Down III: Over the Under

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Down III: Over The Under
Down
Studioalbumin Down III: Over The Under kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  helmikuu 2007
 Julkaistu 25. syyskuuta 2007
 Tuottaja(t) Warren Riker
 Tyylilaji heavy metal
doom metal
sludge metal
 Kesto 59.56
 Levy-yhtiö Warner Music Group
Downin muut julkaisut
Down II: A Bustle in Your Hedgerow
2002
Down III: Over The Under
2007

Down III - Over the Under on yhdysvaltalaisen Down-yhtyeen kolmas albumi, joka julkaistiin 25. syyskuuta 2007. Se oli yhtyeen ensimmäinen albumi viiteen vuoteen. Albumin tekoa pitkitti se, että New Orleansiin iski hurrikaani Katrina. Yhtye oli erillään jonkin aikaa, mutta kahden kuukauden jälkeen myrskystä, yhtye kokoontui Nodferatu's Lairilla aloittaakseen nauhoitukset. Levyllä kuullaan laulajan, Philip Anselmon tulkintoja aikaisemman yhtyeensä Panteran edesmenneen kitaristin ja ystävänsä Dimebag Darrellin kuolemasta sekä hurrikaani Katrinan aiheuttamista tuhoista synnyinkaupungilleen New Orleansille.

Down vieraili Suomessa kahdessa konsertissa Maaliskuussa 2008. Konsertit olivat Tampereen Pakkahuoneella 21.3. ja Helsingin Kulttuuritalolla 22.3.

Kappaleluettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Three Suns and One Star" (5:41)
  2. "The Path" (4:09)
  3. "N.O.D." (4:00)
  4. "I Scream" (3:48)
  5. "On March the Saints" (4:10)
  6. "Never Try" (4:55)
  7. "Mourn" (4:44)
  8. "Beneath the Tides" (5:32)
  9. "His Majesty the Desert" (2:25)
  10. "Pillamyd" (5:15)
  11. "In the Thrall of it All" (6:20)
  12. "Nothing in Return (Walk Away)" (8:55)
  13. "Invest in Fear"

Kappale 13 on bonusraita, joka tuli albumin digipak-version mukana.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.