Bernard Hill
Wikipedia
Bernard Hill (s. 17. joulukuuta 1944, Manchester) on englantilainen näyttelijä.
Vuonna 1997 Bernard Hill esitti RMS Titanicin kapteenia Edward J. Smithiä James Cameronin ohjaamassa elokuvassa Titanic, vuonna 1999 vankilanjohtaja Luther Plunkittia Clint Eastwoodin trillerissä Pahin rikos ja vuonna 1984 William Colea elokuvassa Bounty – kapina laivalla. Hän esiintyi myös Peter Jacksonin ohjaamassa elokuvassa Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu, jossa hänen roolihahmonsa oli kuningas Théoden. Sekä Titanic että Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu voittivat 11 Oscaria, joten Bernard Hill on toistaiseksi ainoa näyttelijä, joka on esiintynyt kahdessa elokuvassa, jotka ovat voittaneet 11 Oscaria. Lisäksi molemmat elokuvat ovat yli kolme tuntia pitkiä ja keränneet lipputuloja yli miljardi Yhdysvaltain dollaria. Bernard Hillin syntymäpäivä oli samana päivänä kuin Kuninkaan paluun ensi-ilta.
Bernard Hill on kokenut ratsastaja. Hänellä on Gabriel-niminen poika.

