Asger Hamerik

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Asger Hamerik

Asger Hamerik (vuoteen 1864 Hammerich; 8. huhtikuuta 1843 Frederiksberg13. heinäkuuta 1923 Frederiksberg) oli tanskalainen säveltäjä ja kapellimestari.[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hamerik suunnitteli teologisia opintoja, mutta luopui suunnitelmastaan musiikin opiskelun hyväksi. Vuosina 1859–1862 hän opiskeli musiikin teoriaa Gottfred Matthison-Hansenin, pianonsoittoa Ernst Haberbierin sekä sävellystä Niels W. Gaden ja J. P. E. Hartmannin johdolla. Tämän jälkeen Hamerik lähti Berliiniin, jossa sai musiikin teorian opetusta Richard Wüerstiltä sekä pianonsoiton ja orkesterinjohdon opetusta Hans von Bülowilta. 1860-luvulla hän vietti aikaansa myös Pariisissa, jossa hänen kehitykseensä vaikutti merkittävästi Hector Berlioz. Berlioz'n kuoltua vuonna 1869 Hamerik suuntasi Italiaan.[1]

Hamerikin ooppera La Vendetta (op. 20) esitettiin Milanossa 23. joulukuuta 1870. Hänen muihin teoksiinsa samoilta ajoilta kuuluu Jødiske Trilogi ("Juutalainen trilogia", op. 19). Elokuussa 1871 Hamerik lähti Yhdysvaltoihin saatuaan tarjouksen pääsystä baltimorelaisen Peabody Instituten johtoon. Hän työskenteli virassaan 27 vuotta.[1] Hamerik oli Yhdysvalloissa arvostettu kapellimestari[2], ja häneltä esitettiin siellä sellaisia teoksia kuin Nordiske Suiter ("Pohjoismaiset sarjat", opukset 22–26, 1872–1878) ja Requiem (op. 34, 1895).[1] Useat Hamerikin seitsemästä sinfoniasta ovat Peabody Instituten orkesterille sävellettyjä.[3]

Hamerik lähti Yhdysvalloista keväällä 1898 ja asettui Frederiksbergiin toukokuussa 1900 johdettuaan ensin konsertteja Berliinissä, Wienissä, Münchenissä, Dresdenissä, Pariisissa ja Milanossa. Hänen myöhäistä sävellystuotantoaan edustavat urkupreludit ja laulut sekä Folkevise med Variationer (op. 41; sävelletty 1912, esitetty 1913).[1] Seitsemäs sinfonia, nro 7, on kuorosinfonia, joka valmistui useiden revisioiden päätteeksi vuonna 1906. Hamerikin orkestroinnissa havainnollistuu Berlioz'n vaikutus.[2]

Oopperoita Hamerik sävelsi uransa aikana neljä. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös eleganttia kamarimusiikkia.[3] Hamerik on haudattu Kööpenhaminan Vestre-hautausmaalle.[1]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hamerikin vanhemmat olivat professori Frederik Hammerich ja Julie Augusta Scheuermann. Hänen veljensä oli musiikkihistorioitsija Angul Hammerich.[1]

Hamerikin vaimo oli Margaret Elizabeth Williams, jonka kanssa hän oli avioitunut 5. kesäkuuta 1894 Jersey Cityssä, New Jerseyssä. Säveltäjä Ebbe Hamerik oli Asger Hamerikin poika.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Asger Hamerik Dansk Biografisk Leksikon
  2. a b Asger Hamerik Naxos
  3. a b Asger Hamerik Dacapo Records

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]