Alexia
Alexia, oik. Alessia Aquilani (s. 19. toukokuuta 1967), on italialainen laulaja. Hänellä oli useita englanninkielisiä menestyskappaleita 1990-luvun lopussa, mutta nykyään hän laulaa italiaksi.
Elämäkerta[muokkaa]
Alexia syntyi La Spezian kaupungissa Liguriassa Luoteis-Italiassa. Hän aloitti yhteistyön tuottaja Roberto Zanettin (tunnettu myös nimellä Robyx) kanssa vuonna 1990 toimimalla taustalaulajana Zanettin eurodance-kokoonpanojen, kuten Double Youn ja Ice MC:n kanssa. Alexia julkaisi ensimmäisen oman singlensä "Me and You" vuonna 1995 Zanettin levy-yhtiön ZYX Musicin tuottamana. Ensimmäisen albuminsa, eurodance-vaikutteisen Fan Clubin, Alexia julkaisi 1997 Sonyn tytäryhtiön Dance Poolin tuottamana. Yhdysvalloissa albumi julkaistiin nimellä Fun Club.
Toisella albumillaan The Party Alexia lähestyi enemmän popmusiikkia. Vuonna 2002, Happy-albumin ilmestymisen jälkeen, Alexia hylkäsi eurodancen täysin ja alkoi laulaa ainoastaan italiaksi. Hän esiintyi ensimmäisen kerran San Remon musiikkifestivaaleilla vuonna 2002 ja sijoittui toiseksi kappaleellaan "Dimmi Come". Seuraavana vuonna hän yritti uudelleen ja voitti kappaleella "Per Dire Di No".
Alexia on myynyt maailmanlaajuisesti yli viisi miljoonaa albumia ja Suomessakin yli 110 000.
Lokakuussa 2005 Alexia nai Andrea Cameranan ja marraskuussa 2006 pari ilmoitti odottavansa ensimmäistä lastaan. Heille syntyi tyttölapsi helmikuussa 2007.
Kesäkuussa 2008 ilmestyi Alexian 10. albumi, pop-rock -vaikutteinen Ale'. Se oli hänen ensimmäinen täysin uusi albumi neljän vuoden tauon jälkeen.
Diskografia[muokkaa]
- Fan Club (1997)
- The Party (1998)
- Happy (1999)
- The Hits (2000)
- Mad For Music (2001)
- Alexia (2002)
- Il cuore a modo mio (2003)
- Gli occhi grandi della Luna (2004)
- Da grande (2005)
- Ale' (2008)
- Ale&c. (2009)
Sivulta puuttuu