Dorothy Masuka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dorothy Masuka

Dorothy Masuka (3. syyskuuta 1935 Bulawayo23. helmikuuta 2019 Johannesburg) oli eteläafrikkalainen laulaja-lauluntekijä.[1]

Masukan isä oli sambialaissyntyinen ja äiti Liza Mafuyani kotoisin Natalista. Masuka muutti vuonna 1947 Etelä-Afrikkaan, jossa aloitti laulamisen koulun kuorossa. Hän aloitti uransa teini-ikäisenä hitillä "Hamba Nontsokolo". Hän esiintyi usein big bandien solistina ja sävelsi itse laulunsa, joihin vaikutti elämänmeno townshipeissa 1950-luvulla. Masuka joutui apartheidajan viranomaisten vainoamaksi ja suuntasi vuonna 1961 ulkomaille. Hän vietti aikaa Malawissa, Tansaniassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Zimbabwessa ja Sambiassa. Hän ajoi kappaleillaan Afrikan maiden itsenäisyyden asiaa ja joutui poliittisten kytköstensä takia uhatuksi myös Zimbabwessa ollessaan.[1]

Sambiassa Masuka vähensi musiikillista aktiivisuuttaan ja työskenteli lentoemäntänä. Vuonna 1981 hän palasi itsenäistyneeseen Zimbabween. Hän jatkoi ammattimaista laulu-uraansa ja palasi Etelä-Afrikkaan vuonna 1992 Nelson Mandelan vapautumisen jälkeen. Masuka kuoli sairauteen 83-vuotiaana.[1]

Masukan tekemiä lauluja ovat esittäneet myös muut laulajat, kuten Miriam Makeba.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Dorothy Masuka South African History Online