Avaarin kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Avaari
Oma nimi авар мацI, avar macʼ
магIарул мацI, maharul macʼ
Tiedot
Alue Dagestan, Azerbaidžan
Virallinen kieli Dagestan
Puhujia 850 000
Sija ei sadan suurimman joukossa
Kirjaimisto kyrillinen
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta dagestanilaiset kielet
Kieliryhmä avaarilaiskielet
Kielikoodit
ISO 639-1 av
ISO 639-2 ava
ISO 639-3 ava

Avaarin kieli (avaariksi авар мацI,[1] avar macʼ tai магIарул мацI,[2] maharul macʼ) on Venäjällä Dagestanissa sekä Azerbaidžanissa asuvien avaarien puhuma dagestanilainen kieli. Dagestanissa sillä on virallisen kielen asema.

Levinneisyys ja puhujamäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaarit asuvat Dagestanin vuoristoseudulla Gergebilin, Gumbetin, Gunibin, Hunzahin, Kazbekin, Šamilin, Tljaratan, Tšarodan ja Untsukulin piireissä. Buinakskin ja Kiziljurtin piireissä he muodostavat noin 70 % väestöstä, Levašin ja Hasavjurtin piireissä 30 % ja Kizljarin piirissä 20 %. Azerbaidžanissa avaareja on Dagestanin rajalla sijaitsevissa Balakənin ja Zaqatalan piireissä. Sivistyskielenään avaaria käyttävät myös Ahvahin, Botlihin, Tsumadan ja Tsuntan piireissä asuvat andilaisten ja tseziläisten kielten puhujat, artšit sekä Gunibin piirin Megebin kylän dargit.[3]

Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan Venäjällä oli 534 900 ja Azerbaidžanissa 43 100 avaarin puhujaa.[4] Venäjän avaareista 97,7 % puhui äidinkielenään avaaria ja 1,6 % venäjää. Toisena kielenään venäjää puhui 65,3 %.[5] Azerbaidžanissa 69 % avaareista osasi azeria ja 9,7 % venäjää.[3]

Venäjän vuoden 2002 väestölaskennassa rekisteröitiin 784 800 avaarin puhujaa,[6] joista 741 800 asui Dagestanissa.[7] Kansallisuudeltaan avaareista 94,6 % osaa avaaria[8] ja 85,9 % venäjää.[9] Tilastoa sekoittaa se, että avaareiksi on luettu myös andin, ahvahin, artšin, bagvalin, bežtan, botlihin, ginuhin, godoberin, gunzibin, hvaršin, karatan, tindin, tšamalin ja tsezin kielten puhujat. Osa Dagestanin avaareista puhuu myös kumykkia. Tasavallan koko väestöstä avaaria osaa 28,8 %.[7][10]

Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Venäjällä on 715 300 avaarin puhujaa[11].

Azerbaidžanissa avaareja arvioidaan nykyään olevan noin 65 000 henkeä ja Turkissa noin 10 000.[12]

Historia ja murteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaari kuuluu dagestanilaisten kielten avaarilaiseen eli avaarilais-andilais-tseziläiseen ryhmään, jonka sisällä se muodostaa erillisen haaran.[13] Läheisimpiä sukukieliä ovat andilaiset kielet.[14]

Avaarien historiallista ydinaluetta ovat Avarskoje Koisu, Andijskoje Koisu ja Karakoisu -jokien laaksot, joista asutus levisi 1400–1700-luvuilla pohjoiseen, itään ja etelään. Lännessä avaareihin on osittain sulautunut pieniä andilaisia ja tseziläisiä kansoja. Kaukasian sodan jälkeen 1800-luvulla osa kansasta siirtyi Turkkiin.[15]

Kieli jakautuu pohjoiseen ja eteläiseen murreryhmään. Pohjoismurteisiin kuuluvat salatau, hunzah ja itämurre, eteläiseen ryhmään gid, antsuh, zakataly, karah, andalal, kahib ja kusur. Välittävä asema on batluhin murteella.[12] Murteiden välillä on huomattavia eroja, eivätkä niiden puhujat aina ymmärrä toisiaan.[16]

Kirjakieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaarien kirjakielenä toimi pitkään arabia. Avaarin kirjakieli perustuu pohjoismurteiden, lähinnä hunzahin pohjalta 1600–1800-luvuilla syntyneeseen yleiskieleen, joka tunnetaan nimellä bolmats. Sitä käytettiin uskonnollisissa teoksissa, 1800–1900-luvun alun runoudessa ja kansanlauluissa. 1900-luvulla kirjakielen kehitykseen vaikuttivat voimakkaasti runoilijat Gamzat Tsadasa ja Rasul Gamzatov.[17]

1700–1800-lukujen vaihteessa avaaria varten luotiin arabialaiseen kirjaimistoon perustunut kirjoitusjärjestelmä adžami. Vuosina 1884–1917 sillä julkaistiin noin sata lähinnä uskonnollista teosta. 1860-luvulla painettiin muutamia kirjoja myös Pjotr Uslarin laatimalla kyrillisellä kirjaimistolla. Vuonna 1928 siirryttiin lisämerkeillä täydennettyyn latinalaiseen ja vuonna 1938 kyrilliseen aakkostoon. Venäjästä poikkeavia äänteitä merkitään muiden kaukasialaisten kielten tavoin lisämerkillä Ӏ (palotška) sekä erilaisten kirjainyhdistelmien avulla.[18]

Avaarin kirjaimisto

А а Б б В в Г г Гъ гъ Гь гь ГI гI Д д
Е е Ё ё Ж ж З з И и Й й К к Къ къ
Кь кь КI кI КІкI кІкI Кк кк Л л Ль ль М м Н н
О о П п Р р С с Т т ТI тI У у Ф ф
Х х Хх хх Хъ хъ Хь хь XI хI Ц ц Цц цц ЦI цI
ЦІцI цІцI Ч ч ЧI чI ЧІчI чІчI Ш ш Щ щ Ъ ъ Ы ы
Ь ь Э э Ю ю Я я

Vuonna 1994 hyväksytyn Dagestanin perustuslain mukaan avaarilla on virallisen kielen asema venäjän ja tasavallan muiden kielten rinnalla. Kielellä julkaistaan oppikirjoja, lasten- ja kaunokirjallisuutta sekä jonkin verran myös uskonnollista ja tietokirjallisuutta.[19] Vuonna 2008 avaariksi ilmestyi 15 kirjanimekettä yhteensä 105 000 kappaleen painoksena.[20]

Kouluissa avaaria käytetään opetuskielenä luokilla 1–4. Ylemmillä luokilla sitä opetetaan aineena. Vuonna 1995 avaariksi ilmestyi päivälehti Hakikat, 20 paikallislehteä, kulttuurilehti Gudulli, naistenlehti Dagistanalul čužu gadam, lastenlehti Lačen ja uskonnollinen aikakauslehti Imamat. Kieltä käytetään myös radiossa ja televisiossa. Mahatškalassa on avaarinkielinen teatteri. Avaarien asuttamissa piireissä kieli toimii myös paikallishallinnon kielenä. [21]

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaarin asema kieliyhteisön kommunikaatiovälineenä on vahva ja kirjakielen käyttöala melko laaja. Äidinkieltä arvostetaan ja kansallinen itsetunto on vankka. Avaarin kieltä pidetään varsin elinvoimaisena.[22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Saidov, Magomedsaiid: Avarsko-russki slovar, s. 25. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1967.
  2. Saidov, Magomedsaiid: Avarsko-russki slovar, s. 327. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1967.
  3. a b Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 1, s. 25. Moskva: Nauka, 1997. ISBN 5-02-011237-2.
  4. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 1, s. 16. Moskva: Academia, 2000. ISBN 5-87444-103-4.
  5. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 441. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  6. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.4. Rasprostranjonnost vladenija jazykami (krome russkogo). Viitattu 12.7.2009. (venäjäksi)
  7. a b Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.6. Vladenije jazykami (krome russkogo) naselenijem otdelnyh natsionalnostei po respublikam, avtonomnoi oblasti i avtonomnym okrugam Rossijskoi Federatsii. Viitattu 12.7.2009. (venäjäksi)
  8. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.5. Vladenije jazykami (krome russkogo) naselenijem naibolee mnogotšislennyh natsionalnostei. Viitattu 12.7.2009. (venäjäksi)
  9. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.2. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom. Viitattu 12.7.2009. (venäjäksi)
  10. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.3. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom po subjektam Rossijskoi Federatsii. Viitattu 12.7.2009. (venäjäksi)
  11. Naselenije Rossijskoi Federatsii po vladeniju jazykami Viitattu 20.1.2012. (venäjäksi)
  12. a b Jazyki mira: Kavkazskije jazyki, s. 204. Moskva: Academia, 1999. ISBN 5-87444-079-8.
  13. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 1, s. 24. Moskva: Nauka, 1997. ISBN 5-02-011237-2.
  14. Jazyki mira: Kavkazskije jazyki, s. 216. Moskva: Academia, 1999. ISBN 5-87444-079-8.
  15. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 1, s. 24–25. Moskva: Nauka, 1997. ISBN 5-02-011237-2.
  16. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 1, s. 18. Moskva: Academia, 2000. ISBN 5-87444-103-4.
  17. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 1, s. 25, 27. Moskva: Nauka, 1997. ISBN 5-02-011237-2.
  18. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 1, s. 26. Moskva: Nauka, 1997. ISBN 5-02-011237-2.
  19. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 1, s. 18–21. Moskva: Academia, 2000. ISBN 5-87444-103-4.
  20. Knižnoje obozrenije pro, 2009, 9-10, s. 1.
  21. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 1, s. 21–29. Moskva: Academia, 2000. ISBN 5-87444-103-4.
  22. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 1, s. 34. Moskva: Academia, 2000. ISBN 5-87444-103-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikipedia
Avaarinkielinen Wikipedia, vapaa tietosanakirja