Chicks on Speed

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Cos.jpg
Tiedot
Toiminnassa: 1997–
Tyylilaji: Electroclash
Kotipaikka: München, Saksa
Laulukieli: englanti, myös saksa, ranska
Sivusto: www.chicksonspeed.com
Jäsenet
Alex Murray-Leslie  
Melissa Logan  
A. L. Steiner  
Kathi Glas  
Anat Ben David  
Entiset jäsenet
Kiki Moorse 19972006
Levy-yhtiöt
Chicks on Speed Records  
K Records  

Chicks on Speed on Saksassa, Münchenissä vuonna 1997 perustettu elektronista musiikkia soittava naisyhtye. Yhtye sai alkunsa Münchenin taideakatemiassa opiskelleiden australialaisen Alex Murray-Leslien ja New Yorkista kotoisin olevan Melissa Loganin tavattua müncheniläisen Kiki Moorsen (yhtyeen jäsen vuoteen 2006 asti). Tuolloin Chicks on Speed lähti käyntiin taideprojektina, josta muotoutui musiikkiyhtye. CoS määrittelee itsensä kuitenkin ennemmin projektiksi kuin yhtyeeksi. CoS:n kanssa tekeekin yhteistyötä laaja verkosto muusikoita, tuottajia, elokuva-alan ammattilaisia, graafikoita ja muita taiteilijoita, ja yhtyeen esiintymiset ovat hyvinkin monitaiteellisia CoS:n suunnittelemine esiintymisasuineen, tausta-animaatioineen jne.. Logan ja Murray-Lee ovat julkaisseet myös kirjan, Chicks on Speed: It's A Project.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Un-Releases (2000)
  • Chicks on Speed Will Save Us All (2000)
  • The Re-Releases of the Un-Releases (2000)
  • 99 Cents (2003)
  • Press the Spacebar (Chicks on Speed and the No Heads) (2004)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Warm Leatherette (DJ Hell with ChiCKs On Speed) (1998)
  • Euro Trash Girl (Mäuse with Chicks On Speed) (1998)
  • Smash Metal (DMX Krew/Chicks on Speed/The Boob Monster) (1999)
  • Mind Your Own Business (Chicks On Speed vs Pulsinger, Gaier/Reents) (1999)
  • Glamour Girl (Chicks On Speed With Christopher Just) (1999)
  • Kaltes Klares Wasser (2000)
  • Arhur Whiskey 5 Split 7", V/VM & CoS feat. Hecker, Gerhard Potuznik & David Carretta (2000)
  • Chix 52 (2000)
  • Euro Trash Girl (12") (2000)
  • Kaltes Klares Wasser - Disc One (12") (Malaria! vs. Chicks On Speed) (2001)
  • Kaltes Klares Wasser - Disc Two (12") (Malaria! vs. Chicks On Speed) (2001)
  • The Chicks on Speed / Kreidler Sessions (Chicks on Speed / Kreidler ) (2001)
  • Fashion Rules (2002)
  • We Don't Play Guitars Remixes (2003)
  • We Don't Play Guitars (2003)
  • Wordy Rappinghood (2003)
  • Flame On (Chicks on Speed vs. Mika Vainio) (2004)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Chicks on Speed.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.