Baskervillen koira

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Baskervillen koira näyttäytyy Sherlock Holmesille ja tohtori Watsonille. Sidney Paget’n kuvitusta.

Baskervillen koira (engl. The Hound of the Baskervilles) on brittiläisen kirjailijan Sir Arthur Conan Doylen kirjoittama Sherlock Holmes -romaani, joka ilmestyi alun perin jatkokertomuksena Strand Magazinessa 19011902. Baskervillen koira on Doylen tunnetuimpia teoksia.

Romaanin tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baskervillen koira sijoittuu Holmes-tarinan Viimeinen tapaus (1893) tapahtumia edeltävään aikaan, vaikka Doyle kirjoitti sen vasta vuosia tuon novellin jälkeen. Viimeisen tapauksen oli ollut tarkoitus jäädä viimeiseksi Holmes-seikkailuksi, mutta lukijat vaativat lisää lähettäen kirjailijalle jopa uhkauskirjeitä. Suuren yleisön painostus taivutti Doylen lopulta kirjoittamaan Baskervillen koiran, joka sijoittuu ajallisesti syksyyn 1888. Romaani perustuu löyhästi Dartmoorin myyttiin, joka kertoo hohtavasta koirasta. Suuri, pimeässä hohtava koira toimii myös romaanin lähtöajatuksena. Brittiläisessä kansanperinteessä on tarinoita "mustasta kuoleman hurtasta", jonka tyyppisiä kertomuksia myös Doyle hyödynsi romaanin aineksia kootessaan.

Doyle kirjoitti vain neljä pitkää Holmes-tarinaa[1], ja niistä ainoastaan lähes 300-sivuinen Baskervillen koira on täyspitkä romaani.

Elokuvaversiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaani on filmatisoitu parikymmentä kertaa, ensimmäisen kerran jo 1914 Saksassa. Tunnetuin lienee Sidney Lanfieldin amerikkalaisversio vuodelta 1939 (Sherlock Holmesin roolissa Basil Rathbone). Jeremy Brett näytteli Holmesia brittiläisessä televisioelokuvassa 1988.

Viittaukset muussa kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baskervillen koirassa mainittu Grimpenin suo esiintyy myös Aku Ankka -piirtäjä Don Rosan tarinassa Ankkapurhan linnan uusi valtias. Kertomuksessa näyttäytyy myös Vaskervillen koira, joka esiintyi jo Carl Barksin Vaskervillen koira -tarinassa ja joka pelotti aikoinaan MacAnkan klaanin mailtaan. Viittauksella Baservillen koiraan on tärkeä osa sarjakuvakertomuksessa Haahkanummen aavekoira Aku Ankan taskukirjan 252[2].

Ranskalainen kirjallisuuden professori ja psykoanalyytikko Pierre Bayard on kirjoittanut kirjan L'affaire du Chien des Baskerville (engl. Sherlock Holmes Was Wrong: Reopening the Case of the Hound of the Baskervilles), jossa hän pyrkii osoittamaan, että Sherlock Holmes erehtyi usein päättelyissään ja Baskervillen koirassa Holmes tunnisti väärin sekä murhaajan että murhan uhrin.[3]

Juonikuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Baskervillen koira sijoittuu pienessä dartmoorilaisessa kylässä sijaitsevaan Baskerville Hall -nimisen kartanoon sekä sitä ympäröiville nummille. Holmesin apulainen ja ystävä tohtori Watson toimii romaanin minä-kertojana.

Romaanin alussa tohtori Mortimer, joka on Baskervillen suvun hyvä ystävä, saapuu tapaamaan Sherlock Holmesia tämän asuntoon Baker Street 221 B:hen. Hän uskoo, että Baskerville Hallin vastikään kuollut isäntä, Sir Charles Baskerville, murhattiin. Taustaksi Mortimer kertoo Holmesille Baskervillen suvun kirouksesta, joka sai alkunsa suvun esi-isiin kuuluvan Hugo Baskervillen kuolemasta. Tuolloin valtava paholaismainen koira tappoi hänet Dartmoorin nummilla. Siitä pitäen kyläläiset ovat vältelleet menemästä nummelle, sillä hirviökoiran uskotaan yhä asuvan siellä.

Mortimer epäilee koiran nyt yllättäneen Sir Charlesin kartanonsa pihassa, minkä seurauksena heikkosydäminen isäntä sai sydänkohtauksen ja kuoli. Teoriaa vahvistavat ruumiin läheltä löydetyt valtavan koiran jäljet. Onko kyseessä yliluonnollinen tapaus vai harkittu murha? Holmes päättää lähettää Watsonin Baskerville Halliin suojelemaan kartanon perinyttä Sir Henry Baskervillea, sillä salapoliisi itse ehtii muitten työkiireitteinsä vuoksi matkustamaan Dartmooriin vasta myöhemmin. Watson pitää Holmesin ajan tasalla postittamalla tälle raporttejaan paikan päältä.

Dartmoorissa Watson tutustuu kartanon asukkaisiin, muun muassa hyönteistutkija Stapletoniin ja palvelusväkenä toimiviin herra ja rouva Barrymoreen, sekä kylän asukkaisiin. Hän saa myös todisteita hirviökoiran olemassaolosta:

»Matala, pitkä, valittava ääni kiiri yli nummen. Se täytti koko ilman, mutta oli mahdotonta sanoa mistä se tuli. Alussa se oli kuin kumeaa murinaa, mutta se paisui villiksi karjunnaksi; sitten se vaimeni jälleen, ja vähitellen surullinen, väreilevä ulina hiljeni ja sammui.»
(Arthur Conan Doyle, Baskervillen koira.)

Ennen kuin Holmes ratkaisee koko arvoituksen, tapahtuu uusia murhayrityksiä ja selviää salattuja sukulaisuussuhteita. Ratkaisu huipentuu takaa-ajoon nummella.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennosten historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baskervillen koira ilmestyi vuonna 1904 sekä A. A. Fabritiuksen[4] että salanimi Aatami H:n[5] suomentamana. Käännöksistä jälkimmäinen julkaistiin samana vuonna myös nimellä Kamala öinen kummitus[6]. Kahdesta suomennoksesta WSOY otti käyttöönsä Fabritiuksen version, josta se julkaisi yhä uusia ja ajan saatossa jonkin verran korjailtuja painoksia – tuorein painos on vuodelta 2001. Nähtävästi suomentaja ei käyttänyt vuonna 1904 käännöstyönsä pohjana englanninkielistä alkuperäistekstiä vaan sen 1902 ilmestynyttä ruotsinnosta Hund.[1]

Kaksi tuoreinta suomennosta ovat Otavan kustantamia. Vuonna 2001 ilmestyi Juhani Lindholmin suomentama, alle satasivuinen lyhennetty laitos ja lopulta vuonna 2008 Jaakko Kankaanpään täysimittainen suomennos.

Suomennosten painokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelo suomennoksista[7][8]:

  • 1904: Baskervillen koira. Suomentanut Aatami H.. J. H. Rosenqvist, Helsinki. Ilmestyi 14 vihkossa
  • 1904: Kamala öinen kummitus. Suomennos. Pohjalaisen Kirjapaino Osakeyhtiö, Waasa.
  • 1904: Baskervillen koira. Sherlock Holmes'in Seikkailut III. Suomennos [= A. A. Fabritius]. Yrjö Weilin, Helsinki. Ilmestyi alun perin vihkoina. Sisältää myös novellit Merisopimus (The Adventure of the Naval Treaty) ja Viimmeinen tehtävä (The Adventure of the Final Problem).
  • 1907: Baskervillen koira. Suomentanut A. A. Fabritius. Yrjä Weilin, Helsinki. Ilmestyi vihkoina: Kevyttä lukemista numerot 46-53.
  • 1919: Baskervillen koira. Suomennos. Kustannnusosakeyhtiö Kirja, Kuopio. Kirjassa merkintä 2. tarkistettu painos. Sisältää myös novellin Merisopimus (The Adventure of the Naval Treaty)
  • 1931: Baskervillen koira. Suomennos. WSOY, Porvoo. Kirjassa merkintä 3. painos. Sisältää myös novellin Merisopimus (The Adventure of the Naval Treaty)
  • 1981: Baskervillen koira. Uudistettu suomennos. Viihdeviikarit Oy, Tampere
  • 1993: Punaisten kirjainten arvoitus; Baskervillen koira. (A study in scarlet, 1887; The hound of the Baskervilles.) Suomennos: Outi Pickering. Kuvitus: Greg Spalenka. G. K. Chestertonin jälkisanojen suomennos: Anna-Maija Viitanen. Maailman parhaat kertojat. Helsinki: Valitut Palat, 1993. ISBN 951-9059-75-X.
  • 2001: Baskervillen koira. Suomentanut Juhani Lindholm. Lyhennetty laitos. Otava, Helsinki (ISBN 951-1-17413-4)
  • 2008: Baskervillen koira. Suomennos ja jälkisanat: Jaakko Kankaanpää. Keskiyön kirjasto 7. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22851-6.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähdeviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Risto Raitio: ”Aito hurtta ja kokonainen!”. Arvostelu. Ruumiin kulttuuri, 3/2008, s. 77.
  2. Shawn Mark, Shawn Laura & Anderson, Flemming. (2000). Haahkanummen aavekoira teoksesta Aku Ankan taskukirja osassa 252 (Hammaspeikko lannistuu). Useita henkilöitä (toim). Suomentanut useita eri henkilöitä. Saksa: Helsinki Media. ss. 5-39
  3. Sherlock Holmes Was Wrong: Reopening the Case of the Hound of the Baskervilles Barnes & Noble. Viitattu 17.2.2010.
  4. Fennica: Sherlock Holmes’in seikkailuja. 3 osa, Baskervillen koira. Viitattu 20.12.2008.
  5. Fennica: Baskervillen koira / Arthur Conan Doyle. Viitattu 20.12.2008.
  6. Fennica: Kamala öinen kummitus / Arthur Conan Doyle. Viitattu 20.12.2008.
  7. Fennica. Arthur Conan Doyle Viitattu 16.12.2009.
  8. Raimo Nikkonen: Arthur Conan Doyle (22.5.1859-7.7.1930) bibliografia. Portti, 1992, nro 1, s. 111-128.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: