Dumb

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Dumb”
Nirvana
Kappaleen ”Dumb” kansikuva
Kappaleen tiedot
 Albumilta In Utero
 Julkaistu 21. syyskuuta 1993.
 Tuottaja(t) Steve Albini
 Tyylilaji Grunge
 Kesto 02.29
 Levy-yhtiö Geffen
In Uteron muut kappaleet
Frances Farmer Will Have Her Revenge On Seattle
(5)
”Dumb”
(6)
Very Ape
(7)

Dumb on yhdysvaltalaisen grunge-yhtyeen Nirvanan kappale albumilta In Utero vuodelta 1993.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nirvanan keulahahmo Kurt Cobain sanoitti ja teki kappaleen vuonna 1990, kolme vuotta ennen In Uteron julkaisua.

Kurt Cobain esitti "Dumb"-kappaleen ensimmäisen kerran 25. syyskuuta vuonna 1990. Cobain soitti kappaleen akustisesti Olympiassa collegen radiossa. Ensimmäisen kerran kappale esitettiin konsertissa 25. marraskuuta 1990 Seattlessa.

Toiset versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

In Utero -albumin julkaisun jälkeen Dumb julkaistiin MTV Unplugged -livekeikalla. Silloin selloa soitti Lori Coldston ja Melora Creager Rasputina-yhtyeestä. Akustinen versio "Dumb"-kappaleesta julkaistiin marraskuussa vuonna 1994 MTV Unplugged in New York -live-albumilla.

Sähköinen versio kappaleesta äänitettiin 3. syyskuuta vuonna 1991 John Peelin kanssa Lontoossa. Tämä versio julkaistiin vuonna 2004 Nirvanan With the Lights Out -box-setillä. Jack Endino äänitti ensimmäisen studioversion kappaleesta lokakuussa vuonna 1992 Seattlessa, mutta Cobain ei laulanut siinä ollenkaan.

Steve Albini äänitti kappaleen In Uteroa varten helmikuussa vuonna 1993 Minnesotassa. Tämä versio julkaistiin Nirvanan vuoden 2002 kokoelmalevyllä Nirvana.

Coverversiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappaleesta ovat levyttäneet coverversioita ainakin Cobainin lesken Courtney Loven yhtye Hole sekä yhdysvaltalaiset pop punk -yhtyeet Finch ja Yellowcard.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]