Antti Jokinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Antti J. Jokinen (s. 26. huhtikuuta 1968 Nurmijärvi) on suomalainen musiikkivideoiden ja elokuvien ohjaaja. Jokinen valmistui ohjaajaksi East Carolinan yliopistosta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Ura

[muokkaa] Televisio

Ennen musiikkivideouraansa Jokinen ohjasi televisiosarjat Tähtilampun alla (1997) ja Kirjava silta (2000).

[muokkaa] Musiikkivideot

Esimerkkejä Antti Jokisen ohjaamista musiikkivideoista ovat Anastacian ja Ben Moodyn duetto ”Everything Burns”, Wyclef Jeanin ”Wish You Were Here”, Kornin ”Word Up”, Anna Vissin ”Everything I Am”, Nightwishin ”Nemo” ja Tiziano Ferron ”Stop! Dimentican”. Lisäksi hän on ohjannut videoita Missy Elliottille ja Westlifelle. Vuonna 2007 hän ohjasi LordinHard Rock Hallelujah Eurovision Editionin”, joka esitettiin Helsingin euroviisujen avausvideona.

[muokkaa] Elokuva

Jokisen esikoiselokuva oli vuonna 2011 ilmestynyt Hollywood-elokuva The Resident, jonka pääosaa esittää Hilary Swank.

Jokisen oli tarkoitus kuvata seuraava ohjaustyönsä, yhteistyössä Matthew B. Wilderin kanssa käsikirjoitettu fantasiaelokuva Nicholas of the North, Suomessa vuonna 2010. 16 miljoonan euron elokuvan pääosaan kiinnitettiin Julianne Moore ja kuvaajaksi Guillermo Navarro. Ensi-illan ajankohdaksi ilmoitettiin joulu 2011.[1][2] Elokuvan aikataulu on kuitenkin viivästynyt, ja se kuvataan vasta vuonna 2012[3]. Ensi-iltansa se saa vuonna 2013.[4] Jokinen ja fantasiakirjailija Ilkka Auer tekevät yhdessä elokuvaan liittyvän romaanin Kalmattaren kirous, joka ilmestyy syksyllä 2012 Otavan kustantamana. Suunnitteilla on kirjatrilogia.[5]

Marraskuussa 2010 paljastettiin, että Jokinen on kiinnitetty Sofi Oksasen menestysromaaniin perustuvan Puhdistus-elokuvan ohjaajaksi.[6] Elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa syyskuussa 2012.[3]

[muokkaa] Yksityiselämä

Antti Jokisen isä on urheiluselostaja Juha Jokinen. Jokinen on ollut naimisissa malli ja yrittäjä Niina Kurkisen kanssa, ja heillä on suhteesta yksi lapsi. Myöhemmin Jokinen seurusteli julkkiskokkina tunnetun Sara La Fountainin kanssa, mutta suhde päättyi lokakuussa 2011.[7]

[muokkaa] Lähteet

  1. Lehtonen, Veli-Pekka: Antti Jokinen ohjaamaan ison luokan elokuvaa Lappiin HS.fi. 25.11.2009. Viitattu 13.1.2012.
  2. Ahlroth, Jussi: Julianne Moore Antti J. Jokisen fantasiaelokuvan pääosaan HS.fi. 30.11.2009. Viitattu 13.1.2012.
  3. a b Antti Jokisen fantasiaelokuva ja Puhdistus saivat suuret tuotantotuet HS.fi. 14.12.2011. Viitattu 13.1.2012.
  4. Two Antti Jokinen Films Get Finnish Foundation Support 3.1.2012. Nordisk Film & TV Fond. Viitattu 13.1.2012. (englanniksi)
  5. Antti Jokisen ja Ilkka Auerin huima fantasiaseikkailu Nicholas North (lehdistötiedote) 28.4.2011. Otava. Viitattu 13.1.2012.
  6. Antti Jokinen ohjaa Puhdistuksen elokuvasovituksen Yle.fi. 13.11.2010. Viitattu 13.1.2012.
  7. Antti Jokisella värikäs viime vuosi: Naissekoiluja ja rikosilmoitus MTV3.fi. 5.1.2012. Viitattu 13.1.2012.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä