Amerikan Psyko
Wikipedia
Amerikan Psyko (American Psycho) on Bret Easton Ellisin vuonna 1991 kirjoittama romaani. Kirja on ensimmäisessä persoonassa kirjoitettu fiktiivinen tarina rikkaasta newyorkilaisesta nuorukaisesta, joka päivisin viettää laatuaikaa New Yorkin yläluokkaan kuuluvien ystäviensä seurassa ja öisin ruokkii pakkomielteistä tahtoaan tappaa ihmisiä. Kirjan vakava väkivalta ja seksuaalinen sisältö herätti paljon kritiikkiä sen julkaisuaikaan. Kirjasta on tehty myös elokuva Amerikan psyko vuonna 2000.
[muokkaa] Yleiskatsaus
Kirjan tapahtumapaikkana toimii Manhattan New Yorkissa, ja sen tapahtuma-aika alkaa vuoden 1987 aprillipäivästä vuoteen 1989. Sen päähenkilönä toimii nuori, mutta varakas pankkiiri Patrick Bateman. Tarinan edetessä 26 -vuotias Patrick kertoo jokapäiväisistä toimistaan, aina kuulumisesta New Yorkin yläluokan eliittiin hänen yöaikaan suorittamiinsa raakoihin murhiin asti.
Ensimmäinen kolmannes kirjasta ei sisällä väkivaltaa, vaan se käsittelee Batemanin tyypillisiä perjantai-iltoja, jotka hän viettää ystäviensä seurassa kierrellen yöklubeissa, käyttäen kokaiinia ja alkoholia, kritisoiden ympärillä olevien ihmisten vaatetusta, vaihdellen muotisuosituksia ja keskustellen asialliseen etikettiin liittyvistä asioista.
Toisen kolmanneksen alkaessa Patrick alkaa kuvailla päivittäisiä harrastuksiaan ravintoloiden pöytävarauksien suorittamisesta ja videokasettien vuokraamisesta ihmisten kiduttamiseen ja tappamiseen. Kirjassa Batemanin tajunta katkeilee aika-ajoin luvuilla, joissa Bateman puhuttelee kirjan lukijaa kritisoiden 1980-luvun muusikoita, kuten Genesistä, Huey Lewis & The Newsia tai Whitney Houstonia.
Tarinan edetessä Batemanin ote todellisuudesta tuntuu hajoavan ja hänen murhistaan alkaa tulla yhä väkivaltaisempia ja monimutkaisempia, jolloin ne vaihtelevat yksinkertaisista väkivallan tuotoksista kidutuksiin, raiskauksiin, uhrien silpomiseen, kannibalismiin ja nekrofiliaan. Hän alkaa satunnaisesti vitsailla sarjamurhaajista tavallisissa keskusteluissa ja tunnustaa murhiaan työkavereilleen, jotka useimmiten ajattelevat sen olevan vain taas uusi esimerkki Batemanin sairaasta huumorintajusta.
Patrickin vainoharhaisuus saa hänet esimerkiksi näkemään aamiaismuron haastateltuna keskusteluohjelmassa, ihmisenmuotoisen puiston penkin vakoilemassa häntä ja demonisen pankkiautomaatin käskemässä häntä tappamaan kissoja. Nämä tapahtumat demonstroivat hyvin Patrickin mielentilaa ja ne myös luovat mietteen siitä, suorittiko Bateman näitä murhia ollenkaan ja oliko hän hullu alun alkaenkaan.
[muokkaa] Henkilöhahmot
Päähenkilöt
- Patrick Bateman
- Evelyn Williams (Batemanin morsian)
- Timothy Price (Batemanin paras ystävä ja kollega)
- Paul Owen (Batemanin kollega)
- Jean (Batemanin sihteeri, joka on rakastunut häneen)
- Luis Carruthers (Batemanin kaappihomoseksuaali työtoveri joka on myös rakastunut häneen)
- Courtney Lawrence (Luisin tyttöystävä, jolla on salasuhde Batemanin kanssa)
- Craig McDermott (Batemanin kollega)
- David Van Patten (Batemanin kollega, joka on osa hänen pääkaveripiiriään)
Sivuhenkilöt
- Christy (Prostituoitu, jota Bateman vahingoittaa seksuaalisesti useaan otteeseen)
- Marcus Halberstram (Batemanin kolleega; Paul Owen sekoittaa useasti Batemanin Marcusiin)
- Donald Kimball (Yksityisetsivä joka palkataan tutkimaan Paul Owenin katoamista)
- Tom Cruise (Bateman asuu samalla korttelilla kuin Cruise ja törmää häneen rakennuksen hississä)
- Sean Bateman (Batemanin pikkuveli)
- Paul Denton (Paul Owenin ystävä, joka on seksuaalisesti kiinnostunut Sean Batemanista)
- Christopher Armstrong (Batemanin kolleega Pierce & Pierce -yhtiössä)

