Mayerlingin tapaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Mayerlingin murhenäytelmä” ohjaa tänne. Se voi tarkoittaa myös vuonna 1936 valmistunutta elokuvaa.
Arkkiherttua Rudolf vasemmalla, paronitar Maria Vetsera oikealla.

Mayerlingin tapaus (tunnetaan myös nimellä Mayerlingin murhenäytelmä) oli Itävalta-Unkarin kruununprinssin, arkkiherttua Rudolfin ja hänen rakastajattarensa, paronitar Maria Vetseran väkivaltainen kuolema 30. tammikuuta 1889 keisarillisessa Mayerlingin metsästyslinnassa noin 30 kilometrin päässä Wienistä. Kyseessä oli todennäköisesti yhteisestä sopimuksesta tehty kaksoisitsemurha, mutta koska kuolemaa välittömästi edeltäneitä tapahtumia ei tarkalleen tunneta, tapaukselle on kehitetty myös monenlaisia vaihtoehtoisia selityksiä.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maria Vetsera (1888).

Rudolf oli Habsburg-sukuisen keisari Frans Joosef I:n ja keisarinna Elisabetin ainoa poika, ja häntä kasvatettiin lapsesta alkaen valtakunnan tulevaksi hallitsijaksi. Hän oli kuitenkin mielipiteiltään isäänsä huomattavasti liberaalimpi ja riitautui tämän kanssa arvosteltuaan Itävallan monarkiaa taantumukselliseksi ja tuhoontuomituksi. Rudolf oli huolissaan varsinkin voimistuvan ja militantin Saksan keisarikunnan vaikutuksesta Itävaltaan – Saksan kansleri Otto von Bismarck määräsikin pian asiamiehensä pitämään kumouksellista kruununprinssiä silmällä. Rudolf alkoi lähetellä isälleen keisarikunnan itsevaltaisuutta arvostelevia muistioita ja vieläpä julkaista nimettöminä samansisältöisiä artikkeleita ystävänsä Moritz Szepsin liberaalissa Neues Wiener Tagblatt -lehdessä.[1] Keisari Frans Joosef piti poikaansa tarkoin silmällä, sillä pelkäsi tämän syyllistyvän jopa maanpetokseen. Rudolf pitikin yhteyttä muun muassa Itävallasta eroa tavoitteleviin unkarilaisiin separatisteihin.[2]

Rudolf oli mennyt 1881 naimisiin vain 16-vuotiaan Belgian prinsessa Stephanien kanssa, mutta avioliitto muuttui pian pelkäksi kulissiksi. Heidän ainoa lapsensa oli vuonna 1883 syntynyt tytär, josta ei voinut tulla kruununperillistä; Stephanie sai ilmeisesti mieheltään kupan, eikä voinut siksi enää saada enempää lapsia. Viimeisinä elinvuosinaan prinssi menetti uskonsa poliittiseen muutokseen ja antautui irstailevaan elämäntapaan sekä ryhtyi harkitsemaan itsemurhaa. Hän tiettävästi ehdotti yhteistä itsemurhaa ensin rakastajatterelleen Mizzi Casparille, joka kuitenkin kieltäytyi. Lokakuussa 1888 Rudolf tutustui Maria Vetseraan, viettelevään 17-vuotiaaseen paronittareen, jolla tiedettiin jo olleen useita miessuhteita. Heidät esitteli toisilleen eräissä kilpa-ajoissa Walesin prinssi Edvard, tuleva kuningas Edvard VII. Arkkiherttua ja paronitar aloittivat salaisen suhteen. Vetsera kirjoitti pian entiselle kotiopettajalleen olevansa valmis kuolemaan tehdäkseen Rudolfin onnelliseksi.[3]

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rudolfilla oli 26. tammikuuta tuntemattomasta aiheesta riita isänsä kanssa. Erimielisyyden aiheena saattoi olla kruununprinssin poliittisten mielipiteitten ohella myös tämän yksityiselämä, sillä hänen väitettiin jopa suunnittelevan avioeroa voidakseen mennä naimisiin Maria Vetseran kanssa. Sunnuntai-illan 27. tammikuuta Rudolf vietti Mizzi Casparin luona ja sanoi lähtevänsä seuraavana päivänä metsästysretkelle.[4]

Mayerlingin metsästyslinna vuonna 1889.

Rudolf lähti Wienistä maanantaina aamupäivällä ja eksytti häntä seuranneet poliisit vaihtamalla vaunuja metsässä. Sen jälkeen hän ja Maria Vetsera matkustivat vajaat 30 kilometriä Wienistä etelään sijaitsevaan Mayerlingin metsästyslinnaan, jonne saapuivat illalla. Tiistaiaamuna 29. tammikuuta saapuivat kruununprinssin ystävä Hoyan kreivi sekä hänen lankonsa Koburgin ruhtinas, joiden kanssa hänen oli määrä metsästää. Rudolf kuitenkin jäi vilustumiseen vedoten pois metsästysretkeltä sekä saman illan hovipäivällisiltä ja vietti illan ystäviensä ja palveluskuntansa seurassa Mayerlingissä.[5] Vieraille ei kerrottu Vetseran olevan linnassa, ja asian sai tietää vain prinssin kamaripalvelija Johann Loschek. Rudolf nähtiin viimeisen kerran elossa 30. tammikuuta puoli seitsemältä aamulla, jolloin hän pyysi Loschekia tuomaan aamiaisen hänen makuuhuoneeseensa tunnin kuluessa. Tultuaan aamiaisen kanssa puoli kahdeksalta Loschek koputti toistuvasti makuuhuoneen lukittuun oveen vastausta saamatta, kunnes puolen tunnin kuluttua kutsui Hoyan kreivin ja Koburgin ruhtinaan paikalle. Heidän kehotuksestaan Loschek mursi lopulta oven kirveellä, ja he löysivät Rudolfin ja Vetseran kuolleina, molemmat päähän ammuttuina. Vetsera makasi sängyllä kädessään yksi ruusu, Rudolf oli puolittain istuvassa asennossa yöpöytää vasten lyyhistyneenä. Arkkiherttua oli nähtävästi ensin ampunut rakastajattarensa ja sen jälkeen itsensä käyttäen tähtäämisessä apuna yöpöydän peiliä.[6] Rudolf oli jättänyt viestit äidilleen, vaimolleen, toiselle rakastajatterelleen Casparille sekä palvelijalleen Loschekille, mutta ei paljastanut yhdessäkään itsemurhan syytä.[5]

Rudolfin näytteille pantu ruumis.

Hoyan kreivi kiirehti Wieniin, jonne saapui vartin yli kymmenen aamulla. Hän kertoi keisarinna Elisabetille Maria Vetseran myrkyttäneen Rudolfin ja itsensä, ja myös keisari kuuli kuolemasta alkujaan tässä muodossa. Skandaali pyrittiin salaamaan antamalla julkisuuteen useita valheellisia versioita tapahtumista. Kun Rudolfin kuolemasta kerrottiin lehdissä 31. tammikuuta, kuolinsyyksi ilmoitettiin ensin halvauskohtaus, sitten sydänkohtaus ja lopuksi ampumisonnettomuus. Itsemurha paljastui jo seuraavana päivänä, mutta Vetseran mukanaolo onnistuttiin salaamaan.[1] Keisarin määräyksestä Vetseran ruumis salakuljetettiin vaunuilla eläväksi naamioituna ja luudanvarrella tuettuna pois Mayerlingista ja haudattiin Heiligenkreuzin luostariin. Hänen nimeään ei mainittu vuosikausiin lehdistössä eikä kirjallisuudessa. Hovilääkärin suorittaman ruumiinavauksen jälkeen Rudolf todettiin kuolinhetkellään ”mielenhäiriössä” syyntakeettomaksi itsemurhaansa ja sai siten kirkolliset hautajaiset. Ennen hautajaisia ruumis pantiin näytteille siten, että päässä oleva haava oli peitetty siteellä. Rudolf haudattiin 5. helmikuuta juhlallisesti Habsburgien sukuhautaan, Wienin kapusiinikirkkoon.[7]

Mayerlingin metsästyslinna muutettiin myöhemmin karmeliittaluostariksi.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mayerlingin murhenäytelmä, teoksessa Tuntematon totuus: Uutta valoa historian arvoituksiin, s. 132–138. Valitut Palat, Helsinki 1992. (alkuteos Great mysteries of the Past, The Reader's Digest Associaton, 1992.)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tuntematon totuus, s. 133.
  2. Tuntematon totuus, s. 135–136.
  3. Tuntematon totuus, s. 134–135.
  4. Tuntematon totuus, s. 135–136.
  5. a b Tuntematon totuus, s. 136.
  6. Tuntematon totuus, s. 132–133.
  7. Tuntematon totuus, s. 136–138.
  8. Tuntematon totuus, s. 138.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]