Como

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo kaupungista. Muista merkityksistä katso täsmennyssivu.
Como
Näkymä kaupunkiin järveltä
Näkymä kaupunkiin järveltä
Valtio Italia
Alue Lombardia
Maakunta Como
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 37,34 km²
Korkeus 201 m
Väkiluku (2011) 85 704
 – Tiheys 2 295 as./km²

Como (paikallisella murteella Comm) on kaupunki Lombardiassa, Pohjois-Italiassa. Kaupunki sijaitsee 45 kilometriä Milanosta pohjoiseen samannimisen järven rannalla. Kaupunki on Comon maakunnan pääkaupunki. Kaupungissa on noin 85 000 asukasta.lähde?

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunkia ympäröivät mäet olivat asuttuja jo pronssikaudella. Jäänteitä asumuksista on edelleen nähtävissä kelttiläisen heimon Orobien kaupungin lounaispuolella sijaitsevilla puiden verhoamilla mäenrinteillä.

Ensimmäisellä vuosisadalla eaa. roomalaiset ottivat alueen haltuunsa. Ensimmäinen keskus perustettiin läheisille mäenrinteille, mutta se siirrettiin Julius Caesarin käskystä nykyiseen paikkaansa. Caesar kuivatutti läheisen järven eteläkärjen ja loi kaupungin ruutukaavan. Vastaperustetulle kaupungille annettiin nimi Novum Comum.

Vuonna 774 kaupunki antautui Kaarle Suuren johtamalle frankkien armeijalle. Kaupungista tuli frankkien johdolla kaupankäynnin keskus.

Vuonna 1127 Como hävisi vuosikymmenen jatkuneen sodan läheistä Milanon kaupunkia vastaan. Fredrik I Barbarossan tuhotessa Milanon vuonna 1162 Comot saivat hyvityksen kokemalleen tappiolle. Fredrik rakennutti kaupungin ympärille useita puolustustorneja, joista yksi on yhä jäljellä.

Sittemmin ensin ranskalaiset valtasivat kaupungin ja tämän jälkeen espanjalaiset. Vuonna 1714 kaupungin valtasivat itävaltalaiset. Napoleon I hallitsi kaupunkia vuodesta 1796 vuoteen 1815, minkä jälkeen itävaltalaiset ottivat Wienin kongressin nojalla kaupungin jälleen haltuunsa. Vuonna 1859 Giuseppe Garibaldi liitti kaupungin vastaperustetun Italian yhteyteen, Savoijin kuningashuoneeseen.

Toisen maailmansodan lopussa Comon alueen partisaanit ottivat Mussolinin vangiksi Comojärven pohjoisrannalla.

Päänähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Comon tuomiokirkko
  • Tuomiokirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1398 paikalla, jossa ennen oli sijainnut romaaniseen tyyliin rakennettu kirkko Santa Maria Maggiore. Kirkon julkisivu rakennettiin vuonna 1457. Siinä on ruusuikkuna sekä kahta tunnettua comolaista, Plinius vanhempaa ja Plinius nuorempaa, esittävät renessanssipatsaat.
  • San Federele, romaaniseen tyyliin rakennettu kirkko, joka rakennettiin noin vuonna 1120.
  • Sant'Agostino 1300-luvulla rakennettu sistersiläiskirkko, joka uudistettiin 1900-luvulla. Kirkon sisätiloissa ja läheisessä luostarissa on 1400- ja 1500-luvuilta peräisin olevia freskoja, mutta enimmäkseen kirkon koristeet ovat barokin ajalta.
  • Sant'Abbondio romaaninen kirkko, jonka paavi Urbanus II vihki käyttöön vuonna 1095.
  • San carpforo

Funikulaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Comon Funikulaari rakennettiin 1894 yksiraiteiseksi. Radan kesivaiheella on risteysasema, jossa vaijeria tasapainottavat vaunut kohtaavat. Funikulaari vie matkustajat 715 m korkeuteen, Brunaten kylään, jossa asuu 1800 asukasta. Nämä asukkaat muodostavat funikulaarin pääasiallisen käyttäjäkunnan. Turisteille meno-paluu lippu maksaa noin 5 euroa.

Kuuluisia comolaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Como.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Como