Bengt Lydekesson Djäkn

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bengt Lydekesson (Djäkn) oli 1400-luvulla Suomessa ja Ruotsissa vaikuttanut rälssimies. Hän oli muun muassa Ruotsin valtaneuvoston jäsen. Bengtillä oli laaja omaisuus mm. Pirkkalassa, Kangasalla ja Lempäälässä. Hän omisti mm. Niemenpäänä tunnetun kartanon historiallisen Pirkkalan pitäjän alueella. Kartano tunnettiin hänen jälkeensä Penttilänä (Bengtilä) ja nykyisin Knuutilan kartanona. Bengt toimi tuohon aikaan harvinaisen pitkän ajan yli 50 vuotta merkittävissä tehtävissä muun muassa Piikkiön kihlakunnantuomarina 1410–1411, Ylä-Satakunnan kihlakunnan tuomarina 1418–1453, valtaneuvoksena 1435–1439 (otti osaa valtaneuvosten kokoukseen Söderköpingissä 5.10.1436 ja Telgessä 1438) ja Hämeen linnanpäällikkönä 1436–1443. 1438 Bengt sinetöi Naantalin luostarin perustamiskirjeen. Veljekset Bengt ja Klaus ovat kantaisinä monille Suomen historiassa vahvasti vaikuttaneille suvuille.lähde?

Bengt Lydekenpojan vaakunakuva on tulkittu kotkanpäiseksi rukoilevaksi hahmoksi.lähde?

Bengt Lydekessonin isä Lydeke oli saksalaisperäinen henkilö ja jossakin virka-asemassa Suomessa. Bengtin veli oli puolestaan Klaus Lydekenpoika Djäkn, joka oli myös Suomessa hyvin tunnettu keskiaikainen ylimys ja Turun linnan pitkäaikainen päällikkö.lähde?

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.