Aleksandr Godunov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aleksander Borisovitš Godunov (ven. Александр Борисович Годунов, 28. marraskuuta 1949 Sahalin18. toukokuuta 1995 Los Angeles) oli venäläinen balettitanssija ja näyttelijä, jonka loikkaus 23. elokuuta 1979 aiheutti diplomaattisen kriisin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä.

Godunov liittyi Bolšoi-teatteriin vuonna 1971. Hän oli jo silloin lupaava balettitanssija. Yhdysvaltain balettiuransa jälkeen Godunov esiintyi monissa elokuvissa. Hän näytteli Amish-maanviljelijää elokuvassa Peter Weirin todistaja vuodelta 1985, psykopaattista terroristia Karlia elokuvassa Die Hard, Maxia elokuvassa The Money Pit sekä Vronskyä elokuvassa Anna Karenina vuodelta 1974[1]. Hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen vuonna 1987.

Loikkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

23. elokuuta vuonna 1979, kun Bolšoi-teatteri oli kiertueella New York Cityssä, Godunov otti yhteyttä viranomaisiin ja anoi poliittista turvapaikkaa. Kun KGB oli kuullut tempauksesta, Bolšoi oli juuri lentokentällä matkalla takaisin. KGB päätti estää Godunovin vaimon, mukana kiertueella olleen solisti Lyudmila Vlasovan, loikkauksen. Rouva Vlasovaa pidettiin Aeroflotin Moskovan koneessa, mutta koneelta evättiin lähtölupa kolmeksi vuorokaudeksi, koska maahanmuuttovirasto halusi tietää, lähteekö tämä maasta vapaaehtoisesti eikä pakosta. Presidentti Jimmy Carter ja neuvostojohtaja Leonid Brežnev joutuivat kriisiin mukaan.

26. elokuuta kone sai lähtöluvan, ja Vlasova palasi Moskovaan. Godunov yritti vuoden ajan saada vaimonsa Yhdysvaltoihin. Heidät tunnettiin Kylmän sodan Romeona ja Juliana. Pari erosi vuonna 1982.

Godunov jatkoi tanssijanuraa Yhdysvalloissa American Ballet Theatressa vuoteen 1982 asti, jolloin hänen välinsä teatterin johtajan, Mihail Baryšnikovin, kanssa menivät poikki. Godunov matkusti Hollywoodiin ja aloitti romanssin kuuluisan näyttelijän, Jacqueline Bissetin kanssa. Romanssi loppui vuonna 1988. Godunovin kuuluisin rooli oli elokuvassa Die Hard (1988), jossa hän näytteli terroristi Karlia.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

18. toukokuuta vuonna 1995 Godunovin ystävät olivat huolissaan, koska hän ei ollut pitkiin aikoihin vastannut soittoihin. He lähettivät sairaanhoitajan hänen asunnolleen, mistä Godunov löydettiin kuolleena alkoholismin ja hepatiitin aiheuttamien komplikaatioiden seurauksena. Hän eli vain 45-vuotiaaksi. On ollut epäselvää, kauanko hän oli ollut asunnossaan kuolleena ja hänen ystävänsä väittivät, että he eivät olleet kuulleet hänestä mitään 10 päivään.

Godunovin tuhkat ripoteltiin Tyyneen valtamereen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gregory, John; Vallance, Tom: OBITUARY:Alexander Godunov The Independent. 20.5.1995. Viitattu 2.7.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]