa. Franz Joseph ja Elisabet kruunattiin vuonna 1867 virallisesti Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi. Tämä oli ainoa kerta, kun hän puuttui politiikkaan. Kansan suhtautuminen Elisabetiin oli ristiriitaista: silloin kun keisarinna oli Wienissä ja näyttäytyi julkisuudessa, hän oli hyvinkin pidetty, mutta koska hän oli usein ulkomailla eikä käynyt Wienissä kuin pari kertaa vuodessa, häntä syytettiin velvollisuuksiensa unohtamisesta.

Taiteilijan näkemys anarkistin hyökkäyksestä

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabet kuoli 60-vuotiaana Genevessä 10. syyskuuta 1898, kun italialainen anarkisti Luigi Lucheni iski viilan hänen sydämeensä keskellä päivää. Haava oli niin pieni, että sitä ei ensin edes huomattu. Elisabet itse uskoi, että mies halusi varastaa hänen kellonsa ja käveli vielä pari sataa metriä laivaan, jossa menetti tajuntansa. Hän kuoli muutamaa tuntia myöhemmin huoneessaan Beau Rivage -hotellissa. Anarkisti valitsi Elisabetin kohteekseen sattumanvaraisesti, sillä kuninkaallinen, jonka hän aikoi tappaa, ei saapunutkaan Genevenjärvelle.

Elisabet haudattiin Wienin keskustassa sijaitsevaan keisarilliseen kryptaan, johon kuninkaallisia oli haudattu vuosisatojen ajan.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wappen Kaiserin Elisabeth.png

Elisabetin roolia ovat esittäneet televisiossa ja elokuvissa useat näyttelijät.[1] Elisabetin elämästä on kuvattu vuosina 1955–1957 varsin romantisoitu elokuvatrilogia, jossa Elisabetia näyttelee Romy Schneider. Hänestä on tehty kirjoja ja musikaali, jota esitettiin Wienissä vuosia. Musikaalia on esitetty myös muun muassa Budapestissa, Essenissä, Stuttgartissa, Göteborgissa ja Tokiossa, ja sen Suomen kantaesitys oli Turun kaupunginteatterissa syksyllä 2005.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hamann: Eine Kaiserin wider Willen. Amalthea Verlag, Wien 1982.
  • Haslip, Joan: Keisarinnan yksinäisyys. WSOY, Porvoo, 1970. (The Lonely Empress. 1965.)
  • Unterreiner, Katrin: Sisi. Mythos und Wahrheit. Brandstetter, 2005.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elisabet (Itävalta).