Casey Stoner
Wikipedia
Casey Stoner (s. 16. lokakuuta 1985) on australialainen ratamoottoripyöräilijä. Hän kilpailee tällä hetkellä MotoGP-luokassa numerolla 27, Ducati Marlboro-tiimissä.
[muokkaa] Ura
Stoner debytoi itsensä Britannian GP:ssä 2001. Hän ajoi sillä kaudella vain kaksi kilpailua ja keräsi neljä MM-pistettä, jotka riittivät sijaan 29. 125-kuutioissa. Stoner ajoi seuraavalla kaudella 15 kilpailua 250-kuutioisissa ja keräsi 68 pistettä joilla hän oli 12. Tuon jälkeen vuonna 2003 hän palasi "piikkiluokkaan" (125-kuutioisiin) ja otti yhden voiton ollen kahdeksas. Kaudelle 2004 siirtyi silloisesta tallistaan Aprilialta Red Bull KTM-talliin Mika Kallion tallitoveriksi. Stoner oli pisteissä viides.
Aprilia nosti Stonerin 250-kuutioisiin kaudeksi 2005, jossa australialainen taisteli heti mestaruudesta espanjalaisen Daniel Pedrosan kanssa. Stoner voitti viisi, Pedrosa kahdeksan kilpailua ja jälkimmäinen voitti samalla mestaruuden, Stonerin ottaessa hopeaa. Tuo sai Honda LCR tiimin palkaamaan australialaiskuskin MotoGP-luokkaan jo seuraavaksi kaudeksi. Jo uransa toisessa MotoGP-kilpailussa Stoner ajoi paalupaikalle (harjoituksissa ja aika-ajoissa Stoner on tällä hetkellä ollutkin kaikkein nopeimpia kuljettajia). Kolmannessa MotoGP-kilpailussaan Turkissa sade sotki aika-ajot ja paalupaikalta lähti yllättäen lähes tulokaskuljettajan asemassa ollut Chris Vermeulen Suzukilla (Vermeulen ei vielä toistaiseksi kuuluu kaikkein kovimpiin kuljettajiin luokassaan). Stoner lähti ruudusta 7. ja nousi kilpailun lopussa johtoon, mutta Marco Melandri onnistui ohittamaan hänet kuitenkin kilpailun viimeisellä kierroksella radan viimeisessä shikaanissa.
Kaudelle 2007 Stoner siirtyi Ducatin tehdastalliin. Kun kuusi kilpailua on ajettu, Stoner johtaa MotoGP-luokkaa kolmen voittonsa myötä. Kauden avauskilpailun voitto oli samalla hänen ensimmäisensä MotoGP-luokassa.
Stonerilla on kaikki luokat mukaan lukien yhteensä 10 voittoa MM-sarjasa.
| Kauden 2006 MotoGP-tallit ja -kuljettajat | ||||||||||
| Camel Yamaha | Repsol Honda | Honda LCR | Ducati Marlboro | Kawasaki Racing | Fortuna Honda | Rizla Suzuki | Tech 3 Yamaha | Konica Minolta Honda | Pramac d'Antín | Team Roberts |
| 5 Edwards 46 Rossi |
26 Pedrosa 69 Hayden |
27 Stoner | 15 Gibernau 65 Capirossi |
17 de Puniet 56 Nakano |
24 Elias 33 Melandri |
21 Hopkins 71 Vermeulen |
7 Checa 77 Ellison |
6 Tamada | 30 Cardoso 66 Hoffmann |
10 Roberts Jr. |

