Elis Mårtenson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Elis Mårtenson.

Elis Hjalmar Mårtenson (8. kesäkuuta 1890 Inkoo4. kesäkuuta 1957[1] Helsinki) oli suomalainen urkutaiteilija.

Mårtenson opiskeli urkujensoittoa Helsingin musiikkiopistossa Oskar Merikannon johdolla vuosina 1911−1915 ja teki tämän jälkeen opintomatkoja Ruotsiin ja Keski-Eurooppaan. Hän toimi Helsingin musiikkopiston urkujensoiton opettajana vuosina 1921−1939 ja Sibelius-Akatemian urkujensoiton professorina vuosina 1939–1957.[2] Hänen oppilainaan olivat monet myöhemmin tunnetuiksi tulleet urkurit, mm. Enzio Forsblom, Taneli Kuusisto, Antti Koskinen, Tapani Valsta ja Tauno Äikää. Opetustyönsä ohella Mårtenson työskenteli Helsingin eteläisen ruotsalaisen seurakunnan (aluksi Johanneksenkirkon, sittemmin Mikael Agricolan kirkon) urkurina vuodesta 1922.

Mårtenson julkaisi kaksiosaisen urkukoulun (1949–1951) ja toimitti kaksi kokoelmaa Johann Sebastian Bachin urkusävellyksiä.

Mårtensonin puoliso oli laulaja Eini Maria Mårtenson (o.s. Stenfeldt; 1897−1948). Heidän poikansa on laulaja-säveltäjä Lasse Mårtenson.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Musiikin tietokirja (toim. Toivo Haapanen ym.). Helsinki: Otava, 1948.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Elis Mårtenson Klassinen.fi. Viitattu 1.11.2009.
  2. Kupari, Marko. J. S. Bach: Passacaclia c-molli : rekisteröinnit Elis Mårtensonin editiossa Sibelius-akatemia
  3. Lasse Mårtenson Pomus.net. Viitattu 1.11.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]